Kinshasa vaikenee

Se on sitten siinä. Protokollan mukainen poistuminen on tehty, viimeinen shekki on lunastettu ja lentoliput on repun sivutaskussa. Huhuista huolimatta uloskirjautumisprosessi sujui sujuvasti eikä kestänyt kuin viikon. Monenlaista juoksemista, mutta kaiken kaikkiaan pääsin aika vähällä.

13 kuukautta on takana Kinshasassa ja Kongossa. Kaikenlaista tuli nähtyä ja tehtyä. Olen tyytyväinen että tulin ja tyytyväinen että lähden. Olen siis sangen tyytyväinen mies. Lähdön hetki on aina ikävä, paljon tuli uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia jopa ystävyyksiä. Aika näyttää miten niille käy, useimmiten ne lopahtaa saman tien kun lentokone starttaa kiitoradalla. Afrikan sydän tuli tutuksi ja Afrikkaan varmaan palaan vielä, ainakin turistina. Kongo saattaa tulevilla kerroilla jäädä väliin, mieluummin kiertelen Afrikan rauhallisempia ja idyllisempiä alueita. Kongo on maineensa veroinen, ei helppo paikka, mutta kiehtova.

YK:n rauhanturvatoiminnan monimutkaisuus tuli hyvin tutuksi. Ei helppo homma, mutta varmasti tarpeellinen. Ainakaan en vielä ole keksinyt, millä muulla tavoin voidaan estää järjestelmällinen tappaminen ja mieletön väkivalta. Samaan hengenvetoon on todettava, ettei ainakaan Kongossa eikä aiemmin Ruandassakaan YK:n työntulokset ole olleet kovin korkealla tasolla. Kaikenlaista nepotismia, oman edun tavoittelua ja hallinnon hankaluutta, mutta myös ihanteita ja mielenkiintoisia persoonia. Sellaisia me ihmiset kait olemme, monimutkaisia olentoja.

Tämä tästä tällä erää, päätän jorinani Kinshasasta tähän pisteeseen.

Viikko vielä

Viime lauantaina kävimme Diegon kanssa paikallisen GIS asiantuntijan, Norran, luona Lemba:ssa. Kadunvarsiravintolan illallisen jälkeen vuorossa oli tutustuminen paikalliseen yökerhoon. Mielenkiintoinen paikka, strobovalo oli päällä taukoamatta, ei tanssilattiaa, vaan ihmiset tanssivat pöytiensä vieressä. Minua luultiin panimon tarkastajaksi, olinhan ainoa valkoihoinen. Ilmeisesti niille kulmille ei muut länsimaalaiset kuin Braliman kytät mene ja hekin vain tarkistamaan, että Primus paikoissa myydään vain Braliman tuotteita. Vaikka yökerhossa oli tiukka tunnelma, strobovalojen syke alkoi tuntua tuskalliselta eikä auttanut kuin lähteä rauhallisempiin baareihin. Vähän jäi mietityttään olisiko pitänyt vaatia maistiasia oluen alkuperän tarkistamiseksi.

Tänään kaupungin pääkadulla on opiskelijoiden välinen tappelu, jota poliisi ryydittää omalla panoksellaan. Täyttä selvyyttä Kauppakorkean ja Teknisen korkekoulun tappelun syystä ei ole. Norra epäili, että tappelu on saattanut saada alkunsa hyvinkin vähäpätöisestä syystä. Kunnon mellakka voi alkaa erimielisyydestä bussin reitityksestä, pysähdytäänkö ensin Kauppakorkean vai TKK:n kulmilla? Norra kertoi itsekin joskus nuorena ylioppilaana olleensa mellakoimassa Isä Kabilan aikaan kun Kinshasan Yliopiston kampuksella levisi huhu, että Lubumbashin Yliopiostossa on paljon halvemmat lukukausimaksut. Olivat hänen mukaan voittaneet taistelun poliiseja vastaan.

Läksiäisetkin on sitten vietetty ja viime viikolla aloitin uloskirjautumisen YK:n byrokratiasta. Aika hulabaloo. Jokaiselta osastolta pitää erikseen käydä kuittaamassa, ettei ole mitään avoimia asioita. Aikamoista kiertämistä ja tahkoamista. Onneksi löysin kaiken kaman, jotka olen nimelleni ottanut ja sain ne siirrettyä kolleegoille. Yhtä tulostinta etsin pitkään, mutta sekin löytyi. Tarvikehallintajärjestelmän mukainen mustesuihkutulostin paljastui CD-tarrakoneeksi.

Viikko vielä ja sitten tämä on tässä. Lentoliput on varattu ja tavaroita olen katsellut jo pakkaamismielessä. Taidan jättää sen kuitenkin viime tippaan. Jotain matkamuistoja tekisi mieli vielä ostaa, mutta tarjonta on aika vähäistä. Ei ole tarjolla I love Kinshasa paitoja eikä Je t´aime Congo kahvimukeja.

Pyöräilyä ja politiikkaa

Paljon on taas vettä virrannut Kongo-joessa ja yhä enemmän virtaa. Sadekausi on taas eteläisellä pallon puoliskolla. Sateen uhasta huolimatta eilen oli pyöräilypäivä, Ngandayallasta Petite Paradisiin yhteensä noin 50 km. Reitin profiili on suorastaan haastava, tunnin verran nousua molempiin suuntiin ja luonnollisesti sama mäki alaspäin. Harvinaista kyllä koko matkan ajan aurinko paahtoi lähes pilvettömältä taivaalta. Reitti on eittämättä paras tähän astisista, ei paljoa liikennettä, tiet on leveitä ja asfaltti ehjä. Paikallista yleisöäkään ei ollut kuin nimeksi. Sunnuntaiaamu on kirkonmenojen aikaa, joten kirkoista kuului iloista, afrikkalaista laulua. Länsimaalaiset ja luonnollisesti myös kongolaiset ovat ihmeissään kun näkevät mundelen pyöräilemässä kaukana kaupungin keskustasta. olen kuullut useammaltakin länsimaalaiselta, että ovat tuoneet fillarin mukananaan mutteivät ole sitä kertaakaan käyttäneet. Lääkärit ilman rajoja järjestö on suoraan kieltänyt työntekijöiltä kyseisen harrastuksen. Fillarointi on eittämättä paras tapa tutustua kaupunkiin ja sen ympäristöön ja mikä parasta fillarissa ei ole YK:n leimoja, joten voi ajella ihan inkognitona herättämättä normaaleja antipatioita mitä MONUC:n autolla ajellessa kokee aina silloin tällöin.

Itä-Kongossa tilanne on huonontunut entisestään. Matkustusta rajoitetaan ja meitäkin on kehoitettu varaamaan viikon ruuat kämpille sekä pakkaamaan max. 15 kg pakaasit mahdollisen evakuoinnin varalle. Elo Kinshasassa on edelleen yhtä rauhallista kuin aiemmin. Tosin tässä yhtenä päivänä bulevardilla kämppää kohti ajellessa auton pellit rämähtivät aivan kuin joku olisi heittänyt kivellä. Siinä sitten ajattelin, että nyt se kivisota alkaa. Katselin ympärille enkä nähnyt villinä riehuvaa nuorisojoukkoa, joten jatkoin matkaa. Jälkeenpäin etsin jälkeä autosta ja ainoa mitä huomasin oli mangon roiskeet autonkatolla.

Meitä on kehotettu välttämään osallistumasta poliittisiin keskuteluihin kongolaisten kanssa. Ymmärrän ohjeen hyvin, kongolainen keskustelukulttuuri vaikuttaa sivusta seurattuna hyvin aggressiiviselta. Kädet käy ja meteli on kova. Muistuttaa suomalaista välien selvittelyperinnettä perjantai-iltana nakkikioskin jonossa. Ohjeen vastaisesti ole kielitaidon karttuessa udellut ihmisiltä mitä he tuumaavat poliittisesta tilanteesta. Yllättäen useat tuumaavat, että Mobutun aikaan kaikki oli paremmin. Oli kuri ja järjestys sekä enemmän rahaa. Kabilaan lähes kaikki on tyytymättömiä, erityisesti ihmiset ihmettelevät mihin kaikki kaivostoiminnan tuot menevät kun mihinkään ei investoida ja tavallisella kaduntallaajalla ei rahaa ole. Eilen tapasin ensimmäisen ihmisen, joka oli sitä mieltä, että salamurhattu Lumumba olisi ollut paras johtaja kongolaisille. Mene ja tiedä, mutta jonkun taskuunhan rikkaudet menevät.

Kolme viikkoa töitä vielä jäljellä. Tänään aloitan ns. check-out prosessin. Ko. prosessin aikana luovutetaan kaikki YK:n omaisuus pois ja setvitään kaikki mahdolliset avoimet finanssi ja muuta asiat sekä tehdään terveystarkastus. Toivottavasti ei millään osa-alueella ole mitään yllättävää.

Tarjoilija, muhennoksessani on torakka!

Eilen kävimme WFP:n Kaijan, joka on seminaarissa Kinshasassa Lubumbashista ja Azizin kanssa syömässä kaupungin parhaimmaksi kehutussa rapuravintolassa, Le Roi du Cosassa. Ravut oli hyviä, kana pehmeää ja olut kylmää. Aziz löysi jonkun otuksen kanan joukosta. Minä olin tunnistavani sen torakan poikaseksi, Aziz veikkasi sitä koppakuoriaseksi. Mitä ilmeisimmin se oli ruuanlaiton yhteydessä sen varran pehmennyt, ettei asiasta päästy yksimielisyyteen. Esittelin eläimen tarjoilijalle, joka oli ymmällään joko siitä että mainitsin asiasta tai siitä pieneläin oli muhennoksen joukossa. Tarjoilija toki haki pyynnöstä paikalle ravintolapäällikön, jolta tiedustelin josko annoksesta ei tarvitsisi maksaa vai oliko eläin tarkoitettu annokseen. Kaveri tarjosi vastineeksi, että ottaisimme sumpit. Alennusta ei tullut eikä kahveja juotu. Maha on edelleen ihan oivassa kunnossa. Kaijan mukaan tilanteeseen suhtautuu Afrikassa kolmella tavalla. Ensimmäisellä tasolla lopettaa annoksen syömisen välittömästi, toisella siirtää elukan sivuun ja jatkaa syömistä, kolmannella syö elukan. Taidan olla tuolla toisella tasolla.

Tennisuutisia. Pelasin Kongon hallitsevaa naisten mestaria vastaan. Hävisin ensimmäisen erän 6-4 ja johdin toista 3-2, kun piti lopettaa, onneksi. Sen verran koville otti. Hyvää oppia yhtä kaikki.

Papa Jean halusi aamulla rahaa pään kuvaamiseen. Ajattelin, että tää on taas näitä rahanpummausjuttuja. Muistin kuitenkin Vidarin kertoneen, että Jean ryöstettiin ja pahoinpideltiin viikko sitten sunnuntaina, kun hän oli keskellä päivää ostamassa polttoainetta talon generaattoriin. Ryöstön jälkeen hänet oli vapautettu kaupungin toisella laidalla YK rakennuksen lähellä, josta Vidar oli Papan noutanut ja vienyt sairaalaan tutkittavaksi. Nyt hänen piti siis päästä jatkotutkimuksiin. Tosin Vidar mainitsi Jeanin pään kuvatun jo ensimmäisellä kerralla ja hänen maksaneen kulut. Annoin kuitenkin rahat, toivottavasti hän tosiaan käy kuvattavana.

Iltaisin tulee vastaan mitä erikoisemmilla ajovaloilla varustettuja autoja. Eilen tuli taas yksisilmäinen, jossa oli asennettu sumuvalo keskelle puskuria. Pääasia, että on joku tuikku. Aika paljon öisin tulee vastaan pimeitä autoja ja keskelle tielle pysähtyneitä autoja. Tarkkana saa suhata, ettei törmää mihinkään.

Kadut Kinshasan on tyhjiä ja suoria

Paluu Kinshasaan oli jotenkin yllättävän rauhallinen. Shadrack väitti minun tottuneen olosuhteisiin. Mene ja tiedä. Totuus on kuitenkin se, että Kongon suurin vakuutusyhtiö SONAS on yht´äkkiä saanut oivan liiketoiminta-ajatuksen. Hallituksen tuella on kaikilta autoilta alettu vaatia voimassa olevaa paikallista liikennevakuutusta. Seuraus on suht´ selvä. Tien päällä näkyy noin puolet normaalista automäärästä, tosin sekin riittää aiheuttamaan keskimääräisen tai pienimuotoisen kaaoksen. SONAS jahtaa myös YK:n autoja, vaikka hallitus on niiden osalta aiemmin sopinut poikkeuksesta. Mielenkiintoinen tilanne. Saas nähdä päädytäänkö samaan ratkaisuun kuin osan valtiolta vuokrattujen kiinteistöjen kanssa. YK maksaa vuokran ja perii rahat takaisin. Laskuja hallitus tosin ei ole maksanut. Nooh, on niitä ilmaisiakin alueita tahtoo vain olla ettei ne kelpaa MONUC:lle.

SONAS on saanut kyseenalaista julkisuutta sillä, ettei se ole vieläkään maksanut keväisen Goman lento-onnettomuuden uhreille frangiakaan. Mahtaako syynä olla, että vakuutusyhtiön omistaa turman lentoyhtiö. Hyvä Hewa Bora!

Jotenkin on tämä rauhanrakennus Afrikassa alkanut tuntua melkoisen epätoivoiselta puuhalta. Minun arvostukseni Ahtisaaren saavutuksiin on noussut rutkasti. Täällä on monenlaista sovittelijaa nähty ja rähinät senkun jatkuvat. Taitaa olla niinkuin sanotaan, ettei kukaan ole profeetta omalla maallaan. Aikamoisen ihmeteon Ahtisaari Namibiassa teki, eipä ole moista näillä main sen koommin nähty. Ainakaan YK:n tekemänä. Martti voisi vielä sen verran tehdä, että hoitaisi rauhan Kongoon, jos nyt muilta kiireiltä ehtii.

Olen nyt sitten hylännyt YK:n tarjoaman jatkosopimuksen ja edessä on paluu hyiseen Suomeen, joulukuun alussa tai marraskuun lopussa. Paluu riippuu siitä, miten hyvin pääsen eroon kaikesta kontollani olevasta YK:n omaisuudesta. Auton tosin sain laitatettua kuntoon Fredin avustuksella ilman sen erityisempää hässäkkää. Tulevat hommat on vielä vähän hakusessa, mutta eiköhän sitä jotain löydy. Talonrakennusprojektissa pitäisi ainakin jotain puuhaa riittää, vaikkei siinä ilmeisesti paljon paikkatietoalan ammattitaidosta apua ole.

Seksiä, valheita ja videonauhaa

Monuc:n kuljetusosaston entinen työntekijäkin tuomittiin eilen linnaan. Ranskalainen Didier Bourget pidätettiin Interpolin toimesta Gomassa v. 2004. Hän sai 9 vuotta vankeutta nuorten tyttöjen raiskaamisesta. Kun asiasta tuli juttua lounaspöydässä, aika moni hänet tunsi ja tiesi tapauksesta. Kertoivat Didierin valmistelleen seksivideota ja mitä ilmeisemmin ei pelkästään valmistellut vaan tutkijat löysivät läjäpäin videomateriaalia. Didier oli ilmeisesti ladannut materiaalia nettiin, mitä kautta Interpol pääsi hänen jäljille. Saman tien puheet kääntyivät Buniaan, jossa YK:n sotilaat antavat ruokaa seksin vastineeksi. Näitä väitteitä ei tietenkään ole todennettu, kuten ei nigerialaisten raiskauksia Keski-Afrikan tasavallassa. Arvioiden mukaan Kongossa tapahtuu vuosittain kymmeniä tuhansia raikauksia.

Yleisesti ottaen huolestuttava piirre YK:n suhteen on se, että kun joukkoja tarjoaa ainoastaan kehitysmaat, ulkomaan valuutan toivossa, on seurauksena myös korruptiota ja mustan pörssin kauppaa. Ainakin eri mittakaavassa kuin länsimaissa. Länsimainen moraalikäsitys vaikuttaa olevan aika lailla erilainen kuin esim. Pakistanissa, Bangladeshissa tai Togossa. Olisi mielenkiintoista tietää olisiko monien moraalisesti epäilyttävien tapausten määrä pienempi, jos joukkoja olisi enemmän länsimaista? Tietty tilaisuus tekee varkaan oli kotimaa sitten Suomi tai Surinam. Niin ja tuo ensin mainittu kaverikin on ranskalainen.

Paljon näitä huhuja liikkuu. Viime kuussa meillä julkaistiin vihjesysteemi, johon voi nimettömänä laittaa paljastuksia YK:n työntekijöiden tekemisistä. Arveluttava metodi. Kun ottaa huomioon paikallisesti pienet piirit ja tulehtuneet henkilökemiat tuota systeemiä tullaan varmasti käyttämään, jotta päästään tietyistä kollegoista eroon. Seurauksena saattaa olla, että YK tulee maksamaan jälkikäteen huomattavia korvauksia laittomista irtisanomisista.

Huomenna lomalle Suomeen. Pitkästä aikaa. Erittäin mukava päästä syksyiseen Suomeen. Täällä on sää alkanut nopeasti muuttua kuumemmaksi, joitain sateitakin on jo ropistellut. Lomalla tiedossa rosvopaistin ja loimulohen laittoa mökillä. Kotosalla lupailin laittaa Päiville ruuat valmiiksi joka päivä. Siinähän sitä ohjelmaa. Vieläköhän siellä on moottoripyörällä pääsee päristelemään? Seuraavan kerran Kongon turinoita neljän viikon kuluttua.

Kongo-Egypti 0-1

Viime viikon loppupuoli meni sitten Goma:ssa. Viimeinen panokseni MONUC:n insinööriosastolle oli Goman lentokentän laavan poistomahdollisuuksien evaluointi. Ranskalainen tulivuoritukija piti erinomaisen hyvän esityksen Nyiragongon tuklivuoren erityispiireistä. Äärimmäisen kiehtovaa tavata kaveri,joka on täydellisen innoissaan asiastaan ja on ulosanniltaan normaalista tutkijakaartista poikkeavan pätevä. Nyiragongon tulivuori repesi reunasta 2002 ja laavaa valui noin 500 000 kuutioita lentokentälle. Sitä nyt sitten mietitään olisiko se syytä poistaa vai ei. Launtaina Uruguailaiset tarjosivat GIS porukalle yksityisen jokiristeilyn ja tutustumisen heidän vapaaehtoishankkeeseen, kouluun pikkukylässä Kinshasan pohjoispuolella. Aurinko paistoi ja musiikki soi. Sunnuntaille Norra hommasi liput futismatsiin Kongo vs. Egypti Maailman Cup:n karsintaotteluun. Aikamoista touhua, sisäänpääsy stadionille tapahtui ryntäämällä. Aidan toisella puolella järjestysmiehet ja poliisit pamputtivat katsojat. Jotenkin se vaikutti epäloogiselta, mutta ehkäpä se tehdään varmuuden vuoksi. Itse en saanut osumia. Tuntia ennen matsia stadioni oli ruuhkaan asti ylitsevuotavan täynnä, ei paikkalippuja ja halvimmilla paikoilla istutaan betoniportailla. Sinne sitä vaan sitten itseni änkesin, paikallisoppaani Norran paikallistuntemusta hyväksikäyttäen. 90 000 Kongon kannattajaa piti korvia särkevää meteliä yllä koko matsin ajan, paitsi kun Egypti teki ainokaisensa. Kongo oli kaiken kaikkiaan kentällä aktiivisempi ja loi hyviä maalipaikkoja, mutta niin vaan Afrikan mestarit vei pisteet Kairoon. Hupaisaa, että muut katsojat pitivät minua egyptiläisenä. Pelin jälkeen tiputin Norran Lembaan, matkalla saimme tuta pientä ymmärtämättömyyttä YK:n toimintaa kohtaan, ei mitään sen ihmeempää. Illalla kerkesin vielä pizzalle Kinshasan suomalaisyhdyskunnan eli Leenan ja Katrin kanssa. Uusi vt. Insinööripomo on maisemissa ja minä olen takaisin omissa hommissa. Hyvä näin.

Kansanmurhan jalanjäljillä

Edellisen viikonlopun työmatka itään oli perin onnistunut. Ainuttakaan lentoa ei peruttu ja muutenkin matka sujui hienosti. Aloitin Gomasta, joka on edelleen sama lavan peittämä ruuhkainen kaupunkipahainen. Gomasta ei ole tosiaankaan pitkä matka Ruandan rajalle. Raja on itse asiassa Gomassa. Hotellilta oli vain pari sataa metriä Gisenyiin, joka onkin sitten melkein kuin eri planeetalta. Rantaa, hotelleja, ravintoloita ja rela meininki. Ei tosin jääty siihen sen enempää vaan matka jatkui yli kukkuloiden aina Kigaliin asti. Tie on suht hyvässä kunnossa ja 150 km:n matka taittuu reiluun pariin tuntiin. Maisemat Ruandassa on vehreät ja Kongosta poiketen maata viljellään ahkerasti. Kigali on siisti, vauras ja kaikenpuolin Kinshasan vastakohta. 14 vuoden takaisesta kansanmurhasta ei pahemmin näy jälkiä. Keskustan läheisyydestä löytyy kansanmurhan muistomerkki, joka on vaikuttavasti rakennettu 250 000 uhrin hautapaikan viereen. Hotelli Ruandassa elokuvan tapahtumapaikka - Hotel des Mille Collines on edelleen toiminnassa ja uima-allaskin näytti olevan kovassa käytössä. Kongoon ja etenkin Kinshasaan verrattuna ruandalaiset vaikuttavat rennommilta ja vähemmän agressiivisilta. Turvallisuustilanne Ruandassa ja etenkin Kigalissa näytti olevan hyvällä tolalla.

Kigalin jälkeen matka jatkui Beniin, josta ajettiin Virungan kansallispuiston halki, Rawenzori-vuoristoa sivuten Kasindiin. Hieman jää harmittamaan, etten 20 km lähemmäksi Mt. Stanleytä päässyt. Virungassa silmä lepää - tiheää viidakkoa, jokia ja pikku kyliä siellä täällä. Kasindissa tarkastin siltatyömaan. Hyvältä vaikutti. Pieni ongelma työmaalla, kun kongolaisinsinöörin mielestä heidän ei tarvitse yhdistää siltaa Ugandan puolen tieverkkoon. Omituinen ajatusrakennelma. Onnistuimme kuitenkin vakuuttamaan, että sillan liittäminen tieverkkoon edesauttaa sillan alkuperäistä funktiota.

Paluumatkalla poikkesin Buniassa, tapasin australialaistuneen suomalaisen - Tapani Ahon. Tapani ei paljon suomea virka, sitäkin enemmän englantia australialaisella aksentilla.

Insinööriosaston arkea

Kuten jo aiemmin olen maininnut insinööriosasto on henkilömäärältään Kongon YK:n mission suurin, yli 2500 henkilöä. Suurin osa eli yli 2000 on ns. päiväläisiä eli paikallisia, jotka työskentelevät periaatteessa ilman työsopimusta päiväpalkalla. Suurin osa heistä on kiinteistön hallinnassa eli siivoojia ja rakennusmiehiä. Puhtaita rakennusprojekteja ei ole aivan niin paljon kuin luulisi toki niitäkin piisaa. Suurin osa rakentamisesta on konttien tai esivalmistettujen rakennusten pystyttämistä, toki joitain rakennuksia tehdään ihan perinteisesti tiilestä. Mielenkiintoinen lisä kiinteistön hallintaan on vuokrasopimukset. Vaikka hankintaosasto solmii sopimukset ne on silti insinööriosaston vastuulla ja budjetissa. Joten herra isonherrankin lukaali on meidän piikissä ja sehän on tietty tuottanut ainakin parille edeltäjälleni ongelmia.

Insinööriosaston generaattoriyksikkö tuottaa joko ainoastaan tai varaenergiana sähkön kaikille vuokratuille tai lainatuille kiinteistöille. Siis kaikille ja joka puolilla Kongoa. Yli 1000 generaattoria pärrää yötä päivää lähes sadalla paikkakunnalla tuottaen kylmyyttä ja sähköä pelottomille rauhanturvaajille.

Ei ihan heti tulisi mieleen, mutta puhdas vesi on sähkön ohella meidän suosikkituotteita. Parisen kymmentä veden puhdistamoa ja kymmenkunta pullotuslinjaa tuottaa niin hyvää vettä, että sitä myydään jopa ulkopuolisille. Jokainen on oikeutettu yhteen 1,5 l pulloon vettä per arkipäivä. Tosin osa sotilaspuolesta on omavaraisia eli heille ei tätä etua suoda.

Meinasi ihan unohtua, että vastaamme myös kymmenkunnan lentokentän kiitoradan kunnosta eli siis että koneet ja kopterit voivat laskeutua ja lähteä turvallisesti.

Resurssit on aina vähissä. Prioriteetit ei kovin selkeitä. Yhtenä päivän pääkonttorin genraattori on tärkein, toisena Goman toimistot ja kolmantena Bukavun veden tuotanto. Ja kaiken päälle kaikkien ihmisten yksityselämä ja ura. On tässä monelaista. Niin ja sementtikin on vähissä.

Jumissa Kongossa

Kinshasan kuiva kausi on parhaimmillaan. Päivät on mukavan vilpoisia, ei hiosta eikä sada. Viime viikolla kävin San Diegossa ESRI:n kesäpeijaisissa, ilmat oli ilman muuta lämpimämmät ja aurinkoisemmat kuin päiväntasaajan toisella puolella. Konferenssi noudatti perinteistä kaavaa eli ei mitään yllättävää. Mukava nähdä vanhoja tuttuja. Huima kasvu on tapahtunut 15 vuodessa muutaman tuhannen hauskanpitokokouksesta noin 15 000 ammattilaisen tapahtumaksi.

San Diegosta jäi käsiin Klein:n täyshiilikuitu maantiepyörä, kuljetuslaatikko ja harjoitusvastus. Täällä ei voi noin vain lähteä pyöräilemään. joten harjoitusvastus on paikallaan. Vähän, itse asiassa aika paljon, epäilin tokkopa pyörä tänne tulee. Niin vaan se linjalle putkahti. Altaan vierellä on jo ensimmäiset testit ajettu ja hyväksi todettu.

Paluun jälkeisenä päivänä odotti karu arki. Pomo peruutti lomat kuukaudella. Pomo kun on huolissaan Insinööriosaston managementin tasosta, kun viime vuoden tilintarkastajat ja ensi vuoden budjetointi käy kuumimmillaan. Eli ei sitten tällä viikolla kotiin, paremmalla onnella sitten syyskuun puolivälissä. Pomo yritti saada ymmärrystä sillä että häneltä on peruttu viisi kertaa ja kauhea työpaine ajaa hänet työskentelemään aamuviiteen. Ei saanut ymmärrystä. Jos hän haluaa aamuviideltä perehtyä YK:n mission ongelmiin kuten onko sisäisen muistion sisennys riittävä niin siitä vaan, mutta ei sillä työnsankarin viittaa saa. Olen ottanut nyt sen tavan, että en vahingossakaan korjaa osastolta lähtevien muistioiden muotoilua. Turhaa sitä kaksi samaa hommaa tekee ja minä nyt kuitenkin pidän nukkumisesta.

Nukkumisesta puheen ollen olemme vakuuttuneita, että tässä talossa on kummituksia.Teoriamme on, että Mobutun aikaan tässä talossa on tapahtunut jotain joka kummituksia on jäänyt kaivelemaan. Vai olisikohan tämä nyt kuitenkin jotain muuta.

Ei kait tässä sen kummempaa. Mieli tekisi lähteä Kongoa katsomaan, nyt kun olisi oikein syytä mennä tarkastamaan projekteja. Ei vaan oikein jaksa näiden meidän lentojen kanssa kun niistä ei ikinä tiedä.

Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan

Laitettiin autot arvojärjestykseen Kinshasan kaduilla ja tässä tulos.



Ei kiitosta heru kuljetuspuolen herroilta. Vai pitäisikö kiitoksena ottaa, että selvisin varoituksella. IT-puolen heppu ajoi vain kertaalleeb 81 km/h ja kortti lähti kahdeksi viikoksi.

Itse asiassa varoitus on hieman myöhässä. En ole kuukauteen ajanut ylinopeutta. Elämisestä täällä tulee hieman turhan hankalaa ilman ajolupaa. Aika hyvin sitä kerkiää ajelemalla 65 km/h. Eikä siinä nyt itse asiassa jalkoihin jää. Tietkin on sen verran huonokuntoiset.

Kimbondo säätiö

Yli 500 hylättyä lasta, kehitysvammaisia, sairaita. Kimbondo säätiö sijaitsee Kinshasan ulkopuolella on surullinen paikka. Aids, tuberkuloosi, malaria ja paljon muuta. Yhdessa talossa on kymmenia kehitysvammaisia, jotka on hylätty koska heidän kuvitellaan olevan noitia. Monet lapsista sairastaa aidsia, vanhemmat ovat kuolleet eikä suku pysty huolehtimaan.



Sairaalarakennuksia, kouluja ja asuntoja sijaitsee hyvässä järjestyksessä eri puolilla suurta aluetta. Säätiö pyörittää farmia, joka tuottaa osan sairaiden ja lasten tarvitsemasta ravinnosta. Toimintaa pyörittää chileläinen katolinen pappi, urakkaa on kestänyt 26 vuotta. Apuna on vapaaehtoistyöntekijöitä eri aloilta kaikkialta maailmasta. Kaikki perustuu yksityisiin lahjoituksiin, Kongon valtio tarjoaa pelkästään asiakkaat.



Insinööriosasto on mukana omalla pienellä panoksella opastamassa säätiötä ammattikoulun ja siihen liittyvien työpajojen rakentamisessa. Siinä syy visiittiini, en tosin osallistunut opastuksen sen enempää kuin katselemalla osittain valettuja perustuksia sillä silmällä. Yhdyin insinööri Jacquesin mielipiteeseen, että raudoitus olisi voinut olla ylempänä ja rautaa olisi voinut laittaa enemmän.



Säätiön naapurustossa on muuten Opus Dein toimintakeskus. Varakkaat katoliset voivat nauttia luonnonrauhasta ja etsiä pyhyyttä jokapäiväisessä toiminnassa, sinne tosin köyhät, sairaat ja lapset eivät ole tervetulleita.

Zongon putoukset

Hiukan epäillen olen suhtautunut ihmisten kehumisiin erilaisiin vapaa-ajan vierailupaikkoihin Kongossa. Yleensä olen ollut paikkoihin suht pettynyt. Viime viikonloppuna vierailimme kookoonpaholla minä, Aziz ja hänen mielitiettynsä Diana Zongon putouksilla ja yllätysyllätys se oli ihan oikeasti käväisemisen arvoinen paikka. Putoukset sijaitsevat noin 130 km Kinshasasta lounaaseen. Ensin Matadin pikatietä 80 km, sitten pikkuista ja huonokuntoista tietä 50 km. Matkaan kului aikaa noin 3 tuntia josta puolet tuohon viimeiseen osuuteen. Nelivetoa ei sentään tarvittu, mutta aikamoista rynkytystä lähes koko matka. Loppupätkän maisemat on sitä joksi Afrikan olen Tarzan-kirjojen ja elokuvien perusteella kuvitellut. Apinaleipäpuita, korkeaa ruohikkoa, palmuja ja liaaneja. Pieniä kyliä joissa savesta tehtyjä taloja. Kinshasata poiketen talojen ympäristöt oli perin siistit.



Juuri putouksia ennen joen rannassa on leirintäalue, muutamia bungalowia ja ravintola. Putoukset sijaitsevat Zongon-joen loppupuolella noin 10 km ennen Kongo-jokea. Mahtava kohina vyöryy yli alueen, kasvillisuus ja maisemat on aivan loistavat, trooppista sademetsää parhaimmillaan. Leirintäalueelta on polku putouksien vastarannalle, johon nousee tiheä vesihöyry tai pikemminkin ainainen vesisade. Aamusellahan siellä tuli käytyä suihkussa. Vasitenkin kun totesin bungalowini suihkun vedenlaadun koostuvan enemmän mudasta kuin vedestä. Hupaisaa, mutta polun alkupäässä on oppaita tyrkyllä, jotka pyytävät kymmentä dollaria opastaakseen turistit max kilometrin mittaisen matkan vastarannan parille näköalapisteelle. Sunnuntaiaamuna halusimme käydä mahdollismman lähellä joen alajuoksua pois tallatulta polulta ja päädyimme ottamaan oppaan turvallisuuden vuoksi. No opas saatteli meidät alkumatkan ja lopetti hommansa kun lähdimme polulta alaspäin kohti jokea. Asiakaslähtöisyydessä on tässä turistirysässä vielä hieman hiomista. Aikamoinen mutapainihan se matka oli, vaikkei ihan rantaan päästy, mutta näkymät alhaalta oli vaivan ja kuran väärtti.



Sunnutaina ajeltiin rauhallisesti takaisin Kinshasan meluun ja sykkeeseen. Asuinalueestani Ma 'Campangensta muuten tullut on aseistavapaa vyöhyke tai siis siihen paikallinen poliisi pyrkii. Vähän joka kulmalla on poliiseja ja alue vaikuttaa nykyisin perin rauhalliselta. Rauhallinenhan se on ollut aina.

Eilen aloittelin pitkästä aikaa lenkkeilyn, mukavan lämmintä juosta iltasella joen rannassa. Vastaan tulevilla paikallisilla on toppatakit ja verkkarit. Näin se vaan on, että toisen miehen kylmä on toisen miehen lämmin.

Welcome to Cabaret!

Perjantai-iltana viidakkorumpu viestitti huippu ooppera-esityksestä Halle de la Gombe:ssa. Ei muuta kuin ihmettä katsomaan. Lippujen oston jälkeen selvisi, että kyseessä on Kinshasan kuorolaulukerhon Kabaree. Liput oli 2 dollaria, johon sisältyi kaksi ilmaista juomaa. Edullista siis.



Kabaree oli itse asiassa todella hyva ja hauska. Esiintyjien taso vaihteli, mutta kaikki tuntuivat nauttivan. Jopa siinä määrin, että esiintyjät tuntuivat nauttivat enemmän kuin yleisö. Ohjelma oli vaihteleva kokoelma kabaree klassikoit, kuten New York, New York ja vähemmän kuultuja paikallisia lauluja. Itse pidin paikallisista iskelmistä ja niitä olisi voinut olla esillä enemmänkin. Länsimaalaiset oli monessa kappaleessa pääosassa, vaikka paikalliset oli itse asiassa huimasti parempia esiintyjiä ja laulajia. Sponsorit - pankit ja teleoperaattori, olivat hyvin esillä, lieneekö käynyt niin, että sponsorien hankinnalla oli enemmän tekemistä roolituksen kanssa kuin itse laulutaidoilla. Mene ja tiedä, hyvät iltamat joka tapauksessa ja ennenkaikkea yllättävää että tupa oli lähes täynnä.



Täällä tuntuu olevan aika paljon kaikenlaista kulttuurijuttua. Tosin niistä näyttää olevan hiukan vaikeaa saada tietoa etukäteen. Jälkikäteen niistä tuntuu saavan paremmin tietoa.

Brazzavillen pojat

Viikonloppuna oli vuorossa vierailu naapurivaltion, Kongon Tasavallan, pääkaupunkiin Brazzavilleeen. Robert, joka aiemmin työskenteli muutaman kuukauden Kinshasassa ja hänen tyttöystävänsä Eva, ajoivat Land Cruiserilla Barcelonasta Brazzavilleen. Siellä he totesivat, että auton kunto ei riitä Kapkaupunkiin asti, joten myivät sitten autonsa ja päättivät jatkaa lentäen Bangkokiin. Heidän tarkoitus on viettää reissun päällä parisen vuotta kiertäen kaikki mantereet.

Lauantai-aamuna lähdimme Diegon kanssa heitä tapaamaan. Rannassa (Ngobila Beach) tuttu kaaos oli odottamassa kahta matkaajaa, kaaosmiesten harmiksi YK:n työntekijät voivat ohittaa muodollisuudet ja ei muuta kuin hihasta repimisten ja huutojen saattelemana odottelemaan lähtöä. Nappasimme VIP veneen ja parissa kymmenessä minuutissa olimme vastarannalla, matkaa tuli noin 3 kilometriä joen poikki. Toisella puolella, sama kaaos odotti. Aikamoista rumbaa ja kävelyä ympäriinsä tulliviranomaisten perässä. Vihdoin viimein passit kädessä kohti hotellia. Diegon suosituksesta menimme Hippocampe:een. Siisti paikka ja todennäköisesti kaupungin parhaimpia ravintoloita.



Mitään sen ihmeempää emme touhunneet. Käveltiin ympäri kaupunkia, istuskeltiin terasseilla ja ihmeteltiin elämän menoa. Robert kertoi matkasta Afrikan halki ja me päivitimme Robertin Kinshasan kuulumisilla. Hippocampe:ssa majaili itse asiassa useampia Afrikan halki matkaajia. Itävaltalainen pariskunta oli aloittanut matkansa 2006 menemällä halki Afrikan itäkautta ja olivat nyt matkalla Mersun kuorma-autolla vm. 1966 länsikautta takaisinpäin. Mersu vanhuksen he olivat muuttaneet matkailuautoksi. Etelä-Afrikkalainen mies oli matkalla polkupyörällä ja menossa mantereen halki etelästä pohjoiseen, seuraava etappi Keski-Afrikan tasavalta, saapa nähdä miten miehen käy.

Brazzaville on hyvin paljon samanlainen kuin Kinshasa. Sama kieli samat tavat ja yhtä likainen. Raha on eri, mutta hinnat samalla tasolla. Kaupunki on rauhallisempi, liikennettä vähemmän ja kaduilla voi huoletta kävellä. Keskustassa on jopa muutamia asiallisia ulkoterasseja Kongo-joen rannalla, Kinshasassahan näitä ei ole. Brazzavillessa ei oikestaan ole mitään nähtävää, paitsi normaali elämänmeno, jota on tietenkin mielenkiintoista seurailla.

Tiistai-aamuna sitten takaisin rantaan ja pikaliippari Kinshasaan. Jokimatka kesti muutaman minuutin, kokonaiskesto muodollisuuksineen 1,5 tuntia. Täytyy myöntää, että hieman epämiellyttävä kokemus olla 15 henkilön kanssa pikkuveneessä, johon Suomessa tuskin saisi ottaa enempää kuin 5 henkilöä. Ja kaiken päälle hirmuinen kasa matkatavaraa. No pinnalla pysyttiin ja päästiin takaisin Kinshasan hulinaan.

Rock'n roll, blues and jazz

Vaikuttaa vahvasti siltä, ettei uusilla pomoilla ole oikein intoa keskittyä Kongon poliittisen tilanteen vakauttamiseen. Sen sijaan aikaa riittää YK:n työntekijöiden auton käytön ja vakanssien kontrollointiin. Autoillahan saa ajaa päivässä 100 km, mikäli se ylittyy on päivän aikana ajetusta koko kilometrimäärästä maksettava 10 senttiä per kilometri. Pääsin itsekin listalle, lasku 12,35 dollaria. Kuittasin se maastotutkimuksien nimiin. Tuotakin huolestuttavampaa on nopeuksien tarkkailu, meillähän on nopeusrajoitukset 40 km/h kaupungissa ja 60 km/h kaupungin ulkopuolella. Autossa oleva järjestelmä alkaa varoittaa kun nopeus ylittää 69 km/h. Luotettavat lähteet kertovat, että ajonopeuslokien tehotarkkailu on alkanut ja loki-tietojen perusteella on sakkona alettu jakaa 1-12 viikon ajokieltoa. Pahoin pelkään, että korttini on löysissä kantimissa, sillä nopeuteni varsinkin iltaisin ei aina ole pysynyt sallituissa rajoissa. Vaikka Päivin kanssa mentiin aika haipakkaa lentokentälle en usko että päihitin Entebbessä tehtyä tulosta 145 km/h, aika moista rock'n rollia näihin olosuhteisiin.

Suurin osa osastopäällikköistä on täällä hetkellä sijaisia yleensä oman toimen ohessa. Näin myös meidän osastolla. Jostain kumman syystä uusi erityisedustaja on hylännyt toimeen valitun henkilön kahdesti. Eli nyt sitten käy niin että tehtävään valittu DI nyk. apulaisosastopäällikkö lähtee ja paikalle jää filosofian maisteri otona. Ei tässäkään ole mitään järkeä varsinkin kun se maisteri olen minä. Suruhan tässä tulee puseroon, kun herrat jotka minut tänne houkutteli jättävät nämä maisemat ja kaiken kukkuraksi omat hommansa meikäläisen harteille.

Kinshasa Jazz festivaali oli perjantaina eli juhannusaattona. Kerkesinpä sinne minäkin, tosin aika loppuvaiheessa. Nyt kun noista festarihinnoista on ollut pulinaa, vertailuna mainittakoon että hinta oli 5 dollaria. Ei toisin ollut mitään VIP telttoja tai muuta vastaavaa hilipatihippaa. Etnoruokaa, täkäläistä siis ja olutta sen sijaan oli useammastakin kojusta myynnissä eli sen suhteen tuttu meininki. Keskustasta oli aidattu yksi katu ja soitto raikasi puolille öin. Joskus kymmenen aikaan oli ollut ilotulitus, josta minulle tuli varoitusviesti (ts. ei vaaraa viesti) MONUC:n Securityltä noin yhden aikaan yöllä. Varmaan jotkut oli soittaneet hädissään, että nyt se kalabaliikki taas alkaa ja siitä sitten kesti vain muutama tunti, että saimme viestin ko. räiskinnän vaarattomuudesta. Kriisiviestinnässä on vielä kehittämisen varaa.

Talvea odotellessa

No niin. Lomat on taas kerran ohi ja paluu Kinshasaan tapahtui pari päivää sitten. Ilmat on mukavan syksyiset. Ihmiset niiskuttavat ja kulkevat villapaidat päällä, valittelevat talven tuloa. Ilmat on kuitenkin kuin Suomessa parhaaseen kesäaikaan. Yöllä saattaa lämpötila laskea jopa alle 20 ja päivällä nousta yli 25 astetta eli mitä parhaat kelit. Aurinkoa ei paljon ole näkynyt, taivas on tasaisen harmaa.

Kinshasassa poliittinen tilanne vaikuttaa rauhalliselta, lännessä ja idässä sen sijaan ei. Vaikuttaa vahvasti, ettei ainakaan YK saa tilannetta selvitettyä. Työhommat jatkuvat samaa rataa, tuotetaan karttoja ja niin pois päin. Serverit ronaa ja erään amerikkalaisen GIS softa valmistajan tuotteet aiheuttavat ongelmia, monellakin tasolla. Taitaa olla rahasta puutetta kun pitää puuttua yksittäisen asiakkaan sisäisiin asioihin. New Yorkin herrat on huolissaan mitä täällä viidakossa oikein puuhataan, mutta ei niin huolissaan, että vaivautuisivat olemaan yhteydessä. No New Yorkin herrat ei ole kovin hyvässä huudossa näillä tantereilla.

Olen viime aikoina kahlannut läpi Romeo Dallairen kirjaa Ruandan kansanmurhata ja pahasti siitä käy ilmi miten heikossa kantimissa nämä operaatiot on. Dallaire käy erinomaisesti läpi sekä Ruandan YK-mission epäonnistumisen että sen taustat. Pahaa jälkeä syntyi, uskomatonta että tuollaisen epäonnistumisen jälkeen ainakin osittain vastuussa olleet henkilöt kuten Kofi Annan porskuttivat uralla eteenpäin. Kofistahan tuli sittemmin YK:n pääsihteeri. Pelottavaa huomata, että elementit joita Dallaire kritisoi on edelleen havaittavissa missiossa, ainakin täällä. On tietysti selvää, että YK:n rauhanturvaoperaatiot tai jotain sen kaltaista maapallolla tarvitaan, mutta miten se tulisi toteuttaa ja kenen toimesta on monimutkainen kysymys. Tähän ei liene kenellään vastausta.

Kovasti täällä henkilöstö vaihtuu. Pomo on lähdössä Afganistaniin toisen YK organisaation palvelukseen, pomon pomo pyrkii myös pois toiseen missioon, pomon sijainen on myös saanut tarpeekseen ja siirtyy takaisin yksityiselle sektorille. Näistä yläspäin onkin sitten uusia veijareita, jotka odottavat tuodakseen vanhat kaverit takaisin remmiin. Näin se käy.

Muutamia sattumuksia

Kapinajohtaja, parlamentaarikko, miljonääri ja liikemies Jean-Pierre Bemba pidätettiin Brysselissä. Kinshasassa odotettiin kunnon mellakkaa. Bemban kannattaja organisoivat rauhankulkueen johtajansa tukemiseen. Kunnon kahakkaa pelättiin. Kaikki meni kuitenkin odotettua paremmin ja rähinöinti rajoittui autorenkaiden polttamiseen ja muuhun vastaavaan.

Sadekauden pitäisi nyt olla ohi. Paikalliset ovat kertoneet, että sadekausi loppuu 16 toukokuuta. Vieläkin on tosin sadellut, mutta lämpötila on menossa parempaan suuntaan eli kylmemmäksi.

Insinääriosasto sai Goma:ssa työtilauksen HIV/AIDS-koulutus yksiköltä. Kymmenen puista penistä kondomin käytön demonstrointiin. Työtilauksen liitteenä oli piirros, josta oli kivekset rustittu yli. Kaikenlaista.

Tänään tapasin insinöörin paikallisesta sähköyhtiöstä. ADB antaa rahaa sähkölinjan rakentamiseen Ugandasta Itä-Kongoon. Kaveri oli selvinnyt Goman lento-onnettomuudesta hengissä. Hänen työkaveri ei.

Salongan kansallispuistossa saksalaisopiskelija lähti viikko sitten tutkimaan Bonobojen pesimäalueita mukanaan opas, GPS ja Kompassi. Vastoin ohjeita hän jätti oppaan ja lähti itsekseen takaisin kohti leiriä. Ei ole tyttöä näkynyt sen koommin. Tulee mieleen kannibaalitarinat sekä Stanley retkiltä että rauhanturvaajista, jotka on löytyneet ilman sydäntä, maksaa ja munuaisia. Toivottavasti tyttö on turvassa ystävällismielisen heimon luona, jotenkin epäilen ettei näin ole.

Brindisi Kinshasa all night long

YK:lla on logistiikkakeskus Etelä-Italiassa Brindisissä. Mukava hiljainen pikkukaupunki Adrian meren rannalla. Osana logistiikkakeskusta on koulutuskeskus, joka järjesti viime viikolla Google Earth Server koulutuksen. Koulutus oli erinomaisen hyvä, Mike Googlelta opetti ja demosi Google Earth Serverin saloja. Erittäin mukava päästä Kinshasasta pois ja ennen kaikkea mukava saada kunnon ruokaa ja viinejä vaihteeksi. Istuskelu ulkona terassilla espressokupposen kanssa oli kerta kaikkiaan vapauttava kokemus. Painoa tuli 3 kiloa lisää, sovittiin että ensi kerralla pyritään 5 kiloon.

Paluumatkalla poikettiin Shadrackin kanssa Roomassa. Pari tuntia kävelyä sateisessa keskustassa ja junalla takaisin lentokentälle. Sama Brysselissä. Paitsi, että Brysselissä meille tarjottiin tervetullut lisävuorokausi lentokenttähotellissa.

Kinshasassa sama kaaos ja totuttu rankkasade otti vastaan. Nyt alkaa olla aika kuivan kauden tulla, jota olen odotellut jo pari kuukautta. Kuulemma ensi viikolla se alkaa, silloin pitäisi lämpötilan laskea alle kolmenkymmenen eli lenkkikelit siis.

Italiassa testasin Garmin Forerunneria parilla juoksulenkillä. Pätevä peli. Enään ei tarvitse mittailla lenkkien pituuksia kartalta. Masiinaa kertoo nopeudet ja sykkeet koko lenkin ajalta. Tuskinpa se auttaa parempaan maratonaikaan, mutta onpa ainakin jotain ihmeteltävää lenkin aikana.

Ylihuomenna matka jatkuu Entebbeen Ugandaan. Pidetään strategiapalaveria tiimipäälliköiden kanssa lauantaina. Siitä sitten takaisin Kinshasaan ja ensi viikon torstaina kohti kotia.

Coiffeur mixte

Alkoi olla hiustenkin puolesta aikasen kuuma ja hippimäinen olo, joten päätin kokeilla paikallista parturia. Kuulin Ranskan opettajalta, että joku toisen kurssin oppilaista oli käynyt parturissa Kintamobossa ja oli tyytyväinen tulokseen. Onnistuin paikallistamaan yhden säällisen näköisen parturi-kampaamon kotimatkan varrella. No eipä siinä sitten kun lounastauolla auton rattiin ja kohti Kintamboa. Parturissa kaveri kysyi millaisen leikkauksen haluan ja sanoin normaaliin tyyliin melko lyhyt, mutta kun ei tullut siinä sitten just mieleen mikä on melko ranskaksi niin taisin sanoa erittäin lyhyt. Sitäpaitsi se erittäin lyhyt täällä on hieman eri asia kuin Suomessa. Olin jo loppuvaiheessa aika tyytyväinen tulokseen, mutta parturi nappasi koneen käteen ja lipaisi loputkin pois ennen kuin kerkesin kissaa sanoa.

Tässä kuva ennen parturia



Ja tässä jälkeen



Tulos oli aika vakuuttava. Paikalliset olivat innoissaan muodonmuutoksesta, sillä hiustyylini on hyvin lähellä samaa jota kaikki paikalliset miehet käyttää. Hauska juttu, että osalla ihmisistä on ollut vaikeuksia tunnistaa minua. Itsellä on jotenkin venäläis/armeijamainen olo. Tosin olen kuullut, että näytän paljon nuoremmalta. En tiedä onko se nyt niin hyvä asia. Pääasia, että on hiukset.

Hutu vai Tutsi ?

Puoli vuotta elämää Kongossa on takana, hip hurraa. Kaiken kaikkiaan positiivinen ja avartava ajanjakso. Ei voi sanoa, että aika olisi mennyt kuin siivillä. Ei tosiaan, on kyllä tullut aika pitkäksi väliin jopa liiankin kanssa. Tietty tenniksen ja nyttemmin myös squashin pelaaminen on tuonut sisältönsä vapaa-aikaan eikä vapaa-aika sinänsä olekaan ollut ongelma. Enämpi tuo turhautuminen on ollut työperäistä. Tahtoo YK:n ja Afrikan tapa ja etenkin tahti olla hieman erilainen mihin olen tottunut. Mitään ei voi kuvitella saavansa aikaiseksi muutamassa viikossa. Kaikkeen vähänkin isompaan menee kuukausia. No tähän olen nyt sitten saanut tottua. Kärsivällisyys ja asioiden jatkuva eteenpäin potkiminen ovat näillä mannuilla arvossaan. Niinpä olen päättänyt jatkaa vielä seuraavat 6 kk.

Olen viime aikoina pohtinut luokiteltaisiinko minut Hutuksi vai Tutsiksi. Nämä ns. heimot oli belgialaisten pastorien keksintö, jotta saivat itselleen sopivan paikallisen yläluokan (tutsit) itsensä ja tavallisen kansan (hutut) väliin suorittamaan vallaankäyttöön liittyviä käytännön tehtäviä. Karkea jako tehtiin siten, että jos oli iso terävä nenä, pituutta runsaasti ja yli kymmenen lehmää sai tutsin paperit ja jos puolestaan lyhyen läntä sekä lättä nenä ja alle kymmenen lehmää oli sitten saava hutun paperit. Nenän ja ihmisen pituus oli tuolloinkin eurooppalainen kauneusihanne eli pitkä ja komea nenäinen ihminen oli kait sitten jotenkin mukavampi kristityn silmälle kuin lyhyt ja lättänenäinen. On sitä maailman sivu ollut monenlaista Raamatun tulkitsijaa. Ai niin, yksi myöhemmin huomattu tekijä on pierutauti eli laktoosi-intoleranssi. Sinänsä ei mitenkään yllättävää mutta hutuilla on useimmin maitosokerin kanssa ongelmaa ja tutseilla ei.

Eli itsenäni kun mietin, niin olen suht' pitkä, nenä on tosin melko lättänä eikä mulla ole lehmiä. Tosin, jos suvun historiaa katsotaan niin meillä on kyllä isän puolelta ollut lehmiä, syntymiseni aikaan muistaakseni yli kymmenen. Lisäksi äidillä on tosi hieno nenä. Eli vanhempani voisivat hyvinkin olla tutseja. Olisi perin mukava kuulla Belgian papin tuomio asiaan. Viime aikoina on muuten laktoosin hajottaminen ollut työn ja tuskan takana. Mikä taas viitta hutu-juuriin.

Niin tai näin, eipä sillä juuri merkitystä ole, kait. Täällä sillä on, vihamielisyydet Hutujen ja Tutsien välillä senkun jatkuvat. On se kumma juttu, hyvin keinotekoinen ja ulkosyntyinen jaottelu on alkanut elää omaa elämäänsä tuhoisalla tavalla.

Musta magia jatkuu

Tarina on saanut jatkoa. Ranskan opettaja kertoi, että Kinshassa muutamat miehet kulkevat pidellen sukukalleuksistaan kädellä kiinni kutistamisen pelossa. Uskokaa pois se on totta. Ei mikään tavaton näky, että mies kulkee toinen käsi haruksissa keskellä kaupunkia. Kerrotaan myös, että jotkut miehet laittavat Raamatun haarojen väliin suojellakseen taikuudelta.

MONUC:n kaveri, jota epäiltiin taikuuden harrastamisesta pidätettiin yhdessä uhrin kanssa. MONUC:n turvamiehet saivat miehen kuitenkin ulos luvaten, että kaveri on myöhemmin käytettävissä kuulusteluihin tarpeen niin vaatiessa. Lopullisen vapautuksen kaveri sai kun poliisit tarkistivat rikoksen kohteen todeten sen normaaliksi.

Tähän liittyy myös sellainen uskomus, että rikoksen uhri ei itse taikuutta huomaa tapahtuneen, mutta ulkopuoliset sen näkevät. Joskohan jossain jo on asiaan liittyviä tarkistuspisteitä?

Tämä ei muuten ole loppujen lopuksi leikin asia näillä tantereilla. Ghanassa joku vuosi takaperin pahoinpideltiin saman asian tiimoilta 12 miestä kuoliaaksi.

Musta magiaa

Kongon poliisi on pidättänyt 13 poppamiestä, joita syytetään mustan magian käytöstä miesten penisten kutistamiseen, varastamiseen tai kyvyttömyyden aiheuttamiseen. Tätä edelsi poppamiesten lynkkausyritys. 14 uhria, jotka myös ovat poliisin suojissa, väittävät poppamiesten koskattaneen heitä aiheuttaen miehisen kalleuden häviämisen tai kutistumisen. Uhrit väittävät poppamiesten pyrkivän rahastamaan parantamisella. Kinshasan poliisipäällikkö suosittelee mahdollisia uhreja ennen rikosilmoituksen tekoa menemään kotiin testaamaan, josko se peli vielä kuitenkin toimisi.

Reutersin artikkelin mukaan (http://africa.reuters.com/country/CD/news/usnL22903232.html) noituus olisi peräisin Bas-Kongon separatisteilta, kostona hallituksen hyökkäykselle sitä vastaan. Eilen oli tosin paikallisessa TV:ssa haastateltu syytettyä, joka sanoi saaneensa kultaisen sormuksen MONUC:ssa työskentelevältä henkilöltä rahan ansaitsemistarkoituksessa. Radio-ohjelmiin soittaneet ihmiset ovatkin varoittaneet ihmisiä välttämään kosketusta taksissa kanssamatkustajiin, joilla on kultainen sormus.

MONUC-sanasta on muuten paikallisessa kielenkäytössä tullut synonyymi tyhmälle. Tämä juontaa juurensa tosiasiaan, että monet MONUC:n työntekijät eivät puhu ranskaa, joten kielitaidottomuus on muuttunut tyhmyydeksi ja niin muodoin yleisilmaukseksi.

Haa MONUC!

Normipäivä

7.00 Herätys, puuro ja kahvi valmistumaan. Pesulle.
7.15 Tietokoneelta YLEX päälle ja aamunuutiset Hesarin & Yle:n nettisivulta
8.00 Toimistolle
8.30 Sähköpostit
9.45 Tuplaespresso cafeteriassa
10.15 Juoksevien asioiden hoitoa
12.30 Ranskan tunti
14.00 Lounas cafeteriassa, salaatti tai kanaa ja riisiä
14.30 Haastatteluja, kokouksia, asiakkaita ja muuta sälää
17.30 Tennis
19.00 Kauppaan ja kämpille suihkuun
20.00 Teetä leipää tai nuudeleita. Uutiset, joko televisiosta tai netistä
21.00 Musiikit soimaan ja kirja käteen
22.30 Nukkumaan

Sattumuksia ja tapahtumia

Ugandan ja Kongon rajalla romahti eilen silta. 20 metriä pitkä silta sanoi sopimuksensa irti 75 vuoden palvelun jälkeen. Ylikuormassa ollut puutavaraa kuljettanut rekka oli sen viimeinen käyttäjä. Kunnossapitoa silta ei ollut saanut sitten rakentamisen.



Tänään puolen päivän jälkeen Goma:ssa on Hewa Bora:n lentokone epäonnistunut nousussa ja tippunut keskelle Gomaa. Tämän hetken tietojen mukaan noin 120 ihmistä on kuollut. Hewa Bora on paikallinen kaupallinen lentoyhtiö.



Eilen siis tuo 120 menehtyneen huhu. Tänään on tullut lisää erilaisia lukuja väliltä 20-70 ja 110 loukkaantunutta. Aika räsähdys joka tapauksessa.

Kenen joukoissa seisot?

Helposti kuvittelisi, että Itä-Kongon sotatilassa olisi kyse yksinkertaisesta kahakasta, valtaapitävät vastaan kapinalliset. Näin ei tosiaan ole. Konfliktin ytimessä on kaksi suurempaa aseistettua joukkoa sekä hallituksen joukot, näiden lisäksi mukana on useampia pienempiä aseistettuja ryhmittymiä. Mikään näistä ryhmistä ei ole puhtaita pulmusia; kaikilla on lapsisotilaita rivissä ja kaikki syyllistyvät raiskauksiin ja kidutuksiin. Selkkaukset taustalla on hyvin vahvasti edelleen Ruandan kansanmurhan jälkimainingit ja Hutu-Tutsi vastakkain asettelu. Suurimpana syynä kuitenkin luonnonvarat kuten kupari, kulta, timantit ja coltan. Coltan on suomalaisittain mielenkiintoinen raaka-aine, sillä Nokia lienee yksi maailman johtavia coltanin käyttäjiä. Matkapuhelinten valmistuksessa käytettävästä Coltanista 80% tulee Kongosta, etenkin itäosasta. Kysynnän kasvaessa myös hinta ja siten kiinnostus siihen on kasvanut huimasti.

FARDC on hallituksen armeija. Voisi luulla etenkin kun YK heitä tulee, että se olisi osapuolista rehdein ja homogeenisin. Näin ei suinkaan ole. Hallituksen, kuin myös muiden osapuolten, joukoissa on osastoja muista eronneista. Normaalia on myös, että siitä eroaa ryhmittymiä liittyäkseen muihin joukkoihin. Joukkueen vaihto on vähän kuin urheilussa, se joka eniten maksaa sen jengissä skulataan.

Tällä hetkellä hallituksen joukoista (FARDC) eronnut Nkunda ja hänen CNDP taistelee muita kolmea armeijaa vastaan. CNDP, vapaasti suomennettuna Kansalaisten puolustuksen kansallinen kongressi, on vahvasti Kongon Tutsien asuttamalla alueella. Heidän agendan pääkohta on Tutsien puolustaminen Hutujen Interahamwea vastaan. Nykyisin taitaa etusijalla olla enemmän talodelliset seikat kuten kaivokset ja huumekauppa.

CNDP:tä vastaan sotii hutupohjainen FDLR (suom. Ruandan demokraattinen vapautusarmeija) , jonka ytimen muodostaa pieni joukko Ruandan ex-kansanmurhaajia. FDLR:lle on tyypillistä natsimainen ylemmyys ja hallitsemiensa alueiden väestön vahva dominointi & terrori. FDLR kävi alkuun sotaa myös Ruandan hallituksen joukkoja vastaan, mutta se on tällä hetkellä hyvin minimaalista. Jonkin verran on käyty neuvotteluja FDLR:n joukkojen kotiuttamisesta takaisin Ruandaan. Ruanda ei kuitenkaan ole suostunut antamaan turvatakuita entisille kansanmurhaajille, joten tilanne on siltä osin edelleen ongelmallinen.

Neljäs joukkio on Mayi-Mayi. Se on useiden pienempien itsenäisten traditionaalisten sotajoukkojen yhteisnimitys. Näiden joukkojen yhteenliittymä on puolestaan PARECO, suomeksi Isänmaallisten kongolaisten vastarintaliikkeiden liitto. Mayi tarkoitta muuten swahiliksi vettä, jolla tässä yhteydessä viitataan veden tärkeyteen heidän rituaalissa, joka tekee taistelijat immuuneiksi luoteja vastaan. Yhden Mayi-Mayi johtajan nimi on Ngamba Dola eli Lisää Dollareita. Kummallista, koska heidän ohjelmansa on vastustaa ulkomaisia joukkoja ja Tutsi-valtion muodostamista Kongosssa.

Näiden neljän lisäksi on siis olemassa pienempiä asellisia rymittymiä, joilla ei oikeastaan ole selvää poliittista päämäärää. Enämpi taitaa olla kyse siis rosvojoukoista. Pienemmät rymittymät ovat usein erkaantuneet ilmeisesti taloudellisista syistä isommista.

Vaikka FARDC, FDLR ja PARECO tekevät yhteistyötä Nkundan CNDP:tä vastaan tiedetään niiden paikka paikoin taistelevan myös toisiaan vastaan. Kaiken kukkuraksi eri ryhmittymillä on sisäisiä taisteluita. Aika soppa.

Tästä jäi vielä mainitsematta Herran Vastarinta Armeija LRA, joka taistelee Ugandan hallitusta vastaan. Osa joukoista on myös Kongossa. FARDC käy siis myös sotaa LRA:ta vastaan, joka terrorisoi kongolaisia koillisosissa.

Uraputkessa

Ura YK:lla etenee huikeaa vauhtia. 5 kuukauden jälkeen olen nyt Insinööriosaston vt. johtaja. Osastolla on lähes 400 työntekijää, eli se on suurempi kuin YK:n pienemmät missiot. En tiedä vielä mitä itse asiassa teen tämän toivottavasti vain viikon kestävän tuurauksen ajan, todennäköisesti en mitään tavallisuudesta poikkeavaa. Toivottavasti kukaan ei tule kysymään vedenpuhdistamojen toiminnasta, sähkötekniikasta tai yleensäkään mitään insinööriasiaa.

Kinshassa on viime aikoina ryöstelty erityisesti YK:n työntekijöitä. Poliiseina esiintyvät miehet kaappaavat aseella uhaten, vievät ajelulle ja varastavat rahat ja arvoesineet. Tätä tapahtuu etenkin alueilla, joissa meidän on tapana käydä lenkillä, ravintolassa tai kaupoilla. Mene ja tiedä miten paljon tuo on juuri suunnattu meihin, koska kuulin Bukavussa yhdeltä saksalais-suomalaiselta valokuvaajalta, että hänet oli ryöstetty juuri samalla menetelmällä. Tarkkana saa siis olla. Tosin edelleen ihmettelen ihmisiä, jotka kulkevat täällä useita tuhansia dollareita taskussaan.

Käsiaseita ja haamuja

Ainaista henkilöstö vajetta paikkaamaan olen yrittänyt palkata GIS-konsulttia. Saimme tehtävään sitten lopulta yhden hyväksyttävän tarjouksen amerikkalaiselta konsulttiyritykseltä. Viime aikoina olen vaihdellut meilejä kaverin kanssa. Paras kysymys tähän mennessä, normaalien asumiseen ja olemiseen liittyvien ohella, oli "Onko Kinshasassa syytä hankkia käsiase ?". Mitäpä tuohon voi sanoa. Itse asiassa ajattelin, että siitä ei ole paljon apua kun vastapuolella on rynnäkkökiväärit ja konepistoolit, eli käsiaseesta ei paljon apuja siinä tohinassa sitten ole. En kuitenkaan kehottanut hankkimaan mitään noista. Tosin luottamus YK:n turvallisusyksikön kykyyn suojella meitä hädän hetkellä on menossa todella pieneksi, sama koskee muuten meidän terveydenhuoltoa. Monikulttuurisuudessa on tietty hyvät puolensa, mutta eittämättä ihmiselle joka on tottunut Suomen järjestelmiin monen asian tola on hieman eri kuin jollekulle joka tulee vaikkapa Nigeriasta tai Nepalista.

Luin loman aikana erittäin mielenkiintoisen kirjan - King Leopold's Ghost (Kuningas Leopoldin haamu). Se kertoo miten Belgian Kuningas hankki tutkimusmatkailija Tri Livingstonen löytäjän H. M. Stanleyn avulla Kongon yksityiseen omistukseen humanitäärisillä perusteilla. Todellisuudessa 30 vuoden ajan Kuningas piti Kongoa hirmuvallan ja totalitäärisen terrorin alla, jonka aikana kuoli noin 10 miljoonaa ihmistä. Karmeeta tarinaa, siitä miten raakakumia ja norsuunluuta hankkittiin länsimaiden kasvavaan tarpeeseen. Ja sitten kun asiasta tuli skandaali hän myi Kongon Belgialle. Huonoa tsäkää Kongolaisilla on riittänyt siis alkuvaiheista asti.

Hupaisa sattuma tapahtui Nairobin lentokentällä. Päivi huomasi Sikhi-miehen, jolla oli käsimatkatavarana posliininen WC-pönttö. Ei keritty tarkistaan oliko kyseessä Arabia:n klassinen malli. Eipä ole tuollaistakaan aiemmin tullut nähtyä.

Jambo Muzungut !

Loma on vietetty ja paluu "arkeen" on alkanut vauhdikkaasti. Päivi saapui kalabaliikin saattelemana Kinshasaan kiirastorstaina kolmisen tuntia aikataulusta myöhässä. Pienimuotoinen mellakka Brysselissä lentokoneen lähtiessä ei suinkaan liittynyt maataloustukiaisiin vaan pikemminkin karkoitetun henkilön oikeuksiin matkustaa ilman käsirautoja.

Kinshasassa Päivi sai nopean johdannon paikalliseen kulttuuriin, bonobot katsottiin ja niin pois päin. Pääsiäisen jälken matka jatkuikin yllättäen Mombasaan Nairobin parin laskeutumisyrityksen jälkeen. Ukkosmyrsky laittoi meidät kiertoreitille rannikolle, josta kuitenkin palattiin Nairobiin. Yllätykseksi ehdimme Zanzibarin koneeseen ja illalla oltiinkin sitten jo Stone Town:ssa nälkäisinä kuten aina. Pikainen kierros kaupungilla vahvisti ettei ruokaa enään klo 23 jälkeen saa. Mutta hotellin avulias yövahti kävi hakemassa parit pizzat, ja niin söimme myöhäisen illallisen kattoterassilla. Seuraavana päivänä jatkoimme Pongwie Beach Resortiin, jossa löhöilimme viisi päivää. Loistava paikka, hyvä ruoka ja upeat maisemat.

Paluumatkalla poikkesimme taas Stone Towniin, piipahdimme orjamarkkinapaikalla ja niin pois päin. Aamulla herätys 4.15 ja taksi lentokentälle, huomataksemme, että lento oli myöhäistetty lähtemään 9.00. Aika sotkuhan se oli. No eipä siinä kun pääsimme Nairobiin olikin sitten selvää, että saimme viettää ylimääräisen lomapäivän Nairobissa Kenyan Airwaysin piikkiin. Hyvä niin, tulipahan tutustuttua edes vähän Nairobiin.

Paluu Kinshasaan menikin sitten suunnitelmien mukaan, jos täällä nyt mikään ihan silleen menee. Normaalia sekoilua passintarkastuksessa ja matkatavaroiden saapumisessa.

Iltapäivällä juutuimme ruuhkaan matkalla lentokentälle ja piti käyttää nelivetoa sekä koko tiealuetta, että Päivi kerkesi lennolleen. Ja niin siinä kävi, vaikka meinasi usko loppua, etenkin siinä vaiheessa kun kuorma-auto törmäsi sivupeiliin. Mutta Hakuna Matata!

Goma & Bukavu

Neljäs kerta todensanoi. Goma on pieni kyläpahainen Pohjois-Kivussa, Kivu-järven rannalla. Mieleen jäi mahatauti ja flunssa. Mahatauti oli normaali kongolainen, flunssan puolestaan sain kun ensimmäisenä iltana unohdin takin hotellille ja lämpötila laski alle 20:nen. Näin sitä tottuu pohjoisen asukki tropiikkiin, ettei kestä enään pientä vilua. No joka tapauksessa ihmettelin tulivuorta kaupungin kupeessa, puisia polkupyörän ja potkulaudan sekoituksia - shukuduja, lapisotilaita Sakessa ja 80 000 asukkaan pakolaisleiriä. Pakolaisleirin lähellä tunnelmat on aika masentavat. Hyväntekeväisyysjärjestöjen kojuja, pelastakaa milloin mitäkin. Ei yhtään kansalaisjärjestöä joka liputtaisi -pelastakaa edes ihmiset!

Matkalla Sakeen kerrotaan olevan kymmenien tuhansien Rwandan kansanmurhan uhrien joukkohautoja. Ei mitenkään mieltä kohottavaa. Kapinallisjohtaja Kenraali Nkundan alueet alkavat Sakesta 15 km:n päästä ja se tietty näkyy ja tuntuu.

Huhut kertovat myös, että kaikilla on aseet. Paikallinen Insinööri kertoi, että hänen puutarhasta oli haettu piilotetut aseet kun hän vuokrasi talon. Suhtautui asiaan kuin ei mitään. Amerikkalainen oli nähnyt Rwandan kansanmurhan jälkeisen tilanteen, ollut Somaliassa ja niin pois päin.

Bukavuun mentiin sitten helikopteri kyydillä. Kyyti oli tasaista ja nopeaa. Bukvavussa majapaikkana oli Orchid, jossa myös kuuluisuudet kuten Angelina JOlie, Jodie Foster ja Bill Gates ovat asustaneet. Orchid vastaa hyvinkin neljän tähden paikkaa vuoristojärven rannalla. Todella upea paikka. Kokemusta hieman himmensi aamuinen Virkamies-valtuuskunta, joka rahan toivossa herätteli asukkaat kysyen passit ja paperit. Minä suhtauduin asiaan aika tyynesti, pomoni Bruce huusi heille vartin verran. Taisivat pojat olla enämpi hotellinomistajan kuin meidän rahojen perässä.

Lauantaina kävin tutkimuskeskuksessa, joka muistutti lähinnä espanjalaista haciendaa. Tutustuin mm. simpanssien orpokotiin, joka pyörii kait lähinnä espanjalaisilla ja norjalaisilla lahjarahoilla. Kovaa työtä tuokin, hutut ryöstivät muutama viikko sitten heidän apteekin ja tutsikapinalliset muuten vaan uhkailivat.

Paluumatkalla ihmeteltiin maisemia ja siinä seisoskeli tukevasti raskaana oleva noin 12 vuotias tyttö. Aika rankkaa kamaa.

Sunnuntaina käytiin kansallispuistossa Vuorigorilloa katsomassa. Parin tunnin ajo ja siinä se perhe sitten oli. Perheenpää nimeltään Hopeaselkä - 22 vuotias noin 250 kiloinen 17 naaraan isäntä. Aika epeli. Niitä sitten ihmeteltiin puolitoista tuntia ja olihan se vaivan väärtti. Harvoin näkee Gorilloja täysin omassa luonnollisessa elinympäristössä muutaman metrin päästä. Kokemus, jota ei hevin unohda.

Samaa sarjaa on tie lentokentältä kaupunkiin. Varmasti yksi huonoimmassa kunnossa olevia teitä mitä olen ajanut. Jopa rospuuton raiskaama metsäautotie on paremmassa kunnossa. 38 kilometrin matka ottaa 1,5 tuntia. Paikallinen hallinto ei edes halua sitä kunnostettavan, pelkäävät kapinallisten pääsevän turhan nopeasti kaupunkiin.

Paluu Kinshasaan oli taas kinkkinen. Maanantain lennot peruuntui säiden vuoksi ja sama meinasi käydä tiistaina. Helikopterilento Gomaan oli vielä ihan ok, mutta Gomassa alkoi myrskytä ja päästiin vain 10 minuutin etumatkan turvin matkaan. Olipa mukava päästä takaisin Kinshasaan.

Gomaan, hah!

Niin kuin odottaa saattoi, en taaskaan päässyt AIR MONUC:n lennolla perille asti. Matka katkesi Kisanganiin, joka on pieni piste kartalla keskellä Afrikkaa. Sinänsä mielenkiintoinen kaupunki, sinne päättyy jokilaivojen matka ja siitä alkaa se pimeämpääkin pimeä Afrikka todellinen pimeuden sydän. Siellä sitten vietettiin lentokentällä päivä ja tultiin takaisin Kinshasaan. Pettymys, varsinkin kun illalla kuultiin, että olisimme sittenkin päässeet Ugandan kautta Buniaan ja alkupeäräiseen matkasuunnitelmaan.

Ihmeellistä, että tätä pompottelua jatkuu päivästä toiseen eikä vain lentojen suhteen. Alan pikku hiljaa epäillä, että pieni GIS yksikkö on ainoa joka todella toimittaa mitä lupaa. Eikä se ole paljoa. En tosiaan usko, että se muillekkaan yksiköille olisi ylivoimasta, jos suhteuttaisivat sen mitä lupaavat ja siihen mitä voivat toimittaa. Jotenkin en tajua miten me voisimme luvata toimittaa kartat huomenna jos tiedän ettei meillä ole dataa, mustetta tai paperia.

Ei muuta kuin uutta matka-anomusta sisään ensi viikolle ja katsotaan miten äijän käy. Pakko päästä Kinshasta pois. On tämä sen verran rasittava kaupunki eikä vähiten YK:n paskantärkeiden ns. "ammatti-ihmisten" vuoksi. Ei voi kuin ihmetellä miten nämä ihmiset vouhottaa omaa erinomaisuuttaan ja tulokset on alle keskinkertaisuuden. Kaikenlaista.

Mars matkaan

Alkaa Kinshasan meno pykiä, joten pitää lähteä reissun päälle.

Tällä viikolla olen yrittänyt järjestää matkaa Itä-Kongoon, taas. Tarkoitus oli tehdä GPS-mittauksia maastossa Bunian lähistöllä ja tarkastaa konttorit Gomassa ja Bukavussa. Ongelman tuntuu aiheuttavan armeijankaverit, joille tuntuu olevan perin hankalaa lähteä ulos parakeistaan. Bukavussa on viime aikoina ollut maanjäristyksiä, joiden pitäisi olla nyt ohi. Mielenkiintoista nähdä millaista jälkeä järistykset ovat aiheuttaneet. Bolivian lahja Kongon GIS:lle Majuri Arturo lupasi viedä sunnuntaina Gorilloja katsomaan, Diane Fosseyn jalan jäljillä ollaan.

Toinen matka on sitten Päivin loman puitteissa. Kinshasan kiertoajelun jälkeen mennään Sansibarille, pari päivää Stone Townissa ja loput rantalomaa.

Muuten elo täällä soljuu omaa kaoottista tahtiaan. Välillä sataa ja on kylmä (23 C) ja välillä tuskasen kuumaa (38 C). Tähänkin tuntuu soputuvan.

Eilen kävin pelaamassa squashia ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Pelikaverina tiiliskivimäinen engelsmanni. Tulos oli murskaava Tervakoski-Englanti erät 6-0. Tervakosken edustaja tosin sai mailasta leukaansa, katu-uskottavuutta lisää leukavekin verran.

Tuoreita Leca-harkkoja ja uupuneita Mersuja

Katselin eilen ihmeissäni, kun paikalliset rakennusmiehet valmistivat sementtiharkkoja. Sementtiä, vähän vettä ja joen pohjasta otettua hiekkaa sekoitettiin asfaltilla, laitettiin muottiin ja kaadettiin aurinkoon kuivumaan. Kätevää. Kaikki rakennukset on tehty tähän tyyliin tehdyistä harkoista. Joen varrella näkee pienyritystoimintaa, yhdessä kohtaa kaverit kaivaa hiekkaa joenpohjasta, joka siirretään tien varteen kuorma-autoilla. Joen varressa on useampia porukoita, jotka valmistaa ja myy harkkoja. Rakennusala on täällä aikas kuumana. Muut länsimaalaiset syyttää MONUC:a tästäkin. Eli vuokrat on nousseet koviksi ja raha virtaa ulkomaille.

Aamuruuhka oli paha. Neda lähti asunnolta klo 7.00 ja oli 9.00 toimistolla. Minä käytin pikkuteitä, lähtien klo 8.00 ja olin toimistolla 8.30. Viimeaikaisten sateiden vuoksi teillä oli aikamoisia vesilätäköitä, tai ei niitä enään voi lätäköiksi sanoa enämpi pieniä lampareita. Yhteen sellaiseen oli uuvahtanut vanha Mese ja se tukki sitten koko tien. Varsinkin kun toisen kaistan tukki kaveri, joka ei uskaltautunut ohittaan. Sillä oli varmaan mielessä sama kohtalo kuin mersumiehellä. Minä sitten ohitin oikealta. Paikallinen avusti sen verran, että käänsi peilin sisään ja mahduin siitä juuri ja juuri ohi. Toinen paikallinen näytti käsimerkein, että nyt pojan Land Cruiseri kaatuu samaan lammikkoon, ei kaatunut.

Väärennetyt dollarit aiheuttaa ruuhkaa palkanmaksussa, kun kaikki tarkistaa setelinsä Intranetissä annettujen ohjeiden mukaan. Tämän taustalla lienee se, että pankkihenkilöt ujuttaa oikeiden satasten joukkoon vääriä. Tähän mennessä päivärahat on aina maksettu uusilla peräkkäisillä numeroilla varustetuilla seteleillä. No eipä ollut yhtään väärää. Sen sijaan kerran sain vaihdossa väärän, jonka tennisvalmentaja hylkäsi. Maksoin sillä sitte samassa kaupassa, josta sen sain. Näin se käy.

Fredismi

Mainitsin joskus aiemmin viisikymppisen ranskalaismiehen Fredin, joka pelaa tennistä, puhuu englantia kuin Maanalaisen armeija baarinpitäjä ja tekee modernia taidetta. Siis tämä sen lisäksi, että hän vastaa raskaan kaluston korjaamosta. Niin ja sellainen yksityiskohta vielä, että Fred syö lähes pelkästään kananmunia ja croissantteja. No toissa aamuna Fred oli herännyt kuvitelmaan, jonka hän maalasi tauluksi. Taulun hän antoi Malalle, joka on töissä meidän toimistossa. Kuvaelma oli vähän Pop-taiteen tyyliin tehty naisen pää ja niin pois päin. Erittäin eroottinen teos. No minä näin heti mistä oli kyse, mutta samaan aikaan Malan toimistossa oli Oufa, marokkolainen muslimi, joka kysyi että mitä tuo taulu oikein esittää. Esitettyään kysymyksen hän ymmärsi mistä on kyse, punastui ja käänsi katseensa pois eikä enään katsonut taulua. Kaikennäköistä. Fred on luvannut minulle taulun. Toivottavasti kuvaelma jonka hän saa on jossain määrin säädyllinen.

Aloitin vihdoin Joseph Conradin Pimeyden Sydämen. Jo nyt minusta tuntuu Charlie Marlow:lta. En vaan tiedä kuka on tämän kertainen Kurz. No, kyllä täällä tarkkana saa olla, että selväjärkisyys säilyy. Minusta jotenkin tuntuu, että osaa täällä olevista länsimaalaisista ei tulisi päästää takaisin. On ne sen verran menneet sekaisin Kongosta ja YK:sta.

Sunnuntai 24. Helmikuuta

Eilen heräsin klo 7.30 ehtiäkseni 8.00 tennikseen. Tennistä pelattiin pari tuntia, alkuun oli vähän hankalaa mutta lopussa alkoi kulkea. Mukava aamu, ei liian kuumaa. Fred oli vielä näreissään edelliskerrasta, miehet on yli 50 eivätkä kestä häviötä. Hyvä niin. Se on se pikkupoika meissä, joka näkyy myös siinä kun tulee Hummer vastaan kadulla niin kaikki miehet kääntää katseensa autoon ja naiset autonomistajaan.

Tenniksen jälkeen piti mennä Oufalle aamiaiselle, mutta mä jotenkin käsitin, että se oli peruttu kun ei ollut sähköä. No mä painelin kämpille, otin tirsat ja lueskelin Arnauld Indridasonin dekkaria. Puolen päivän jälkeen oli brunssi, jonka Neda ja Ray laittoi. Taas tirsat, dekkaria ja musiikkia. Valitsin iTunesista Coldplayn tuotannon.

Neljän jälkeen aloin laittaa illallista, suppilovahverokeittoa ja Janssonin kiusausta. Ray antoi lampaanpaistia, jonka lämmitin ja Isabel teki salaatin, Bruce toi jäätelön. Siinä se oli, hyvä rehellinen iltaruoka. Hyvin onnistui, ruokailijat olivat tyytyväisiä. Kiitokset Isälle ja Harrille resepteistä.

Lauantaina kävin muuten kahden täällä asuvan suomalaisnaisen kanssa pizzalla A Poetassa. Hauskaa ja mukavaa oli. Leena työskentelee belgialaiselle kansalaisjärjestölle ja Katri EUSEC:lle. Molemmilla on rutkasti kokemusta työskentelystä Afrikassa. Tietty kadehdin heidän ranskankielen taitoa.

Arkea Afrikassa

Viime päivinä olen puuhastellut Päivin matkajärjestelyjen kanssa. Viisumin hankinta osoittautui (toivottavasti) helpoksi. Kyselykierroksen jälkeen selvisi, että viereiseen parakkiin on pesiytynyt MONUC:n ja hallituksen yhteysupseeri Papa Zembe. Marssin toimistoon kädessäni kopiot Päivin passista ja omasta henkilökortista. 100 dollaria ja 12 päivän viisumi pitäisi olla valmis tänään. Yleisestä käsityksestä poiketen lentolippujen hinnat Suomesta tänne on samat osti liput sitten täältä, netistä tai Suomesta. Tosin täältä ostettuna Kinshasasta Helsinkiin pääsee puoleen hintaan. Kummalista. Tansaniaan tai Kapkaupunkiin olis tarkoitus mennä toisella viikolla. Sansibar on tällä hetkellä aika vahvoilla.

Pakko myöntää, vaikken niin kilpailuhenkinen enään olekaan, että on mukava pelailla tennistä ja sulkapalloa työkavereiden kanssa kun ei jää jalkoihin eikä tarvitse pyydellä anteeksi. Tennis on varsinainen henkireikä, etenkin nyt kun käyn pelaamassa valmentajan kanssa pari kertaa viikkoon. Aika monet täällä käy töissä, illat tuijottaa telkkaria ja syö. Yksipuolista, tietty joillain on duunit sellaiset, ettei sen päälle enään jaksa mitään tehdä. Mulla taas tää homma on tämmöistä puhe- ja kirjoitustyötä, joten urheiluaktiviteetit tasapainottaa päivän mukavasti.

Ranskan opiskelu takkuaa. Se lähti pirun hyvin käyntiin, mutta nyt pykii pahemman kerran. Luin just, että suomalaisten kielitaito rapistuu, kun ei enään nuorena opiskella kieliä. Ihmiset aattelee opiskelevansa sitten vanhempana. No vanhempana se tuntuu vaan olevan hankalaa. Pää on kuin emmentalia eikä sanat tai kieliopit tahdo pysyä päässä. Kun hakee jotain ranskan sanaa tulee mieleen sama saksaksi tai ruotsiksi. Pirullista.

Ei vieläkään Gomaan

Eilen piti siis mennä Gomaan. Aamuyöstä heräsin tajuttomaan ukkosmyrskyyn noin 1.30. 4.15 soi herätyskello, myrsky oli heiman laantunut kun ajelin kohti toimistoa, upeat salamat joka puolella kun cruisailin läpi öisen Kinshasan. 5.00 piti lähteä toimistolta kuljetus lentokentälle. Se lähti 5.20, siinä sitten kierrettiin ympäri Kinshasaa kooten auto täyteen. Ja sitten vielä vaihdettiin isompaan ja sekin saatiin täyteen. Lentokentällä oltiin jotain 6.45, lennon piti lähteä 7.45 eli kaikki reilassa. No lento oli myöhästetty 30 min. No hätä, otin kahvin ja croissantin. 8.30 ilmoitettiin, että lento on vähän myöhässä sään takia. Kuuden tunnin lorvimisen, torkkumisen ja odottelun jälkeen lento viimein peruttiin. Ihmiset oli tietty ärtyisiä, minä olin tyytyväinen en tosiaankaan halua lähteä ukkosmyrskyyn Antonov 24:n kyytiin, jota ohjaa venäläinen Afganistanin veteraani tupakki hampaissa.

Eli eikun takaisin toimistolle ja illalla kerkesin vielä toimistoon. Tennisporukkaan liittyi meksikolainen Jorge. Vaikuttaa, että pelin taso hieman paranee. Ei tosin sille tasolle, kun yhden korvaa tennisopettaja.

Huhut kiertää kovasti uuden hallintopäällikön Hanin ja erityisedustajan sekä erityisedustajan vaimon touhuista eli siis Dossit. Hani on haukkunut ja käskyttänyt sekä paikallisia että kansainvälisiä porukoita rajuun tyyliin, viimeksi haukkuen karjumalla pari paikallista päivätyöläistä. Dossin vaimo on jo legenda, vaimolla oli Entebbestä niin paljon matkatavaraa, että pari YK:n työntekijää ei päässyt koneeseen. Lisäksi vaimo polttaa koneessa. Doss itse on kuulemma kärttyinen vanha ukko joka värjää hiuksiaan. Eli ei mitään uutta Afrikassa.

Kinshasan Kari Lehtola

Nonniin. Uran huippu häämöttää. Minusta tulee tutkijalautakunnan puheenjohtaja, en usko että kyseessä olisi suuronnettomuus. Pakkopulla, joka kuuluu yllättäen myös minun hommiin. Pomo varoitti, muttei kertonut miten sen voisi välttää. Ei kait voi. Vähän kävi huono tuuri onnettomuudenkin kanssa. Ei mitenkään kovin kiinnostava tapaus. Tapaus on siis lyhykäisyydessään sellainen, että Itäisessä Kongossa Bukavun kaupungista lähetettiin 5000 ruokapakkausta a 10 dollaria Kalemiin ilman kunnollista paketointia. Eli laatikot oli heitetty konttiin ja laitettu matkaan. Jostain syystä vastaanottava pää oli unohtanut kontin ulos eikä purkanut sitä. Sitten kun sitä oli alettu purkaa oli mätäneminen jo alkanut, torakat puuhissa, rotat juhlissa ja terveytarkastaja oli käskenyt polttaa koko kasan. Haa mutta siinäpä tapahtui virhe. Kaverilla ei ollutkaan oikeuttaa hävittää YK:n omaisuutta. Tätä nyt sitten aletaan selvittään, kuka teki mitä teki, oliko kyseessä tahaton huolimattomuus, toimintaohjeiden puutteellisuus tai inhimillinen erehdys.

Meidän kaikkien onnettomuustutkijoiden idoli Kari Lehtola on tosin esittänyt, ettei voi hyväksyä onnettomuuden syyksi inhimillistä erehdystä, koska se ei muka selitä onnettomuuden syytä. Tai jotain sinne päin. No ei auta, perjantaina aloitetaan CSI hommat.

Miksikö kävi huono tuuri onnettomuuden kanssa ? Nyt olisi tarjolla tapaus, jossa paikallinen varasti YK:n pikkubussin ajoi keskikaupungille, kolaroi, tappoi kaksi ja pääsi karkuun. Siinä sitä olisi selvittämistä ja vielä tuore tapauskin. Tää mun juttu on jo kaksi vuotta vanha.

Polttaa kesäkatu miestä

Ajelin aamulla töihin normaalia kiertoreitin kiertoreittiä, joka takaa sellaisen 25 minuutin työmatkan. Keskellä tietä edessäni puikkelehtivien autojen välistä näin pyörätuolipyörän (sellainen kolmipyöräisen vehje jota ajetaan istualleen ja ohjaustangossa on polkimet ja kammet jne.) parkkeerattuna keskelle tietä poikittain. Kun tulin siihen kohdalle jalaton mies huitoi maassa Primus-pullon (0.75l) kanssa vaatien ohittajilta rahaa ilmeisesti oluen ostoon. Tämä siis aamulla ennen kahdeksaa. Ei siihen kyllä ketään pysähtynyt rahaa antamaan. Olisi pitänyt.

Kämpillä on ollut turkasen kuumaa kun ilmastointi ei ole toiminut viikkoon. Pikku hiljaa alkaa tottua 27 asteen sisälämpöön, alussa oli vähän vaikeuksia nukkua. Toivon silti hartaasti, että se olisi jo tänään kunnossa.

Tapasin muuten ensimmäisen suomalaisen täällä. Puustisen Jukka on tullut Entebbestä pomonsa lomantuuraajaksi. Pitkän linjan YK-miehiä. Käytiin pelaamassa tennistä. Suomi vastaan muu maailma. Suomi voitti 2-0 (7-5, 6-4).

Ensi viikolla lähden Gomaan katsomaan miten maa siellä makaa. On kuulemma hieno paikka. No siitenpä tuon näkee. Ties vaikka kävisi Ruandassa saman tien. Gomasta pääsee autolla muutamassa tunnissa Kigaliin. Kattoo sitten sitä. George Clooney kävi kanssa Gomassa. Varmaan sen ansiosta saatiin maan pressakin sinne. Clooney asui Kinshasassa Grand Hotellissa Herra Kamarana. On täällä käynyt muitakin julkimoita esim. nyt toi Eddy Merckx kävi leprasairaalassa, mutta ilmeisesti ihan omiin nimiinsä.

Nzoto Magasi Mingi!

Globetrotteriko?

Viikonloppuna kävin syömässä krokotiiliä (villiä Mbandakasta) ja yllätyksekseni se maistui aivan eirlaiselta kuin edelliskerran Madangissa Papualla. Papuan versio oli farmikamaa ja eron kyllä huomaa. Villi oli ehkä vähän sitkasempaa, mutta maukkaampaa.

Tunnustus - viime aikoina olen kärsinyt pahanlaatuisesta ikävästä kotiin, parisuhteeseen, Päivin luo, sohvalle, arkipäivään. No niin tuli sekin nyt todettua, internetissä. En siis ole kovanahkainen Globetrotteri. Hyvin syvää luotaavasti voisi sanoa elämän olevan elämää myös pimmeimmässä Afrikassa. Oleilu täällä muistuttaa työn ulkopuolella hyvin paljon opiskeluaikoja. Asustellaan yksistään, kämppä on vähän sellainen sun tällainen, syödään miten sattuu ja silleen. En oikein sitä kaipaisi, kyllä se on mennyttä ja ollutta. Tietty tota asumishommaa helpottaa kotiteatteri, internetti, palveluskunta ja uima-altaat, joita opiskeluaikoina ei ollut - valitettavasti.

Työpaikkahakemus: Kongolainen noin 35 vuotias pyylevähkö tennisvalmentaja etsii töitä. Meriitteinä Kongon mestaruus 2004. Toimii nykyisin Kongon maajoukkueen valmentajana. Kokemusta oman tenniskoulun pyörittämisestä konkurssin partaalla. Myynyt tunteja ennakkoon ulos enemmän kuin vuodessa on tunteja. Rahat käytetty makeaan elämään. Lyhytaikasetkin sijaisuudet huomioidaan.

Meille tuli uusia pomoja. Erityislähettilääksi joku Dossi englannista ja hallintojohtajaksi Hani - Egyptiläinen. Tää egyptiläinen päätti, ettei hän ole hallintojohtaja vaan hän on Tukipalveluiden johtaja. Ihan niinkuin sillä olisi merkitystä. Huhujen mukaan erityislähettiläs vannoo antikorruption ja tasapuolisuuden nimiin ja on silti nyt jo vaatinut (tai sen vaimo) kaikenlaista extraa liittyen asuntoon,palveluskuntaan ja niin pois päin. Kyllä tää on kumma organisaatio. Tai eikait tää mikään yllätys ole ainahan se vissiin on ollut niin, että korkein johto tekee linjauksia, joiden kuitenkaan katsota koskevan heitä itseään. Sitä vaan ihmettelen, miten monet ihmiset sisällä tukee kähmintää ja klikkiytymistä.

Sataa hiljaa ropisee

Eilen illalla tuli yön pimeydessä vastaan Länstrafikenin bussi linjalla 488. Se mikä siitä tekee harvinaisen on, että se on yksi noin kolmesta bussista mitä on tullut vastaan. Kaksi muuta on intialaisia. No joka tapauksessa ruotsalaisilla on aika roheet linjat. Toinen vaihtoehto on, että tää on taas niitä ruotsalaisten bussilla Afrikkaan matkoja.

Aamuinen rankkasade tyhjensi kadut. Jäin ihmettelemään yhtä kaveria joka pomppi tien yli yhdellä jalalla pitäen kenkää toisessa kädessä. En oikein löydä selitystä, tai olisko toisessa reikä joten sitä ei kannattanut suojella. Töihin pääsi kymmenessä minuutissa kun muuten siihen seitsemän jälkeen menee noin puolituntia. Vidar oli muuten eilen koko päivän innoissaan kun näytin sille oikotien, joka parhaassa tapauksessa säästää tunnin, mutta muutenkin noin parikymmentä minuuttia aamulla. Harmi, ettei tarvittu nelivetoa. Olin vähän mainostanut, että siinä on pätkä jossa saattaa sitä tarvita. Kattiakanssa, joku oli fiksannut paikan. No ei siinä kauaa mene kun se on samassa kunnossa kun aiemmin. Täällä on tapana korjata asioita siten että ongelman ydintä ei poisteta ainoastaan sen aiheuttamat vahingot.

Huono homma kun on työhuoneessa jääkaappi. Siellä tulee säilytettyä kaikenlaista välipalatarvesainetta ja ne ei tunnut olevan säilyväistä sorttia. Täällä on muuten lähes kaikissa huoneissa jääkaappi siltä varalta, että joudutaan asustaan työpaikalla rähinän sattuessa. Ne on joskus asustaneet jopa neljä päivää näissä parakeissa.

Sitten täytyy vielä haukkua yksi hyönteismyrkky. Älkää hyvät ihmiset ostako italialaista STOP -merkkistä tuotetta. Sateen jälkeen työhuoneeseen punkesi puolenkymmentä "malaria"hyttystä ja minä niitä ruiskimaan STOP:lla. Ainoa, joka huoneesta lähti olin minä. Kaikki jäimme henkiin. Kyllä tässä kaipaa Papualla hyväksi havaittua Mortein:ia.

Rahankäyttöä a la Kongo

Olen aina väliin ihmetellyt naisten hienoa pukeutumista ja upeita joko aitoja tai vähemmän aitoja tukkalaitteita. Ihmettelen siis lähinnä sitä, että miten niillä on varaa kun palkat on tyyliin 200 dollaria kuussa tai jos sitäkään. Täällä tuntuu ihmisillä olevan tapana laittaa tili sileäksi mahdollisimman pian. Tilipäivän jälkeen naisilla on uudet vaatteet ja tukat laitettu. Miehillä ei. Mistäköhän tuokin kertoo? En usko kuitenkaan, että miehet juovat rahojaan ainakaan kaikki miehet. Ehkäpä miehen tilistä maksetaan vuokra ja edellisen kuun velat. Mene ja tiedä. Mutta se on ihan selkeetä, että rahat kulutetaan mahdollisimman nopeasti ja sitten jos on lapsi tai jotain niin lainataan rahat. Jotenkin hankala ymmärtää. Toisen kautta se on hyvä peruste pikavipille. Tässä kun Papa Jean oli huonossa kondiksessa ja pyysi 20 dollarin luottoa seuraavaan perjantaihin, niin pakkohan se oli auttaa miestä mäessä kun pää valui hikeä ja silmät seisoi päässä. Vai olisiko pitänyt antaa Oscari hyvästä roolisuorituksesta. No mitäpä noista, pääasia että Papa Jean on taas vedossa.

Papa Jean vaan ei vieläkään oikein tunnista eri ihmisten pyykkejä tai ei pidä niitä erillään. Lähes joka kerta on jonkun muun vaatteita mun vaatekaapissa. Se tosin ole ihme kun kävin "kodinhoitohuoneessa", siellä oli hillittömiä pinoja likaisia vaatteita menossa pesuun ja puhtaita odottamassa silitystä. Sitä tosin ihmettelen, että Rayn kauluspaita joka on kokoa M on tuotu minulle. Tänä aamuna mietin tosissani oliko yhdet harmaat sukat mun, mutta aattelin sitten että sama se, onhan ne ainakin puhtaat.

Tosi metkaa, kun tuli eilen vanha Hiace vastaan, jossa luki nokkapellissä Kattopelti ja sen alla oli 050 alkuinen puhelinnumero. Jos olisin saanut numeron ylös olisin voinut pirauttaa firmaan ja kertoa että täällä se teidän Hiace huristelee. Tuskinpa törmään siihen toista kertaa joten minusta ei sen etsinnässä ole paljon apua. Tuksinpa ne kattopeltejä täällä asentelee, vaikutti olevan taksihommissa.

Ainiin ja Tanjalle synttärionnittelut, jos ei tekstari jostain syystä tullut perille.

Oppia ikä kaikki

Kun olin menossa lähdössä Pretoriaan, ajelimme Shadrackin kanssa kentälle. Kentällä oikaisin kanttarin yli lähtöterminaalin eteen. Siitäpä soppa syntyi. Sotamiehet tulivat ja uhkasivat pidättää Shadrackin, vaikka näkivät hyvin, että kaahari olin minä. Siinä sitten asiaa puitiin ja sotilaat olivat kivenkovaa sitä mieltä, että 200 dollaria tästä tempusta nyt sitten tulee sakkoa. Aikamme keskusteltua kielinä Lingala, Ranska, Englanti ja suomalaiset kirosanat (tulkkina satunnainen ohikulkija), annoin pääjehulle kakskymmpiä ja sotilaat lähti mielihyvissään pois. Jotenkin tuntee olevansa neuvotteluissa altavastaajana, kun toisella puolella on viisi konepistoolein aseistettua sotilasta. Vasitenkin kun tietää, että ne voi olla jotain entisiä psykopaattisia kapinallisia ja lapsisotilaita.

Shadrack lähti ajeleen ja minä lähtöselvityksiin. Ne tehtyä tuli minulle hyvin huolissaan oleva univormupukuinen mies selittämään, että sotilaat pidättivät minun kuljettajan ja hän voi selvittää asian. Pyysi sitten seuraamaan toimistoon. Mihinkään toimistoon ei menty vaan hän kertoi, että tarvitsee minun tiedot ja 100 dollaria. Ne hän sitten vie pomolleen, joka pystyy selvittämään asian. Aloin haistella palaneen käryä. Kaivoin kännykän ja soitin Shadrackille, joka ei vastannut. Siinä se kaveri alkoi jo hermostua, kun käytin Latvian oppeja ja kerroin, että mulla on vaan luottokortti ei rahaa. Sitten sain Shadrackin kiinni puhelimella. Naurettiin makeasti ja huijari häippäsi korvat luimussa. Se mikä tuossa episodissa selvisi oli, että minun ei olisi tarvinnut ajaa kanttarin yli, koska meillä on oma lähtöaula, johon kaikki minua yrittivät ohjata. Itsepäisesti halusin käyttää samaa reittiä kuin paikalliset. Arvokasta oppia.

Arvokasta oppia sain myös luottamuksessa kongolaisiin, kun toin tennisvalmentajalle uudet tossut. Kun annoin tossut ja kyselin rahan perään, hän oli hyvin loukkaantunut ja kysyi enkö luota häneen. Sanoi maksavansa ensi viikolla. Nyt on ensi viikkoa ja hän ilmoitti maksavansa kuun lopussa. Tässä taas oppia. Jos tuot jotain kongonpojille ota rahat etukäteen. No tässä tapauksessa saan rahat kuitenkin (toivottavasti) tennistuntien muodossa ennemmin tai myöhemmin. Eihän tässä mistään isoista rahallisista luottotappioista ole kyse, ärsyttää vaan oma sinisilmäisyys. Vai pitääkö ihmiseen kuitenkin ensi kädessä luottaa ja ajatella positiivisesti? Ehkäpä kuitenkin parempi näin päin.

Kop, Kop tosi on

Yritin New Yorkissa avata UNFCU (YK:n pankki) tiliä, mutta kun minun työsopimus oli Kinshasassa en saanut sitä avattua, vaikka siis yritin. Siellä se olisi käynyt päivässä. No heti Kinshasaan päästyä laitoin anomuksen eteenpäin, johon mukaan piti vielä liittää 50 dollarin shekki. Se on minimitalletus. Tämä tapahtui siis marraskuun puolivälissä. Vähän ennen lomalle lähtöä tammikuun puolivälissä sain aihetta epäillä, että jäsenanomus on hyväksytty kun sähköpostiin tuli ilmoitus jäsenäänestyksestä, pari päivää myöhemmin tuli pankkikortti ja loman aikana oli tullut nippu shekkejä. Pankkikorttia en saanut validoitua, kun en tiennyt tilinumeroa. Shekeistä päättelin tilinnummeron ja soitin pankkiin, jossa ei tietysti voitu vahvistaa tilinumeroa, koska minun antama henkilönumero oli eri kuin mitä heillä oli. Mutta rouva kertoi, että viimeinen vitonen tarkoittaa shekkiä. Mutta hän ei vahvistanut tilinumeroa kertoi vaan, että viimeinen vitonen pois. Näin pääsin nettipankkiin ja tänään sitten tuli jo ensimmäinen tiliote. Vihdoin ja viimein kolmen kuukauden taistelun jälkeen saan laitettua osan tilistä UNFCU:hun. Erittäin tarpeellisethan noi pankkikortti ja shekit täällä on, ne kun ei käy oikein missään maksuvälineenä. Tosi on sanois Lassila.

Lueskelin tossa Ebolasta. Se mitä opin on, että niitä on neljää eri tyyppiä ja kolmeen pahimpaan sairastuneista jopa 90% kuolee ja näitä on just täällä. Yksi alatyyppi on jopa nimetty Zaireksi. Neljäs on sellaista tyyppiä, johon ei kait kuole muut kuin koe-eläiminä käytetyt apinat. Aika usein leviäminen tapahtuu kun kuolleita halaillaan hautajaisissa eli ei kannata halailla kroppia. Sairastuneita ei ole syytä mennä muutenkaan kovin lähelle ilman asiallista suojaa. WHO aina väliin pyytää kuljetustukea eli helikopteria, jotta saavat tutkijat-lääkärit Ebola-paikkoihin. Meillä noista hommista voi kieltäytyä eli vain vapaaehtoiset voi osallistua. Tulipa tääkin nyt selväksi. Ai niin ja noita vapaaehtoisia helikopterilentäjiä löytyy.

Ruoka- ja viinimatka Pretoriaan

Viikonloppuna kului vauhdilla hyvän ruuan ja viinin merkeissä Pretoriassa. Jari oli onnistunut järjestämään hieman vapaata kiireiseen (ja stressaavaan) Afrikan kiertuueseen. Ehdottomia huippuja olivat Antilooppi (Springbok) Carpaccio, jota kokeilin parissakin eri paikassa sekä paikalliset Savignon Blanc viinit. Harmikseni minun mieleen ei noiden viinien nimet jää, joten en voi tässä niitä sen tarkemmin suositella. Päiville tiedoksi, että kyseessä on villinä ja vapaana kasvanut antilooppi eli aitoa ristaa.

Paluumatka oli mennä tiukalle, kun normaalin 40 minuutin sijaan matkaan hurahti tunti 20 minuuttia. Tällä kertaa se olin sitten minä, joka törkeästi pujahdin kaikkien jonojen ohitse. Pyytelin tosin anteeksi. Vaikka olin viimeinen portilla ei se sitten niin vakavaa ollut kun joku tyttö oli varmaan ollut ostoksilla tai jotain ja se tuotiin 40 minuuttia myöhemmin erilliskyydillä koneeseen.

Kinshasassa ei mitään se ihmeempää paitsi että mukava nähdä EU rahat käytössä asfaltointiurakoiden muodossa. Bukavussa oli eilen aika tärinää, mutta nykyisten tietojen mukaan YK:n työntekijöille ei ole käynyt mitenkään. Olin suunnitellut Bukavuun matkaa, johon olisin laittanut mukaan vuoristogorilla retken, mutta sitä joutuu nyt sitten lykkäämään.

Täsmällisyyttä kongolaisittain

Paikallisten mukaan olemme tulleet vuodessa siihen ajankohtaan kun on kuumaa ja kosteaa. Ennen paluutani täällä oli satanut viisi päivää ja tänään saatiin tuta se kuuma osuus. Päivällä auton mittari kiposi jo lähelle 40 astetta, oisko todellisuudessa ollut joku 36 mutta kuumaa siis joka tapauksessa.

Toinen paikallinen kertoi, että noissa pikkubusseissa alkaa olla sellaiset tuoksut, että oksat pois. Kertoi tähän aikaan välttelevänsä niiden käyttöä samoin kuin kävelemistä eli se on sitten perus taksin käyttöä. Se ei täällä ole mitenkään hirveen arvokasta meidän mittapuun mukaan eli noin dollarin per reissu, mutta tietty jos ansaitsee jonkun 500 dollaria kuussa se on aika lovi budjettiin.

Tänään pidettiin palaveri Kongon keskusvaalilautakunnan kanssa ja paikalla piti olla myös pari pomoa paikalliselta Maanmittauslaitokselta ja tilastokeskuksesta. No nää paikalliset Kaijat ja Riitat ei ilmaantuneet lainkaan ja MML:n pomot oli melkein tunnin myöhässä. Jätkät ei pahoitelleet eikä mitään olivat kuin ei mitään ihmeempää olisi tapahtunut, eli on perin normaalia että kokoukset alkaa puoli tuntia myöhässä.

Huomenna kohti Etelä-Afrikkaa ja Pretoriaa.

Je m'appelle Jarko Laine

Paluun jälkeen olen aloittanut ranskan opinnot vauhdilla. Koska lomien vuoksi missasin tasokokeen, oli minut sijoitettu ranskaa vuoden pari opiskelleiden ryhmään. Excel-taulukko kätevästi kertoi kaikkien osanottajien ja opettajan nimet sekä oppitunnin ajan ja paikan. No heti tiistaina ampaisin tunnille ja esittelin itseni komeasti Je m'appelle Jarko Laine, sillä seurauksella että opettaja kertoi ryhmän olevan alkeisryhmä 1a ja mun ryhmä on 1b tunnin päästä. No tunnin päästä uudelleen ja sama opettaja pienen keskustelun jälkeen totesi, että mun pitää siirtyä ryhmään 2a. No 2 a ryhmää ei ole olemassakaan. Eli hyppäsin sen yli ja päätin liittyä ryhmään 2b, joka Excel taulukon mukaan kokoontuu joka päivä 13.30. No siinä kävi sitten niin että tää meni vähän pitkäksi eli se mun ryhmä olikin tuntia aiemmin kuin tablitsassa ilmoitettiin. Yllättävää miten ranskan opiskelu on ikään kuin koko YK pienoismittakaavassa. Sekavaa mutta organisoitua ja järjestelmällistä. On tasokokeet ja ohjelmat, mutta mikään ei mene ihan kohdalleen.

Lentokentälle saapuessa kerkesin jo iloita viilenneestä säästä, mutta kattia kanssa. Sateet loppuivat illalla ja nyt on taas sama tahti eli 30 astetta ja yli mittarissa aamusta iltaan. Eli just kun kerkesi tottua pimeyteen ja viluun, on taas kuumaa ja valoisaa. Onneksi tuli nukuttua kunnolla loman aikana.

Kisanganissa ja Buniassa ihmettelin Senke-kevytmoottoripyörien suurta määrää. Senke-kuskit vaikuttivat jotenkin maanisen oloisia. Myöhemmin kuulin, että kun luovutti AK-47:n tai vastaavan ja sitoutui lopettamaan taistelut sai vastineeksi Senken. Senke-jengi näytti ainakin Buniassa toimivan hyvin pitkälti taksipuolella. Eli ammattitappajasta taksikuskiksi käy nuoren miehen tie Kongossa.

Kinshasa-Helsinki all night long

Vihdoinkin kaikki kirjaimet käytössä. Kotimatka alkoi toimistolta 17.30, matka N'dilin kentälle kesti tunnin ja vartin, vähän oli ruuhkaa paikka paikoin muttei mitään normaalista poikkeavaa. Hyvästi oli aikaa yhdelle Primukselle ennen kuin lähtöselvitys alkoi. Ensimmäistä kertaa sain käsinkirjoitetun boarding passin. Passin tarkastuksessa pyysivät juotavaa, joten annoin Cokiksen. Ei ehkä tulisi suomessa kyseeseen, tai no enpä ole koskaan kokeillut. Sinänsä ihmellistä, mutta kone lähti ajallaan klo 21.00, välilasku Kamerunin Dualassa oli siinä puolilta öin. En hirveesti siitä häiriintynyt kun vedin unta. Kone tuli aivan täyteen. Sitten takaisin ilmaan ja ateria, sitten taas unta. Aamulla klo 6.00 heräsin kun aloitettiin laskeutuminen. Aikaa oli kulunut 9 tuntia. Brysselissä en saanut boarding passia ollenkaan ennen kuin vasta portilta, samaa vika kuin Kinshasassa eli tietokoneissa häiriötä. Vetelin siinä tunnin unta kuulaan ja ei kun eteenpäin. Helsingissä oltiin etuajassa eli klo 13.00 (12.00 Kinshasan aikaa). Kotona sitten 13.45. Lentoihin meni siis vaivaiset 11 tuntia, odotteluun Brysselissä 3 tuntia, ei paha. Ehkä vähän pitkä matka jokapäiväiseen pendelöintiin.

Kotiinpain

Ensimmaiset kaksi kuukautta on takana. Valiin on ollut aika rankkaa, koyhyys, lohduttomuus ja vakivaltaisuus on ollut ylitsevuotavaa (no on sita koti-ikavaakin tietysti podettu). Jotenkin tuntuu omituiselta miten ero voi olla niin suhteettoman suuri. Ihan kuin taalla karsittaisiin kohtuunta tuomiota ilman syyta. Sama tilanne lienee suurimmassa osassa Afrikkaa. No ei taa nyt ihan niin synkkaa tietenkaan ole ollut. Olen tavannut ja tutustunut aikamoiseen joukkoon uusia ihmisia, nahnyt ja kokenut paljon uutta ja arvokasta. Mieleen on painunut tilanteita, joita on varmasti mukava joskus muistella. YK:n dyynaamisuus ei varmasti ole yksi niista. Kaikki tuonkin tunnistaa, mutta ketaan ei tunnusta olevansa yksi niista; kahmijoista, asioiden etenemisen estajista, omien etujen turvaajista.

Hyvia ruokapaikkojakin on listalla monta, eilen testattiin Mama Colonel, aivan lostavaa grillattua kanaa. Lisaksi keskustan Al dar ja Alladin, libanonilaiset Shawarma paikat. Edullista ja hyvaa, listalla myos loistavaa hummusta ja falafelia. Ja tietty Chateau Magout, paikkakunnan huippu ranskalainen ravintola, jossa 100 dollaria saa nopeasti kyytia. Mielenkiintoisia oli myos kadunvarsiravintolat etenkin se jossa itse valittiin lihat. Tosin meilla valinnat oli vahan heikot.

Tennista on tullut pelattua hulluuten asti, nyt kun syksylle on suunnitelmissa Berliinin maraton alkaa lenkkeily. Siihen tarvitaan hieman vilpoisammat kelit, joiden pitaisi saapua kuivan kauden myota. Ei silloin ilmeisesti viela kylma ole, mutta yli 30 asteen sijaan liikutaan alle 30 asteessa.

Eilen meilla vaihtui pomo eli paasihteerin erityisedustaja. Swingin Billy lahti ja Dossin Alan tuli tilalle. Toihan on sellainen palkkiopaikka diplomaateille eikos meillakin ole ollut ainakin Holkeri ja Ahtisaari vastaavissa hommissa "mina juon nyt kahvia" Hara Kosovossa ja "liukkaat kengat" Mara Namibiassa. Jotenkin luottaisin enemman suomalaiseen diplomatiaan myos taalla, ainakin toi William Lacy Swing vaikutti enampi sellaiselta elakelaisdiplomaatilta kuin oikealta rauhantekijalta. Miten joku jonka toinen nimi on Lacy voidaan ottaa tosissaan?

Palaan Kinshasaan 28 tammikuuta, joten naihin tunnelmiin siihen asti Kinde Malamu !

Posti kulkee !

Tanaan nyt vihdoin ja viimein saapui joulupaketti Tervakoskelta. Kiitokset. Aikaa se otti hippasta vaille kuukauden. Sinasa ok, mutta yllatys oli etta paketti riensi Ugandaan kolmessa paivassa ja loput kolme viikkoa sen otti paasta lentokentalta meidan postilokeroon lentokentalla, josta se tuli kolmessa paivassa Kinshasaan, kun joka paiva sita patistettiin. No nyt on suu taynna salmiakkia !!!

Yllattavaa sinansa mutta Paivin lahettama kirje tuli New Yorkin paakonttorin kautta hitaammin, vaikka molemmat oli EMS lahetyksia.

Sahkoposti taas ei tunnu oikein toimivan eli vaikka olen vastannut kaikkiin saamiini sahkoposteihin ei vastaanottajat niita saa. Pahus soikoon. Sama tuntuu vaivaavan tekstiviesteja eli ulkomailta lahetetyt tekstiviestit jaa valilla matkan varrelle. Tosin joskus ne tulee useampaan kertaan. Ilmeisesti kuitenkin suurinosa viesteista tulee perille, vaikka lahettajalle tulee valilla ilmoitus ettei viesti mennyt perille.

No ainakin Skype tuntuu toimivan ja normaalit puhelut, ettei tassa nyt ihan motissa olla. Ja aina on syyta muistaa etta viela 80-luvulla me laheteltiin kirjeita ja kortteja Poste Restanteen.

Tuholaisia ja koululaisia

Eilen aamulla keskella olohuonetta makoili kuollut torakka. Tana aamuna torakka juoksi ympari kamppaa ja mina odottelin etta tuholaistorjunta alkaisi toimia ja torakka kellistyisi itsestaan. Ilmeisesti torjunta-aineen vaikutus on loppumaisillaan, koska tama yksilo tarvitsi kunnon laimaytyksen Tasavallasta (Republique), joka on siis paikallinen Hesari. Illalla oli ylatasanteella nakynyt kissankokoinen rotta, saas nahda saako kissat sen hengilta. Se selviaa kun kay katsomassa Brucen ja Isabelin oven eteen, johon kissat saaliinsa jattavat. Tahan menessa sielta on loytynyt lahinna hiiria, mutta kerran siella oli kaarmeen paa.

Aamulla otin paikallisen YK:n tyontekijan kyytiin. Siina koulaisten keskella jonottaessa, kyselin koulumaksuista. Aika kovaa on kun vuosi koulussa maksaa 450 USD eli 150 per lukukausi. Kun ottaa huomioon, etta esim. YK maksaa siivoojille noin 80-130 dollaria kuussa ja toimistotyontekijoille, joilla on siis korkeakoulututkinto noin 500 USD per kuukausi. Ja YK maksaa paremmin kuin muut. Jos tuossa sitten on vaikka 5 mukulaa niin aika moinen osuus tuloista menee kouluttamiseen. Niinkuin kaikkialla myos taalla ihmiset arvostavat koulutusta ja ymmartavat sen merkityksen.

Koulu oli kuulemma ollut ilmainen ennen vallankaappausta. Kaveri ei ottanut kantaa onko asiat nyt paremmin vai huonommin.

Pitaa tahan viela lisata, etta sama kaveri kysyi loppumatkasta etta olenko uskovainen. Katsoin kaveria vahan kieroon? Ja se totesti etta kun kuuntelen uskonnollisia lauluja. Olen siis kaksi kuukautta kuunnellut aamuin illoin uskonnollista musiikkia lingalaksi? Ilmankos on tuntunut olo jotenkin henkevalta!