Viikonloppuna kului vauhdilla hyvän ruuan ja viinin merkeissä Pretoriassa. Jari oli onnistunut järjestämään hieman vapaata kiireiseen (ja stressaavaan) Afrikan kiertuueseen. Ehdottomia huippuja olivat Antilooppi (Springbok) Carpaccio, jota kokeilin parissakin eri paikassa sekä paikalliset Savignon Blanc viinit. Harmikseni minun mieleen ei noiden viinien nimet jää, joten en voi tässä niitä sen tarkemmin suositella. Päiville tiedoksi, että kyseessä on villinä ja vapaana kasvanut antilooppi eli aitoa ristaa.
Paluumatka oli mennä tiukalle, kun normaalin 40 minuutin sijaan matkaan hurahti tunti 20 minuuttia. Tällä kertaa se olin sitten minä, joka törkeästi pujahdin kaikkien jonojen ohitse. Pyytelin tosin anteeksi. Vaikka olin viimeinen portilla ei se sitten niin vakavaa ollut kun joku tyttö oli varmaan ollut ostoksilla tai jotain ja se tuotiin 40 minuuttia myöhemmin erilliskyydillä koneeseen.
Kinshasassa ei mitään se ihmeempää paitsi että mukava nähdä EU rahat käytössä asfaltointiurakoiden muodossa. Bukavussa oli eilen aika tärinää, mutta nykyisten tietojen mukaan YK:n työntekijöille ei ole käynyt mitenkään. Olin suunnitellut Bukavuun matkaa, johon olisin laittanut mukaan vuoristogorilla retken, mutta sitä joutuu nyt sitten lykkäämään.
maanantai 4. helmikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti