Kinshasa vaikenee

Se on sitten siinä. Protokollan mukainen poistuminen on tehty, viimeinen shekki on lunastettu ja lentoliput on repun sivutaskussa. Huhuista huolimatta uloskirjautumisprosessi sujui sujuvasti eikä kestänyt kuin viikon. Monenlaista juoksemista, mutta kaiken kaikkiaan pääsin aika vähällä.

13 kuukautta on takana Kinshasassa ja Kongossa. Kaikenlaista tuli nähtyä ja tehtyä. Olen tyytyväinen että tulin ja tyytyväinen että lähden. Olen siis sangen tyytyväinen mies. Lähdön hetki on aina ikävä, paljon tuli uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia jopa ystävyyksiä. Aika näyttää miten niille käy, useimmiten ne lopahtaa saman tien kun lentokone starttaa kiitoradalla. Afrikan sydän tuli tutuksi ja Afrikkaan varmaan palaan vielä, ainakin turistina. Kongo saattaa tulevilla kerroilla jäädä väliin, mieluummin kiertelen Afrikan rauhallisempia ja idyllisempiä alueita. Kongo on maineensa veroinen, ei helppo paikka, mutta kiehtova.

YK:n rauhanturvatoiminnan monimutkaisuus tuli hyvin tutuksi. Ei helppo homma, mutta varmasti tarpeellinen. Ainakaan en vielä ole keksinyt, millä muulla tavoin voidaan estää järjestelmällinen tappaminen ja mieletön väkivalta. Samaan hengenvetoon on todettava, ettei ainakaan Kongossa eikä aiemmin Ruandassakaan YK:n työntulokset ole olleet kovin korkealla tasolla. Kaikenlaista nepotismia, oman edun tavoittelua ja hallinnon hankaluutta, mutta myös ihanteita ja mielenkiintoisia persoonia. Sellaisia me ihmiset kait olemme, monimutkaisia olentoja.

Tämä tästä tällä erää, päätän jorinani Kinshasasta tähän pisteeseen.

Viikko vielä

Viime lauantaina kävimme Diegon kanssa paikallisen GIS asiantuntijan, Norran, luona Lemba:ssa. Kadunvarsiravintolan illallisen jälkeen vuorossa oli tutustuminen paikalliseen yökerhoon. Mielenkiintoinen paikka, strobovalo oli päällä taukoamatta, ei tanssilattiaa, vaan ihmiset tanssivat pöytiensä vieressä. Minua luultiin panimon tarkastajaksi, olinhan ainoa valkoihoinen. Ilmeisesti niille kulmille ei muut länsimaalaiset kuin Braliman kytät mene ja hekin vain tarkistamaan, että Primus paikoissa myydään vain Braliman tuotteita. Vaikka yökerhossa oli tiukka tunnelma, strobovalojen syke alkoi tuntua tuskalliselta eikä auttanut kuin lähteä rauhallisempiin baareihin. Vähän jäi mietityttään olisiko pitänyt vaatia maistiasia oluen alkuperän tarkistamiseksi.

Tänään kaupungin pääkadulla on opiskelijoiden välinen tappelu, jota poliisi ryydittää omalla panoksellaan. Täyttä selvyyttä Kauppakorkean ja Teknisen korkekoulun tappelun syystä ei ole. Norra epäili, että tappelu on saattanut saada alkunsa hyvinkin vähäpätöisestä syystä. Kunnon mellakka voi alkaa erimielisyydestä bussin reitityksestä, pysähdytäänkö ensin Kauppakorkean vai TKK:n kulmilla? Norra kertoi itsekin joskus nuorena ylioppilaana olleensa mellakoimassa Isä Kabilan aikaan kun Kinshasan Yliopiston kampuksella levisi huhu, että Lubumbashin Yliopiostossa on paljon halvemmat lukukausimaksut. Olivat hänen mukaan voittaneet taistelun poliiseja vastaan.

Läksiäisetkin on sitten vietetty ja viime viikolla aloitin uloskirjautumisen YK:n byrokratiasta. Aika hulabaloo. Jokaiselta osastolta pitää erikseen käydä kuittaamassa, ettei ole mitään avoimia asioita. Aikamoista kiertämistä ja tahkoamista. Onneksi löysin kaiken kaman, jotka olen nimelleni ottanut ja sain ne siirrettyä kolleegoille. Yhtä tulostinta etsin pitkään, mutta sekin löytyi. Tarvikehallintajärjestelmän mukainen mustesuihkutulostin paljastui CD-tarrakoneeksi.

Viikko vielä ja sitten tämä on tässä. Lentoliput on varattu ja tavaroita olen katsellut jo pakkaamismielessä. Taidan jättää sen kuitenkin viime tippaan. Jotain matkamuistoja tekisi mieli vielä ostaa, mutta tarjonta on aika vähäistä. Ei ole tarjolla I love Kinshasa paitoja eikä Je t´aime Congo kahvimukeja.

Pyöräilyä ja politiikkaa

Paljon on taas vettä virrannut Kongo-joessa ja yhä enemmän virtaa. Sadekausi on taas eteläisellä pallon puoliskolla. Sateen uhasta huolimatta eilen oli pyöräilypäivä, Ngandayallasta Petite Paradisiin yhteensä noin 50 km. Reitin profiili on suorastaan haastava, tunnin verran nousua molempiin suuntiin ja luonnollisesti sama mäki alaspäin. Harvinaista kyllä koko matkan ajan aurinko paahtoi lähes pilvettömältä taivaalta. Reitti on eittämättä paras tähän astisista, ei paljoa liikennettä, tiet on leveitä ja asfaltti ehjä. Paikallista yleisöäkään ei ollut kuin nimeksi. Sunnuntaiaamu on kirkonmenojen aikaa, joten kirkoista kuului iloista, afrikkalaista laulua. Länsimaalaiset ja luonnollisesti myös kongolaiset ovat ihmeissään kun näkevät mundelen pyöräilemässä kaukana kaupungin keskustasta. olen kuullut useammaltakin länsimaalaiselta, että ovat tuoneet fillarin mukananaan mutteivät ole sitä kertaakaan käyttäneet. Lääkärit ilman rajoja järjestö on suoraan kieltänyt työntekijöiltä kyseisen harrastuksen. Fillarointi on eittämättä paras tapa tutustua kaupunkiin ja sen ympäristöön ja mikä parasta fillarissa ei ole YK:n leimoja, joten voi ajella ihan inkognitona herättämättä normaaleja antipatioita mitä MONUC:n autolla ajellessa kokee aina silloin tällöin.

Itä-Kongossa tilanne on huonontunut entisestään. Matkustusta rajoitetaan ja meitäkin on kehoitettu varaamaan viikon ruuat kämpille sekä pakkaamaan max. 15 kg pakaasit mahdollisen evakuoinnin varalle. Elo Kinshasassa on edelleen yhtä rauhallista kuin aiemmin. Tosin tässä yhtenä päivänä bulevardilla kämppää kohti ajellessa auton pellit rämähtivät aivan kuin joku olisi heittänyt kivellä. Siinä sitten ajattelin, että nyt se kivisota alkaa. Katselin ympärille enkä nähnyt villinä riehuvaa nuorisojoukkoa, joten jatkoin matkaa. Jälkeenpäin etsin jälkeä autosta ja ainoa mitä huomasin oli mangon roiskeet autonkatolla.

Meitä on kehotettu välttämään osallistumasta poliittisiin keskuteluihin kongolaisten kanssa. Ymmärrän ohjeen hyvin, kongolainen keskustelukulttuuri vaikuttaa sivusta seurattuna hyvin aggressiiviselta. Kädet käy ja meteli on kova. Muistuttaa suomalaista välien selvittelyperinnettä perjantai-iltana nakkikioskin jonossa. Ohjeen vastaisesti ole kielitaidon karttuessa udellut ihmisiltä mitä he tuumaavat poliittisesta tilanteesta. Yllättäen useat tuumaavat, että Mobutun aikaan kaikki oli paremmin. Oli kuri ja järjestys sekä enemmän rahaa. Kabilaan lähes kaikki on tyytymättömiä, erityisesti ihmiset ihmettelevät mihin kaikki kaivostoiminnan tuot menevät kun mihinkään ei investoida ja tavallisella kaduntallaajalla ei rahaa ole. Eilen tapasin ensimmäisen ihmisen, joka oli sitä mieltä, että salamurhattu Lumumba olisi ollut paras johtaja kongolaisille. Mene ja tiedä, mutta jonkun taskuunhan rikkaudet menevät.

Kolme viikkoa töitä vielä jäljellä. Tänään aloitan ns. check-out prosessin. Ko. prosessin aikana luovutetaan kaikki YK:n omaisuus pois ja setvitään kaikki mahdolliset avoimet finanssi ja muuta asiat sekä tehdään terveystarkastus. Toivottavasti ei millään osa-alueella ole mitään yllättävää.