Alkaa Kinshasan meno pykiä, joten pitää lähteä reissun päälle.
Tällä viikolla olen yrittänyt järjestää matkaa Itä-Kongoon, taas. Tarkoitus oli tehdä GPS-mittauksia maastossa Bunian lähistöllä ja tarkastaa konttorit Gomassa ja Bukavussa. Ongelman tuntuu aiheuttavan armeijankaverit, joille tuntuu olevan perin hankalaa lähteä ulos parakeistaan. Bukavussa on viime aikoina ollut maanjäristyksiä, joiden pitäisi olla nyt ohi. Mielenkiintoista nähdä millaista jälkeä järistykset ovat aiheuttaneet. Bolivian lahja Kongon GIS:lle Majuri Arturo lupasi viedä sunnuntaina Gorilloja katsomaan, Diane Fosseyn jalan jäljillä ollaan.
Toinen matka on sitten Päivin loman puitteissa. Kinshasan kiertoajelun jälkeen mennään Sansibarille, pari päivää Stone Townissa ja loput rantalomaa.
Muuten elo täällä soljuu omaa kaoottista tahtiaan. Välillä sataa ja on kylmä (23 C) ja välillä tuskasen kuumaa (38 C). Tähänkin tuntuu soputuvan.
Eilen kävin pelaamassa squashia ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Pelikaverina tiiliskivimäinen engelsmanni. Tulos oli murskaava Tervakoski-Englanti erät 6-0. Tervakosken edustaja tosin sai mailasta leukaansa, katu-uskottavuutta lisää leukavekin verran.
keskiviikko 5. maaliskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti