Yritin New Yorkissa avata UNFCU (YK:n pankki) tiliä, mutta kun minun työsopimus oli Kinshasassa en saanut sitä avattua, vaikka siis yritin. Siellä se olisi käynyt päivässä. No heti Kinshasaan päästyä laitoin anomuksen eteenpäin, johon mukaan piti vielä liittää 50 dollarin shekki. Se on minimitalletus. Tämä tapahtui siis marraskuun puolivälissä. Vähän ennen lomalle lähtöä tammikuun puolivälissä sain aihetta epäillä, että jäsenanomus on hyväksytty kun sähköpostiin tuli ilmoitus jäsenäänestyksestä, pari päivää myöhemmin tuli pankkikortti ja loman aikana oli tullut nippu shekkejä. Pankkikorttia en saanut validoitua, kun en tiennyt tilinumeroa. Shekeistä päättelin tilinnummeron ja soitin pankkiin, jossa ei tietysti voitu vahvistaa tilinumeroa, koska minun antama henkilönumero oli eri kuin mitä heillä oli. Mutta rouva kertoi, että viimeinen vitonen tarkoittaa shekkiä. Mutta hän ei vahvistanut tilinumeroa kertoi vaan, että viimeinen vitonen pois. Näin pääsin nettipankkiin ja tänään sitten tuli jo ensimmäinen tiliote. Vihdoin ja viimein kolmen kuukauden taistelun jälkeen saan laitettua osan tilistä UNFCU:hun. Erittäin tarpeellisethan noi pankkikortti ja shekit täällä on, ne kun ei käy oikein missään maksuvälineenä. Tosi on sanois Lassila.
Lueskelin tossa Ebolasta. Se mitä opin on, että niitä on neljää eri tyyppiä ja kolmeen pahimpaan sairastuneista jopa 90% kuolee ja näitä on just täällä. Yksi alatyyppi on jopa nimetty Zaireksi. Neljäs on sellaista tyyppiä, johon ei kait kuole muut kuin koe-eläiminä käytetyt apinat. Aika usein leviäminen tapahtuu kun kuolleita halaillaan hautajaisissa eli ei kannata halailla kroppia. Sairastuneita ei ole syytä mennä muutenkaan kovin lähelle ilman asiallista suojaa. WHO aina väliin pyytää kuljetustukea eli helikopteria, jotta saavat tutkijat-lääkärit Ebola-paikkoihin. Meillä noista hommista voi kieltäytyä eli vain vapaaehtoiset voi osallistua. Tulipa tääkin nyt selväksi. Ai niin ja noita vapaaehtoisia helikopterilentäjiä löytyy.
tiistai 5. helmikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti