Helposti kuvittelisi, että Itä-Kongon sotatilassa olisi kyse yksinkertaisesta kahakasta, valtaapitävät vastaan kapinalliset. Näin ei tosiaan ole. Konfliktin ytimessä on kaksi suurempaa aseistettua joukkoa sekä hallituksen joukot, näiden lisäksi mukana on useampia pienempiä aseistettuja ryhmittymiä. Mikään näistä ryhmistä ei ole puhtaita pulmusia; kaikilla on lapsisotilaita rivissä ja kaikki syyllistyvät raiskauksiin ja kidutuksiin. Selkkaukset taustalla on hyvin vahvasti edelleen Ruandan kansanmurhan jälkimainingit ja Hutu-Tutsi vastakkain asettelu. Suurimpana syynä kuitenkin luonnonvarat kuten kupari, kulta, timantit ja coltan. Coltan on suomalaisittain mielenkiintoinen raaka-aine, sillä Nokia lienee yksi maailman johtavia coltanin käyttäjiä. Matkapuhelinten valmistuksessa käytettävästä Coltanista 80% tulee Kongosta, etenkin itäosasta. Kysynnän kasvaessa myös hinta ja siten kiinnostus siihen on kasvanut huimasti.
FARDC on hallituksen armeija. Voisi luulla etenkin kun YK heitä tulee, että se olisi osapuolista rehdein ja homogeenisin. Näin ei suinkaan ole. Hallituksen, kuin myös muiden osapuolten, joukoissa on osastoja muista eronneista. Normaalia on myös, että siitä eroaa ryhmittymiä liittyäkseen muihin joukkoihin. Joukkueen vaihto on vähän kuin urheilussa, se joka eniten maksaa sen jengissä skulataan.
Tällä hetkellä hallituksen joukoista (FARDC) eronnut Nkunda ja hänen CNDP taistelee muita kolmea armeijaa vastaan. CNDP, vapaasti suomennettuna Kansalaisten puolustuksen kansallinen kongressi, on vahvasti Kongon Tutsien asuttamalla alueella. Heidän agendan pääkohta on Tutsien puolustaminen Hutujen Interahamwea vastaan. Nykyisin taitaa etusijalla olla enemmän talodelliset seikat kuten kaivokset ja huumekauppa.
CNDP:tä vastaan sotii hutupohjainen FDLR (suom. Ruandan demokraattinen vapautusarmeija) , jonka ytimen muodostaa pieni joukko Ruandan ex-kansanmurhaajia. FDLR:lle on tyypillistä natsimainen ylemmyys ja hallitsemiensa alueiden väestön vahva dominointi & terrori. FDLR kävi alkuun sotaa myös Ruandan hallituksen joukkoja vastaan, mutta se on tällä hetkellä hyvin minimaalista. Jonkin verran on käyty neuvotteluja FDLR:n joukkojen kotiuttamisesta takaisin Ruandaan. Ruanda ei kuitenkaan ole suostunut antamaan turvatakuita entisille kansanmurhaajille, joten tilanne on siltä osin edelleen ongelmallinen.
Neljäs joukkio on Mayi-Mayi. Se on useiden pienempien itsenäisten traditionaalisten sotajoukkojen yhteisnimitys. Näiden joukkojen yhteenliittymä on puolestaan PARECO, suomeksi Isänmaallisten kongolaisten vastarintaliikkeiden liitto. Mayi tarkoitta muuten swahiliksi vettä, jolla tässä yhteydessä viitataan veden tärkeyteen heidän rituaalissa, joka tekee taistelijat immuuneiksi luoteja vastaan. Yhden Mayi-Mayi johtajan nimi on Ngamba Dola eli Lisää Dollareita. Kummallista, koska heidän ohjelmansa on vastustaa ulkomaisia joukkoja ja Tutsi-valtion muodostamista Kongosssa.
Näiden neljän lisäksi on siis olemassa pienempiä asellisia rymittymiä, joilla ei oikeastaan ole selvää poliittista päämäärää. Enämpi taitaa olla kyse siis rosvojoukoista. Pienemmät rymittymät ovat usein erkaantuneet ilmeisesti taloudellisista syistä isommista.
Vaikka FARDC, FDLR ja PARECO tekevät yhteistyötä Nkundan CNDP:tä vastaan tiedetään niiden paikka paikoin taistelevan myös toisiaan vastaan. Kaiken kukkuraksi eri ryhmittymillä on sisäisiä taisteluita. Aika soppa.
Tästä jäi vielä mainitsematta Herran Vastarinta Armeija LRA, joka taistelee Ugandan hallitusta vastaan. Osa joukoista on myös Kongossa. FARDC käy siis myös sotaa LRA:ta vastaan, joka terrorisoi kongolaisia koillisosissa.
tiistai 15. huhtikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti