Kinshasa vaikenee

Se on sitten siinä. Protokollan mukainen poistuminen on tehty, viimeinen shekki on lunastettu ja lentoliput on repun sivutaskussa. Huhuista huolimatta uloskirjautumisprosessi sujui sujuvasti eikä kestänyt kuin viikon. Monenlaista juoksemista, mutta kaiken kaikkiaan pääsin aika vähällä.

13 kuukautta on takana Kinshasassa ja Kongossa. Kaikenlaista tuli nähtyä ja tehtyä. Olen tyytyväinen että tulin ja tyytyväinen että lähden. Olen siis sangen tyytyväinen mies. Lähdön hetki on aina ikävä, paljon tuli uusia mielenkiintoisia tuttavuuksia jopa ystävyyksiä. Aika näyttää miten niille käy, useimmiten ne lopahtaa saman tien kun lentokone starttaa kiitoradalla. Afrikan sydän tuli tutuksi ja Afrikkaan varmaan palaan vielä, ainakin turistina. Kongo saattaa tulevilla kerroilla jäädä väliin, mieluummin kiertelen Afrikan rauhallisempia ja idyllisempiä alueita. Kongo on maineensa veroinen, ei helppo paikka, mutta kiehtova.

YK:n rauhanturvatoiminnan monimutkaisuus tuli hyvin tutuksi. Ei helppo homma, mutta varmasti tarpeellinen. Ainakaan en vielä ole keksinyt, millä muulla tavoin voidaan estää järjestelmällinen tappaminen ja mieletön väkivalta. Samaan hengenvetoon on todettava, ettei ainakaan Kongossa eikä aiemmin Ruandassakaan YK:n työntulokset ole olleet kovin korkealla tasolla. Kaikenlaista nepotismia, oman edun tavoittelua ja hallinnon hankaluutta, mutta myös ihanteita ja mielenkiintoisia persoonia. Sellaisia me ihmiset kait olemme, monimutkaisia olentoja.

Tämä tästä tällä erää, päätän jorinani Kinshasasta tähän pisteeseen.