Puoli vuotta elämää Kongossa on takana, hip hurraa. Kaiken kaikkiaan positiivinen ja avartava ajanjakso. Ei voi sanoa, että aika olisi mennyt kuin siivillä. Ei tosiaan, on kyllä tullut aika pitkäksi väliin jopa liiankin kanssa. Tietty tenniksen ja nyttemmin myös squashin pelaaminen on tuonut sisältönsä vapaa-aikaan eikä vapaa-aika sinänsä olekaan ollut ongelma. Enämpi tuo turhautuminen on ollut työperäistä. Tahtoo YK:n ja Afrikan tapa ja etenkin tahti olla hieman erilainen mihin olen tottunut. Mitään ei voi kuvitella saavansa aikaiseksi muutamassa viikossa. Kaikkeen vähänkin isompaan menee kuukausia. No tähän olen nyt sitten saanut tottua. Kärsivällisyys ja asioiden jatkuva eteenpäin potkiminen ovat näillä mannuilla arvossaan. Niinpä olen päättänyt jatkaa vielä seuraavat 6 kk.
Olen viime aikoina pohtinut luokiteltaisiinko minut Hutuksi vai Tutsiksi. Nämä ns. heimot oli belgialaisten pastorien keksintö, jotta saivat itselleen sopivan paikallisen yläluokan (tutsit) itsensä ja tavallisen kansan (hutut) väliin suorittamaan vallaankäyttöön liittyviä käytännön tehtäviä. Karkea jako tehtiin siten, että jos oli iso terävä nenä, pituutta runsaasti ja yli kymmenen lehmää sai tutsin paperit ja jos puolestaan lyhyen läntä sekä lättä nenä ja alle kymmenen lehmää oli sitten saava hutun paperit. Nenän ja ihmisen pituus oli tuolloinkin eurooppalainen kauneusihanne eli pitkä ja komea nenäinen ihminen oli kait sitten jotenkin mukavampi kristityn silmälle kuin lyhyt ja lättänenäinen. On sitä maailman sivu ollut monenlaista Raamatun tulkitsijaa. Ai niin, yksi myöhemmin huomattu tekijä on pierutauti eli laktoosi-intoleranssi. Sinänsä ei mitenkään yllättävää mutta hutuilla on useimmin maitosokerin kanssa ongelmaa ja tutseilla ei.
Eli itsenäni kun mietin, niin olen suht' pitkä, nenä on tosin melko lättänä eikä mulla ole lehmiä. Tosin, jos suvun historiaa katsotaan niin meillä on kyllä isän puolelta ollut lehmiä, syntymiseni aikaan muistaakseni yli kymmenen. Lisäksi äidillä on tosi hieno nenä. Eli vanhempani voisivat hyvinkin olla tutseja. Olisi perin mukava kuulla Belgian papin tuomio asiaan. Viime aikoina on muuten laktoosin hajottaminen ollut työn ja tuskan takana. Mikä taas viitta hutu-juuriin.
Niin tai näin, eipä sillä juuri merkitystä ole, kait. Täällä sillä on, vihamielisyydet Hutujen ja Tutsien välillä senkun jatkuvat. On se kumma juttu, hyvin keinotekoinen ja ulkosyntyinen jaottelu on alkanut elää omaa elämäänsä tuhoisalla tavalla.
perjantai 2. toukokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
hyvin keinotekoinen ja ulkosyntyinen jaottelu
Se belgialaiset päättivät käyttää Hutu-Tutsi -jaoittelua, ei tarkoita, etteikö kysymyksessä olisi aivan todelliset etniset ryhmät. Kyllä ne ovat. Asiasta on aivan riittävästi kirjoitettu muun muassa Wikipediassa. Ja vieläpä ihan viitatusti.
Nykyisinhän tosin näiten etnisten ryhmien välillä tapahtuva ristiinnaiminen on hälventänyt ryhmien geneettistä taustaa ja kysymyksessä on parhaimmillaan itseidentifikaatio. Joka tapauksessa mahdollisuus julistautua Hutuksi tai Tutsiksi ei poista tosiasiaa, että kysymyksessä ovat etniset ryhmät.
Ja mitä tulee useiden ryhmien muodostamista yhteiskunnista – n.k. monikultturisista yhteiskunnista –, ne ovat kyllä kaikki jatkuvasti hajoamisen partaalla. Katso vaikka jo mainittua Belgiaa. Tai Kanadaa. Tai Somaliaa. Tai Sudania.
Tämä ihmisten kyvyttömyys yhdessä elämiseen tuntuu olevan sääntö. Kai se on sitten niin, että toimiva yhteiskunta vaatii jonkin yhteenkuulumisen kokemuksen.
--
Jari Mustonen
Jutun juoni on siinä että belgialaiset päättivät ottaa jaottelun käytöön ja nostaa Tutsit etuoikeutettuun asemaan valtaväestöön nähden. Toinen juttu on sitten se, onko tällä jaottelulla oikeutusta. On tietty sen verran, että niin kuin mainitisin heillä olevan geneettisiä eroavaisuuksia. Kysymys on olisiko näin käynyt jos kolonialistit olisivat toimineet toisin. Itseidentifikaatiosta tuskin on kyse
Lähetä kommentti