Viikonloppuna kävin syömässä krokotiiliä (villiä Mbandakasta) ja yllätyksekseni se maistui aivan eirlaiselta kuin edelliskerran Madangissa Papualla. Papuan versio oli farmikamaa ja eron kyllä huomaa. Villi oli ehkä vähän sitkasempaa, mutta maukkaampaa.
Tunnustus - viime aikoina olen kärsinyt pahanlaatuisesta ikävästä kotiin, parisuhteeseen, Päivin luo, sohvalle, arkipäivään. No niin tuli sekin nyt todettua, internetissä. En siis ole kovanahkainen Globetrotteri. Hyvin syvää luotaavasti voisi sanoa elämän olevan elämää myös pimmeimmässä Afrikassa. Oleilu täällä muistuttaa työn ulkopuolella hyvin paljon opiskeluaikoja. Asustellaan yksistään, kämppä on vähän sellainen sun tällainen, syödään miten sattuu ja silleen. En oikein sitä kaipaisi, kyllä se on mennyttä ja ollutta. Tietty tota asumishommaa helpottaa kotiteatteri, internetti, palveluskunta ja uima-altaat, joita opiskeluaikoina ei ollut - valitettavasti.
Työpaikkahakemus: Kongolainen noin 35 vuotias pyylevähkö tennisvalmentaja etsii töitä. Meriitteinä Kongon mestaruus 2004. Toimii nykyisin Kongon maajoukkueen valmentajana. Kokemusta oman tenniskoulun pyörittämisestä konkurssin partaalla. Myynyt tunteja ennakkoon ulos enemmän kuin vuodessa on tunteja. Rahat käytetty makeaan elämään. Lyhytaikasetkin sijaisuudet huomioidaan.
Meille tuli uusia pomoja. Erityislähettilääksi joku Dossi englannista ja hallintojohtajaksi Hani - Egyptiläinen. Tää egyptiläinen päätti, ettei hän ole hallintojohtaja vaan hän on Tukipalveluiden johtaja. Ihan niinkuin sillä olisi merkitystä. Huhujen mukaan erityislähettiläs vannoo antikorruption ja tasapuolisuuden nimiin ja on silti nyt jo vaatinut (tai sen vaimo) kaikenlaista extraa liittyen asuntoon,palveluskuntaan ja niin pois päin. Kyllä tää on kumma organisaatio. Tai eikait tää mikään yllätys ole ainahan se vissiin on ollut niin, että korkein johto tekee linjauksia, joiden kuitenkaan katsota koskevan heitä itseään. Sitä vaan ihmettelen, miten monet ihmiset sisällä tukee kähmintää ja klikkiytymistä.
tiistai 12. helmikuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti