Homman nimi on siis Chief of GIS eli paikkatietoyksikon paallikko, heimopaallikon hommia siis. Alaisia on 16 kunhan saan kaikki paikat taytettya. Asevoimista on kolme majuria ja yksi luutnantti, paikallisia on kolme ja loput on kansainvalisia. Yksikossa on ihmisia Intiasta, Kolumbiasta, Espanjasta, Keniasta, Ranskasta, Jordaniasta, Bangladeshista, Uruguaysta ja siis Suomesta.
Tiimeja on kolme eli Tiedonhallinta/Data, IT-palvelut ja Kartantuotanto. Data-tiimi keraa tietoa, paivittaa sen tietokantoihin ja varmistaa etta kartantuotanto tiimilla on ajantasaista tietoa kaytettavissa. Aikapaljon kaytetaan sateliittikuvia tiedon tuottamisessa, tarkistamisessa ja havainnollistamisessa. IT-tiimi puolestaan pyorittaa palvelimia, joissa on tietokannat, meidan oma paikallinen Google Earth serveri ja Intranet-karttapalvelut. Google Earth palvelu on siis samanlainen kuin minka kuka tahansa saa ladattua netista paitsi etta tassa palvelussa on meidan hankkimat sateliittikuvat ja paikalliset paikkatietoaineistot. Kartta-tiimi puolestaan luo teemakarttoja tilausten mukaan. Sisaiset asiakkaat on asevoimat ja siviilipuoli kuten kuljetusten hallinta, ihmisoikeusporukat, vaalien tukiorganisaatio. Ulkoisia asiakkaita on mm. lahetystot, kansalaisjarjestetot kuten laakarit ilman rajoja ja paikalliset organisaatiot.
Ohjelmistot on lahinna ESRI:lta eli ArcGIS, ArcSDE ja ArcIMS. Sateliittikuvien kasittelyssa kaytetaan ERDAS Imaginea. Tyonpainopiste on hyvin paljon karttojen tuottamisessa ja etenkin tulostamisessa. Tulostamista riittaa silla sotavaki haluaa hyvin pitkalti karttansa paperilla, tata tulostamista yritan nyt saada ulkoistettua paikalliselle Offset-painolle. Toivottavasti onnistuu. Intranet-karttapalvelut on viela vahan kokkoja, mutta niita on tarkoitus parannella pikkuhiljaa. Jokaisessa toimistossa jossa olen kaynyt on seinien koristeena karttoja, joten GIS yksikko on hyvin tunnettu. Eikohan tuo tapetintuotanto ala vahentya kun saadaan karttapalvelut kuntoon. Tarkoitus on myos uudistaa karttojen ulkoasua enemman kayttokelpoiseen muotoon.
Suurin osa ajasta menee kuitenkin rekrytointipuuhissa, henkiloston vaihtuvuus on radikaalia parissa vuodessa yhta lukuunottamatta kaikki kansainvaliset on vaihtunut. UNV:t eli siis noi vapaaehtoistyontekijat on pahimpia kun niille ei makseta kunnon (noin 2500 USD/kk paivarahoina ja asumistukina) palkkaa ne on vahan niinkuin kokoajan etsimassa vakinaista paikkaa, johon aikamonet kakkunsa (18kk eli kolme 6 kk:n sopimusta) lusineet on paasseet. Paikalliset pysyy paremmin, joten yritankin alkuvuodesta tuplata heidan lukumaaransa. Oishan se hyva, etta GIS osaamista jaisi tanne kun YK:n missio joskus lopetetaan. Yksi ongelma rekrytoinnissa on tietty se, etta haut on maailmanlaajuisia eli haastatteluja pitaa yrittaa jarkata aika erikoisiin aikoihin ja toinen se, etta kun joku on valitty menee noin 3 kuukautta ennen kuin henkilo on tyomaalla. YK ei tosiaankaan ole mikaan hirvean nopea hallinnollisissa liikkeissaan.
Eri toimintojen kehittamisen ja rekrytoinnin lisaksi yritan piristaa paikkatietojen yhteiskayttoa. Olen jo tavannut paikallisen Antti Rainion ja rupatellut yhteiskayton edistamisesta meidan osalta. Aiemmin meidan datat ei ole ollut muiden kautossa, mutta olen nyt kuitenkin kaantanyt laivan kulkua enampi toiseen suuntaan. Saas nahda kuinka kauan menee ennen kun joku isompi pomo tulee ja kieltaa taman. Pikkuongelma on tietty taas toi kielipolitiikka eli paikallisten kanssa pitaisi puhua ranskaa ja mulla se on enampi turistitasoa. No eikohan tuohonkin joku laake loydy.
maanantai 31. joulukuuta 2007
perjantai 28. joulukuuta 2007
Pääasia että on hiukset
Kongolaisten suuri probleemi tietty sodan, kaaoksen ja koyhyyden jalkeen on kaljuuntuminen. Miehista 75% on kokonaan tai osittain kaljuja jo kolmikymppisina, naisilla hiusten pakeneminen kohti niskaa vaikuttaisi olevan suht' pahassa vaiheessa jo ennen neljattakymmenetta syntymapaivaa. Miehilla tuo ei tietty haittaa, mutta naisilla se on nyt sitten johtanut melkoiseen peruukkien kayttoon. Valehtelematta noin kolmannes naisisita kayttaa peruukkia. Joillain niita on useampia. Otetaan nyt vaikka tuo Arlette Erika eli Brucen hallinnollinen avustaja, valiin kun menee sen toimistoon luulee etta siella istuu joku muu kun se on vaihtanut tukkaa. Hanen peruukit vaihtelee tyylikkaasta suorasta ja lyhyesta mustasta aina punertavaan pitkaan kiharaan tukkalaitteeseen.
Aika usein peruukin tunnistaa jo kaukaa siita, etta tukka on suora eika kihara. Taalla kun ei paikallisia luonnostaan suoratukkaisia ole muita kuin yksi miespuoleinen hippi, joka tyoskentelee alueen rakennuksella. Ma tosin epailen, etta toinen sen vanhemmista on Afrikan ulkopuolelta.
Kadulla nakee valilla naisia, jotka on lahteneet vahan kiireessa ja peruukki on pikkusen niinkuin silmilla, hupaisan nakoista vaikkei eihan toisille sais nauraa. Mutta ehka nyt kuitenkin vahan kun ittellakin alkaa kalju paistaa ja tukka lahtea.
Taalla kun on suht' kuuma ja ihmiset hikoilee aikas valtoimenaan peruukit alkaa haista suht' vauhdilla. Tassa varmaan yksi painava syy miksi niita on useampia eli toiset on pesussa tai narulla kuivamassa.
Olen ihastellut tietty naisten asusteita ja asusteisiin usein kuuluvaa paahinetta tai taidokkaasti paahan sidottua kankaan palasta, osa syy paahineisiin on varmaan tuo nuorena tapahtuva kaljuuntuminen. Pikaisen kaljuuntumisen syyta en tieda, jotenkin mukavan turhamainen yksityiskohta naissa olosuhteissa. Lisaksi tarttee mainita, etta naiset pukeutuvat myos arkena nayttaviin asusteisiin. Tai ainakin varikkaisiin. Miesten pukeutuminen on enampi sellaista bulgarialaistyyppista kuluneet teryleenit ja kauluspaita linjaa.
Aika usein peruukin tunnistaa jo kaukaa siita, etta tukka on suora eika kihara. Taalla kun ei paikallisia luonnostaan suoratukkaisia ole muita kuin yksi miespuoleinen hippi, joka tyoskentelee alueen rakennuksella. Ma tosin epailen, etta toinen sen vanhemmista on Afrikan ulkopuolelta.
Kadulla nakee valilla naisia, jotka on lahteneet vahan kiireessa ja peruukki on pikkusen niinkuin silmilla, hupaisan nakoista vaikkei eihan toisille sais nauraa. Mutta ehka nyt kuitenkin vahan kun ittellakin alkaa kalju paistaa ja tukka lahtea.
Taalla kun on suht' kuuma ja ihmiset hikoilee aikas valtoimenaan peruukit alkaa haista suht' vauhdilla. Tassa varmaan yksi painava syy miksi niita on useampia eli toiset on pesussa tai narulla kuivamassa.
Olen ihastellut tietty naisten asusteita ja asusteisiin usein kuuluvaa paahinetta tai taidokkaasti paahan sidottua kankaan palasta, osa syy paahineisiin on varmaan tuo nuorena tapahtuva kaljuuntuminen. Pikaisen kaljuuntumisen syyta en tieda, jotenkin mukavan turhamainen yksityiskohta naissa olosuhteissa. Lisaksi tarttee mainita, etta naiset pukeutuvat myos arkena nayttaviin asusteisiin. Tai ainakin varikkaisiin. Miesten pukeutuminen on enampi sellaista bulgarialaistyyppista kuluneet teryleenit ja kauluspaita linjaa.
torstai 27. joulukuuta 2007
Näin naapurissa
Kongon Demokraattisen Tasavallan pohjoispuolella sijaitsee Kongon Tasavalta. Tuon toisen Kongon paakaupunki Brazzaville sijaitsee Kinshasaa vastapaata Kongo-joen rannalla. Kaupunkien valilla on suht vilkas vene- ja erittain vilkas kanoottiliikenne.
Luin jostain pikku-uutisen, jossa kerrottiin miten Pygmit olivat pahastunteet kun ne oli kutsuttu esiintymaan paikallisille kansanmusiikkifestivaaleille ja ne oli laitettu telttamajoitukseen elaintarhaan. Perusteena jarjestajat kertoivat konsultoineensa Ymparistoministeriota ja sielta oli kerrottu, etta telttailu elaintarhassa on lahempana pygmien luonnollisia elinolosuhteita kuin hotelliasutus. Muut esiintyjat oli siis laitettu hotelliin. Pygmeja oli 20, mukana 10 naista ja yksi kolmikuukautinen vauva, mitakohan se soitti bandissa ? Lisaksi pygmeja oli vahan hairinnyt se, etta niiden piti kerata puut elaintarhasta valmistaakseen ruokaa nuotiolla ja kaiken kukkuraksi turistit olivat porraaneet siina ymparilla ottaen kuvia.
Pygmit olivat olleet vahan ihmeissaan kun aiempina vuosina heidat oli majoitettu samalla tavoin kuin muut esiintyjat. Niin ja tama pygmiyhtye oli viela festareiden paaesiintyja.
Suomessa rokkibandit tuskin alkais marista, jos ne majoitettaisiin baariin, joka on niiden luonnollinen habitaatti sen sijaan jos Kaustisilla laitettaisiin Angelin tytot kotaan asumaan niin siita saattaisi tulla pienta purinaa.
Luin jostain pikku-uutisen, jossa kerrottiin miten Pygmit olivat pahastunteet kun ne oli kutsuttu esiintymaan paikallisille kansanmusiikkifestivaaleille ja ne oli laitettu telttamajoitukseen elaintarhaan. Perusteena jarjestajat kertoivat konsultoineensa Ymparistoministeriota ja sielta oli kerrottu, etta telttailu elaintarhassa on lahempana pygmien luonnollisia elinolosuhteita kuin hotelliasutus. Muut esiintyjat oli siis laitettu hotelliin. Pygmeja oli 20, mukana 10 naista ja yksi kolmikuukautinen vauva, mitakohan se soitti bandissa ? Lisaksi pygmeja oli vahan hairinnyt se, etta niiden piti kerata puut elaintarhasta valmistaakseen ruokaa nuotiolla ja kaiken kukkuraksi turistit olivat porraaneet siina ymparilla ottaen kuvia.
Pygmit olivat olleet vahan ihmeissaan kun aiempina vuosina heidat oli majoitettu samalla tavoin kuin muut esiintyjat. Niin ja tama pygmiyhtye oli viela festareiden paaesiintyja.
Suomessa rokkibandit tuskin alkais marista, jos ne majoitettaisiin baariin, joka on niiden luonnollinen habitaatti sen sijaan jos Kaustisilla laitettaisiin Angelin tytot kotaan asumaan niin siita saattaisi tulla pienta purinaa.
keskiviikko 26. joulukuuta 2007
Tennista tropiikissa
Tennishommat Kongon Demokraattisessa Tasavallassa on paasseet alkuun aikamoisella tohinalla. Tennista pelataan luonnollisesti ulkona ja massakentalla. Pallopoika on, joista vanhempi eli Papa Benoit saattaa joskus intoutua jopa tuomaroimaan
ja laskemaan pisteita. Pallopoika kustantaa kaksi dollaria tunnilta,
kentta menee yhden ao. asuinalueella oleilevan pariskunnan piikkiin eli Oufan ja Martinin. Tai siis se on heille ilmainen ja me pelataan siivella.
Kentat on luonnollisesti massaa ja suht ok kuntoiset. Ei mikaan Roland Garros, mutta valttaa talle tasolle mainiosti. Kenttaa ei varjosta koivut eika kuuset vaan palmut.
Neluriin on tyytyminen kun meita on yleensa nelja-kuusi pelaajaa. Pelit on viikonloppuisin kahdeksalta tai jopa seitsemalta aamulla ja viikolla ti ja to heti toiden jalkeen eli 17.45. Nyt kun on sadekausi niin se tietty rajoittaa jonkin verran peleja.
Tennis on koloniaalinen mutta myos kansoja yhdistava peli. Pelaajat tulevat ympariampari maailmaa eli Oufa on marokkolainen, Fred Ranskasta, Malachy Irlannista, Martin on kait sveitsilais-amerikkalainen ja Bruce on Australiasta. Pelin taso vaihtelee, yleensa aikas leppoista. Fred poikkeaa linjasta hiillostamalla paitsi pariaan myos vastapuolta kommenteillaan kuten "You serve like my sister", "Merde!!", "Bastarde!!" Malachy puolestaan manaa Gaeliksi, jotain josta tunnistaa vain hanen oman nimensa. Oufalla puolestaan on aina perinteinen islamilainen asu, joka tietty alkuun vaikutti vahan erikoiselta. Jotenkin tuntuu etta muiden peli on parantunut siita kuin liityin mukaan ja oma peli heikentynyt. Niin ja Fredista viela sellainen piirre, etta kun han puhuu englantia niin se kuulostaa ihan samalta kuin se kapakan pitaja siina TV-sarjassa Maanalainen armeija (Alors, Alors).
Koska tuo tyoporukkatennis on enampi sosiaalinen tapahtuma, olen nyt sitten palkannut itselleni 32 vuotisen tennisurani ensimmaisen valmentajan. Valmentaja on Richard ja han on Kongon maajoukkueen valmentaja seka Kongonmestari mallia 2004. Olen nyt kaynyt muutaman kerran opissa silla tuloksella etta luonnit sujuu tunnilla mutta pelatessa ne ei suju oikeastaan laisinkaan. Ehkapa jossain vaiheessa oppitunnit alkaa tuottaa tulosta. Tunti kustantaa 10 dollaria joka on hyvin kohtuullinen, koska se sisalta myos kentan vuokran.
Kuvat
Terv. OTC:n Afrikan kirjeenvaihtaja
ja laskemaan pisteita. Pallopoika kustantaa kaksi dollaria tunnilta,
kentta menee yhden ao. asuinalueella oleilevan pariskunnan piikkiin eli Oufan ja Martinin. Tai siis se on heille ilmainen ja me pelataan siivella.
Kentat on luonnollisesti massaa ja suht ok kuntoiset. Ei mikaan Roland Garros, mutta valttaa talle tasolle mainiosti. Kenttaa ei varjosta koivut eika kuuset vaan palmut.
Neluriin on tyytyminen kun meita on yleensa nelja-kuusi pelaajaa. Pelit on viikonloppuisin kahdeksalta tai jopa seitsemalta aamulla ja viikolla ti ja to heti toiden jalkeen eli 17.45. Nyt kun on sadekausi niin se tietty rajoittaa jonkin verran peleja.
Tennis on koloniaalinen mutta myos kansoja yhdistava peli. Pelaajat tulevat ympariampari maailmaa eli Oufa on marokkolainen, Fred Ranskasta, Malachy Irlannista, Martin on kait sveitsilais-amerikkalainen ja Bruce on Australiasta. Pelin taso vaihtelee, yleensa aikas leppoista. Fred poikkeaa linjasta hiillostamalla paitsi pariaan myos vastapuolta kommenteillaan kuten "You serve like my sister", "Merde!!", "Bastarde!!" Malachy puolestaan manaa Gaeliksi, jotain josta tunnistaa vain hanen oman nimensa. Oufalla puolestaan on aina perinteinen islamilainen asu, joka tietty alkuun vaikutti vahan erikoiselta. Jotenkin tuntuu etta muiden peli on parantunut siita kuin liityin mukaan ja oma peli heikentynyt. Niin ja Fredista viela sellainen piirre, etta kun han puhuu englantia niin se kuulostaa ihan samalta kuin se kapakan pitaja siina TV-sarjassa Maanalainen armeija (Alors, Alors).
Koska tuo tyoporukkatennis on enampi sosiaalinen tapahtuma, olen nyt sitten palkannut itselleni 32 vuotisen tennisurani ensimmaisen valmentajan. Valmentaja on Richard ja han on Kongon maajoukkueen valmentaja seka Kongonmestari mallia 2004. Olen nyt kaynyt muutaman kerran opissa silla tuloksella etta luonnit sujuu tunnilla mutta pelatessa ne ei suju oikeastaan laisinkaan. Ehkapa jossain vaiheessa oppitunnit alkaa tuottaa tulosta. Tunti kustantaa 10 dollaria joka on hyvin kohtuullinen, koska se sisalta myos kentan vuokran.
Kuvat
Terv. OTC:n Afrikan kirjeenvaihtaja
maanantai 24. joulukuuta 2007
With Canon you can !
Kaytiin eilen Bonobo-reservaatissa. Bonobot omaavat 99% saman DNA:n ihmisten kanssa ja ne on vahan kuin kevyita simpansseja. Perin inhimillisen nakoisia ja oloisia. Kinshasan lansipuolelle on perustettu suojelualue, johon on koottu kait lahinna orpoja bonoboja, tosin osa niista on nyt sitten jo syntynyt ao. alueella. Reservaatissa on kymmenkunta muutaman neliokilometrin aitausta, joissa kussakin asuu oma Bonobo-yhdyskunta. Mainion oloisia veijareita.
Hupaisa tapaus sattui kun eras pohko suomalaisturisti otti kuvaa bonobosta aidan raosta ja sai sellaisen sahkoiskun aidasta, etta kamera putosi saman tien aitaukseen. Bonobo nimelta Manonohan sen sitten nappasi ja lahti iloisesti juoksemaan kamera kadessa. Manono istui vahan matkan paahan ja alkoi tarkastella kameraa hyvin asiantuntevasti ihmetellen erityisesti kuvaa joka nakyy kameran takakannesta. Kuva tietty havisi kun han sammutti kameran. Seuraavaksi han laittoi kameran jalkaansa, laittaen hihnan jalkansa ympari ja huusi villisti, muistuttaen hyvin paljon "Syva joki"-elokuvan vingu kuin sika kohtausta. Manono vaikutti erittain tietoiselta kameran arvosta eika suostunut vaihtamaan sita tarjottuihin muovipulloihin, paperin paloihin eika edes 500 frangin seteliin, jonka joku ranskalainen tarjosi. Sen sijaan han laittoi rahat kainaloon ja vahan ajan kuluttua soi setelin. Vartijat olivat alun alkaen sita mielta, ettei sita kameraa silta millaan saa. Valilla Manono leikitteli meidan kanssa ja tarjosi kameraa aidan raosta, mutta pitaen kokoajan siita voimakkaasti kiinni. Se vaan testasi mita se mahtaisi saada vaihdossa. Kun olimme jo luovuttaneet Manono meni juttelemaan portugalilaisnaisen kanssa, joka piti sita kadesta ja noin 5 minuutin keskustelun jalkeen nainen otti kameran sen kadesta. Ihme juttu, mutta Bonobo yhdyskunnassa naisilla on aika maaraava asema, joten varmaan Manono vahan ihastui naiseen. Ainiin ja se pohko turisti olin tietty mina.
Sinansa kavi tuuri kameran kanssa vaikka se ei aina enaan ole toiminutkaan. Edellisen kerran kun Bonobot sai kameran ne hajotti sen maiskimalla sita kivea vasten.
Manono ja kamera seka bonobo aiti joka seurasi tilannetta tarkasti koko episodin ajan(Kuvat)
Hupaisa tapaus sattui kun eras pohko suomalaisturisti otti kuvaa bonobosta aidan raosta ja sai sellaisen sahkoiskun aidasta, etta kamera putosi saman tien aitaukseen. Bonobo nimelta Manonohan sen sitten nappasi ja lahti iloisesti juoksemaan kamera kadessa. Manono istui vahan matkan paahan ja alkoi tarkastella kameraa hyvin asiantuntevasti ihmetellen erityisesti kuvaa joka nakyy kameran takakannesta. Kuva tietty havisi kun han sammutti kameran. Seuraavaksi han laittoi kameran jalkaansa, laittaen hihnan jalkansa ympari ja huusi villisti, muistuttaen hyvin paljon "Syva joki"-elokuvan vingu kuin sika kohtausta. Manono vaikutti erittain tietoiselta kameran arvosta eika suostunut vaihtamaan sita tarjottuihin muovipulloihin, paperin paloihin eika edes 500 frangin seteliin, jonka joku ranskalainen tarjosi. Sen sijaan han laittoi rahat kainaloon ja vahan ajan kuluttua soi setelin. Vartijat olivat alun alkaen sita mielta, ettei sita kameraa silta millaan saa. Valilla Manono leikitteli meidan kanssa ja tarjosi kameraa aidan raosta, mutta pitaen kokoajan siita voimakkaasti kiinni. Se vaan testasi mita se mahtaisi saada vaihdossa. Kun olimme jo luovuttaneet Manono meni juttelemaan portugalilaisnaisen kanssa, joka piti sita kadesta ja noin 5 minuutin keskustelun jalkeen nainen otti kameran sen kadesta. Ihme juttu, mutta Bonobo yhdyskunnassa naisilla on aika maaraava asema, joten varmaan Manono vahan ihastui naiseen. Ainiin ja se pohko turisti olin tietty mina.
Sinansa kavi tuuri kameran kanssa vaikka se ei aina enaan ole toiminutkaan. Edellisen kerran kun Bonobot sai kameran ne hajotti sen maiskimalla sita kivea vasten.
Manono ja kamera seka bonobo aiti joka seurasi tilannetta tarkasti koko episodin ajan(Kuvat)
Joulua blogiin
Jarilta tuli syvaaluotaava kommentti edelliseen blogiin. Kaykaapa lukemassa (kommentti). Taidan olla ainoa ulkomaalainen taalla joka ei viela ole lukenut Conradin Pimeyden Sydan:ta enka myoskaan Stanleyn Kongo-joki kirjoja. Molemmat toki olisi nyt tarjolla, mutta espanjaksi. Nama kirjat pitaa siis ensi lomalla sitten hommata, yritin kylla lahtiessa ilman onnea. Toden totta koti-ikavaa taalla potee, sappitaudista en tieda, mutta valilla on mahassa sellaiset hapot jyllaamassa etta ei mitaan rajaa. No nyt kun Roberto lahtee han antoi perin kattavan vatsalaakekokoelmansa minulle. Eikohan nuo hapot niilla tokene.
Nain joulun aikaan sita miettii miten osalla meista on paljon ja osalla ei mitaan. Taalla tuon eron nakee, joka paiva. Poikia, jotka tonkivat haisevia jatekasoja jouluaattoaamuna ja syovat mita loytavat. Naisia ja lapsia nukkumassa kadulla. Perin surullista.
Taytyy myontaa etta itsekin syyllistyn valilla kateellisuuteen ja tyytymattomyyteen, mutta toivottavasti taman kokemuksen jalkeen aina vaan vahemman.
Naissa mietteissa Hyvaa Joulua !
Nain joulun aikaan sita miettii miten osalla meista on paljon ja osalla ei mitaan. Taalla tuon eron nakee, joka paiva. Poikia, jotka tonkivat haisevia jatekasoja jouluaattoaamuna ja syovat mita loytavat. Naisia ja lapsia nukkumassa kadulla. Perin surullista.
Taytyy myontaa etta itsekin syyllistyn valilla kateellisuuteen ja tyytymattomyyteen, mutta toivottavasti taman kokemuksen jalkeen aina vaan vahemman.
Naissa mietteissa Hyvaa Joulua !
perjantai 21. joulukuuta 2007
Kipe Ya Yo!
Valtaosa Kinshasan vaestosta puhuu Lingalaa. Kaikkiaan Lingalaa puhuvia on noin 12 miljoonaa, joista ehka noin 4 osaa myos kirjoittaa. Kaupungilla kulkiessa, samoin kuin toimistolla Lingalalla saa ihmiset edes hiukan hymyilemaan. Vahan kuin Suomessa kun opetetaan kirosanoja ja holokynkolkynta ulkomaalaisille. Taytyy myontaa, etta yksi katalonialainen ja yksi espanjalainen omaavat varsin hyvat kirosanavarastot, tama on perua yhteisista sulkapallopeleista.
Lingalassa katevia sanontoja naama punaisena (kuvainnollisesti, kaytannossa ei siis mahdollista) huutaville kanssa autoilijoille tai turhan innokkaille kaupustelijouille on mm. Kipe Ya Yo - pida huoli omista asioistasi tai Ti Ka Ngai Nye - anna mun olla rauhassa. Kaupungilla nakee autossa usein tarroja, joissa likee Kipe Ya Yo. Ja siltahan toi liikennekulttuuri vaikuttaa. Toimistolla puolestaan Sango Nini (Kuis menee ?) tai Mbote (Morjens !) herkistaa hymyn siivoojissa ja korjausmiehissa.
Kongossa puhuttava ranska ei tunnu millaan avautuvan. Ranskan taidot on toki jo paremmat kuin tullessa, mutta silti perin rajoittuneet. Olen autossa kuunnellut uutisia ranskaksi, mitaan ymmartamatta, mutta elan toiveessa etta jonain paivana yht'akkia ymmarran ranskaa.
Kendeke malamu!
Lingalassa katevia sanontoja naama punaisena (kuvainnollisesti, kaytannossa ei siis mahdollista) huutaville kanssa autoilijoille tai turhan innokkaille kaupustelijouille on mm. Kipe Ya Yo - pida huoli omista asioistasi tai Ti Ka Ngai Nye - anna mun olla rauhassa. Kaupungilla nakee autossa usein tarroja, joissa likee Kipe Ya Yo. Ja siltahan toi liikennekulttuuri vaikuttaa. Toimistolla puolestaan Sango Nini (Kuis menee ?) tai Mbote (Morjens !) herkistaa hymyn siivoojissa ja korjausmiehissa.
Kongossa puhuttava ranska ei tunnu millaan avautuvan. Ranskan taidot on toki jo paremmat kuin tullessa, mutta silti perin rajoittuneet. Olen autossa kuunnellut uutisia ranskaksi, mitaan ymmartamatta, mutta elan toiveessa etta jonain paivana yht'akkia ymmarran ranskaa.
Kendeke malamu!
tiistai 18. joulukuuta 2007
Palkanmaksu
Tanaan on palkkapaiva. Proseduurina se tarkoittaa sita, etta otetaan kopio henkilokortista ja kavellaan pankin virkaa toimittavaan konttiin. Kontissa on nelja luukkua ts. palvelu pistetta eri kategorian tyontekijoille. Kopio kuitataan ja annetaan virkailijalle, joka tarkistaa nimen listastaan ja antaa rahat kirjekuoressa kateisena. Aika monet naista toimistoista on viela konteissa tai kait ne enemman muistuttaa suomalaista tyomaaparakkia. Mun toimisto on jo ihan oikeassa varastorakennuksessa tai itse asiassa jostain syysta naita kutsutaan lentokonesuojiksi vaikkei naissa lentokoneita ole.
Palkkakuitti tulee sahkopostiin. Intranetissakin on linkki ao. systeemiin, mutta se ei toimi. Ei tunnu toimivan palkanlaskentakaan, kaksi kertaa on maksettu ja molemmilla kerroilla summa on ollut virheellinen.
Kateisen kayton vuoksi mm. minulla on toimistossa kassakaappi, jossa naita kateisia sailytetaan. Kaikki rahaliikenne on siis kateisena. Luottokortit olen suosiolla jattanyt kassakaappiin.
Osan tasta paivarahasta voi laittaa menemaan pankkitilille samoin kuin varsinaisen palkan. Varsinaista palkkaa en tosin ole tililla nahnyt. Onneksi WM-data on viela maksellut, joten ollaan saatu laskut maksuun. YK:lla saattaa kuulemma menna yli 3 kuukautta ennen kuin palkanmaksu alkaa toimia. Jotenkin tuo ei yllata minua laisinkaan. Eli paivarahoilla tassa elellaan.
Tosin sain viestin YK:n henkilosto-osaston tyohistorian tarkastusyksikosta (Field Personnel Department/ Reference Checking Unit), jossa kerrottiin etta meinaavat ottaa WM-dataan yhteytta ja tarkistaa mita siella oikein tein. Ehkapa tulokset ei vastanneet minun kertomusta ja palkkaa ei sitten herukkaan.
Palkkakuitti tulee sahkopostiin. Intranetissakin on linkki ao. systeemiin, mutta se ei toimi. Ei tunnu toimivan palkanlaskentakaan, kaksi kertaa on maksettu ja molemmilla kerroilla summa on ollut virheellinen.
Kateisen kayton vuoksi mm. minulla on toimistossa kassakaappi, jossa naita kateisia sailytetaan. Kaikki rahaliikenne on siis kateisena. Luottokortit olen suosiolla jattanyt kassakaappiin.
Osan tasta paivarahasta voi laittaa menemaan pankkitilille samoin kuin varsinaisen palkan. Varsinaista palkkaa en tosin ole tililla nahnyt. Onneksi WM-data on viela maksellut, joten ollaan saatu laskut maksuun. YK:lla saattaa kuulemma menna yli 3 kuukautta ennen kuin palkanmaksu alkaa toimia. Jotenkin tuo ei yllata minua laisinkaan. Eli paivarahoilla tassa elellaan.
Tosin sain viestin YK:n henkilosto-osaston tyohistorian tarkastusyksikosta (Field Personnel Department/ Reference Checking Unit), jossa kerrottiin etta meinaavat ottaa WM-dataan yhteytta ja tarkistaa mita siella oikein tein. Ehkapa tulokset ei vastanneet minun kertomusta ja palkkaa ei sitten herukkaan.
Ajantasaista tiedottamista
Huomasin aamulla puhelimessa kolme uutta tekstiviestia. Kaksi ensimmaista oli tullut hieman puolen yon jalkeen. Niissa varoitettiin menemasta Rue Pois Lourdslle, koska INCAL:n, joka on siis yksi tukikohdista Kinshasan keskustan lahella, edessa on mielenosoitus MONUC vastaan kun joku MONUC:n auto oli kolarissa mukana. Noin puolta tuntia myohemmin oli tullut tieto, etta tilanne on ohi.
No nyt aamulla sitten avasin sahkopostin ja siella oli postia RAO:lta (Regional Administration Officer) klo 17:35. Sisalto oli vastaava kuin ensimmaisissa viesteissa. Lopussa Martin (RAO, mutta koska pelaan sen kanssa tennista niin olen tuttavallinen) lupaa lahettaa lisatietoa. Tassa kannattaa nyt muistaa, etta mitaan mobiilimeileja ei ole ja meilien lukeminen muualta kuin tyopaikalta on vahan hankalaa, hitaiden tai puuttuvien internet-yhteyksien takia.
Eli ilmeisesti joku MONUC:n tyontekija oli aiheuttanut/ollut osallinen onnettomuuteen eilen noin viiden aikaan, josta oli syntynyt paikallinen mellakka, joka oli ohi alle tunnissa. Emaililla meita oli varoitettu lahes oikeaan aikaan, tosin tyoajan ulkopuolella. Tekstiviestit olivat tulleet ihmisille noin 7 tuntia myohassa.
No nyt aamulla sitten avasin sahkopostin ja siella oli postia RAO:lta (Regional Administration Officer) klo 17:35. Sisalto oli vastaava kuin ensimmaisissa viesteissa. Lopussa Martin (RAO, mutta koska pelaan sen kanssa tennista niin olen tuttavallinen) lupaa lahettaa lisatietoa. Tassa kannattaa nyt muistaa, etta mitaan mobiilimeileja ei ole ja meilien lukeminen muualta kuin tyopaikalta on vahan hankalaa, hitaiden tai puuttuvien internet-yhteyksien takia.
Eli ilmeisesti joku MONUC:n tyontekija oli aiheuttanut/ollut osallinen onnettomuuteen eilen noin viiden aikaan, josta oli syntynyt paikallinen mellakka, joka oli ohi alle tunnissa. Emaililla meita oli varoitettu lahes oikeaan aikaan, tosin tyoajan ulkopuolella. Tekstiviestit olivat tulleet ihmisille noin 7 tuntia myohassa.
maanantai 17. joulukuuta 2007
Ponderosa
Joulukuun alkupuolella muutin Markin talosta CongoBat:n (Toimistoalue) lahelta Ma'Campagnen kaupunginosaan, joka on kaupungin lansipuolella olevalla kukkulalla. Tyomatka piteni 4 km:lla samoin kuin etaisyys keskustaan. Ma'Campangne on vahan niinkuin Kinshasan Beverly Hills tai West End. Naapuristossa asuu suurlahettilaita, kenraaleja ja laakareita.
Meidan talon on joskus kauan sitten vuokrannut norjalainen Vidar, joka hallinnoi taloa Papa Jeanin ja sisakon avustuksella. Vidar kait on se joka on paattanyt kutsua taloa Ponderosaksi. Talon omistaa Mobutu Sese Sekon kaveri, jolla on kait puolen kymmenta vastaavaa taloa. Omistaja oli Mobutun aikaan luonnovaroista vastaavan valtion yrityksen vetaja ja Mobutun jalkeenkin on ollut parlamentissa ja presidenttiehdokkaana. Turha kait edes arvailla mista rahat tahan kaikkeen omaisuuteen on tullut. Kaveri kay muuten itse keraamassa vuokran kerran kuukaudessa. Tarina kertoo, etta Mobutun aikaan talossa olisi ollut aikas villeja juhlia, joihin myos itse presidentti osallistui. Tata perua meilla on aito 80-luvun diskoteekki, palloineen ja kaikkineen. Aiemmin taloon oli myos hankala saada tyontekijoita, koska silla on "bad juju" suomeksi kait tuo tarkoittanee pahoja henkia. No tuo ei pida paikkaansa enaan. Toivottavasti.
Talon asukkaat ovat siis norjalainen Vidar ja hanen naisystava Andrea, singaporelainen Alfred ja kroatialaine Marina. Nama asuvat ylakerran makuuhuoneissa. Alakerran appartementeissa asuu minun lisaksi Ray Australiasta, pomoni Bruce Australiasta ja Isabel Kolumbiasta seka Isabelin kolme kissaa. Kaikilla on siis sellaiset asunnot, joissa kait useimmissa on oma vessa ja niin pois pain. Ylakerran terassilla asuu papukaija, joka on asunut siella aikojen alusta. Nyt silla tuntuu menevan vahan heikosti kun se nyppii pyrstokarvojaan. Ehka se on nahnyt liikaa. Sille ostettiin joku aika sitten kaveri, mutta se kuoli saman tien.
Asuminen on vahan saman tyyppista kuin opiskeluaikaan kimppakampissa. Aika usein tuntuu tulevan vieraita tai on jotain juhlia. Sunnuntaisin on "Sunday roast" eli kokoonnutaan syomaan uunissa paistettua lammasta tai jotain muuta uunissa paistettua. Ruuan jalkeen on tapana katsella kotiteatterissa elokuva.
Viime viikkoina meidan naapureilla ei ole ollut sahkoa, meilla generaattori sita jauhaa aina kun ollaan talolla. Sahko tuntuu olevan muutenkin kortilla, aiemmassa asuinpaikassa yleensa noin puolet laitteista ei toiminut. No meidan kukkulalla on muuten pimeeta, mutta meilla vaan rokki soi ja ilmastoinnit pauhaa. Ongelma on sulanut kaapeli, jota just nyt ei ole. Sahkolaitos on ehdottanut etta me ostetaan 300 metria kaapelia. Kadunvarren (Avenue de la Republique) muut asukkaat ei ole kiinnostuneita osallistumaan hankkeen rahoittamiseen.
Kuvia Ponderosasta
Meidan talon on joskus kauan sitten vuokrannut norjalainen Vidar, joka hallinnoi taloa Papa Jeanin ja sisakon avustuksella. Vidar kait on se joka on paattanyt kutsua taloa Ponderosaksi. Talon omistaa Mobutu Sese Sekon kaveri, jolla on kait puolen kymmenta vastaavaa taloa. Omistaja oli Mobutun aikaan luonnovaroista vastaavan valtion yrityksen vetaja ja Mobutun jalkeenkin on ollut parlamentissa ja presidenttiehdokkaana. Turha kait edes arvailla mista rahat tahan kaikkeen omaisuuteen on tullut. Kaveri kay muuten itse keraamassa vuokran kerran kuukaudessa. Tarina kertoo, etta Mobutun aikaan talossa olisi ollut aikas villeja juhlia, joihin myos itse presidentti osallistui. Tata perua meilla on aito 80-luvun diskoteekki, palloineen ja kaikkineen. Aiemmin taloon oli myos hankala saada tyontekijoita, koska silla on "bad juju" suomeksi kait tuo tarkoittanee pahoja henkia. No tuo ei pida paikkaansa enaan. Toivottavasti.
Talon asukkaat ovat siis norjalainen Vidar ja hanen naisystava Andrea, singaporelainen Alfred ja kroatialaine Marina. Nama asuvat ylakerran makuuhuoneissa. Alakerran appartementeissa asuu minun lisaksi Ray Australiasta, pomoni Bruce Australiasta ja Isabel Kolumbiasta seka Isabelin kolme kissaa. Kaikilla on siis sellaiset asunnot, joissa kait useimmissa on oma vessa ja niin pois pain. Ylakerran terassilla asuu papukaija, joka on asunut siella aikojen alusta. Nyt silla tuntuu menevan vahan heikosti kun se nyppii pyrstokarvojaan. Ehka se on nahnyt liikaa. Sille ostettiin joku aika sitten kaveri, mutta se kuoli saman tien.
Asuminen on vahan saman tyyppista kuin opiskeluaikaan kimppakampissa. Aika usein tuntuu tulevan vieraita tai on jotain juhlia. Sunnuntaisin on "Sunday roast" eli kokoonnutaan syomaan uunissa paistettua lammasta tai jotain muuta uunissa paistettua. Ruuan jalkeen on tapana katsella kotiteatterissa elokuva.
Viime viikkoina meidan naapureilla ei ole ollut sahkoa, meilla generaattori sita jauhaa aina kun ollaan talolla. Sahko tuntuu olevan muutenkin kortilla, aiemmassa asuinpaikassa yleensa noin puolet laitteista ei toiminut. No meidan kukkulalla on muuten pimeeta, mutta meilla vaan rokki soi ja ilmastoinnit pauhaa. Ongelma on sulanut kaapeli, jota just nyt ei ole. Sahkolaitos on ehdottanut etta me ostetaan 300 metria kaapelia. Kadunvarren (Avenue de la Republique) muut asukkaat ei ole kiinnostuneita osallistumaan hankkeen rahoittamiseen.
Kuvia Ponderosasta
keskiviikko 12. joulukuuta 2007
Kinshasan liikenne
Kinshasan liikenne on aivan taysi kaaos. Kaikki vanhat Mersut, Toyotat, Opelit ja Rellut on tuotu Saksasta, Sveitsista, Belgiasta ja Hollannista. Nama noin 20 vuotta sitten parhaat paivansa nahneet autot kansoittavat tiet, jotka ovat lahempana Tervakosken olosuhteita kuin 6 miljoonaisen paakaupungin. Tiet on taynna reikia tai paallyste puuttuu kokonaan. Valilla kaivoista puuttuu kannet kokonaan. Vaarallista. Reiat on valilla niin syvia etta henkiloautolla niiden lapi ajaminen on mahdotonta. Jopa neliveto Land Roverilla on valilla heikoilla. Varsinkin nain sadekaudella montut on taynna vetta ja voivat aiheuttaa aikamoista tuhoa. Tien poskessa nakee suht' usein autoja remontin alla. Niin ja mistaan turvakolmiosta taalla ei ole tietoa, joten valilla pilkko pimeessa kaverit tekee remonttia keskelle tieta pysakoidyn auton kanssa. Saattaa olla etta matkustajat odottelee remontin valmistumista auton sisalla.
Ohitustilanteita on tietty paljon. Tiet on kapeita ja ohitukseen kaytetaan aika usein vastaantulevan liikenteen piennarta eli tilanne on siis se, etta vastaantuleva auto sujahtaa kahden auton valista. Toinen suosittu tapa on seurata halytysajoneuvoa. Tavallisesti kun esim. armeijan auto paahtaa ohitse sen perassa on kolme-nelja siviiliautoa, jotka pyrahtavat jonosta. Ikaankuin hain perassa uivat seuraajakalat.
Matkan kestoa on mahdoton arvioida. Tana aamuna lahdin asunnolta 6:48 ja noin 10 km matka toimistolle kesti 50 min. Eilen sama matka 6:30 lahdolla kesti 15 min. Ruokiksella jos lahtee kaymaan keskustassa meno kestaa 10 minuuttia ja paluu 45 min. Liikennevaloja ei monia ole, joten liikennepoliisit hoitavat niiden virkaa. Paikka paikoin nakee myos manuaalisia liikennevaloja, joissa siis ihmisella on kytti jolla kerrotaan saako menna vai pitaako odottaa.
Julkinen liikenne on paa-asiassa vanhojen pakettiautojen harteilla. Vanhaan Mersuun, Relluun tai Hiaceen on hitsattu penkkeja. Olen yrittanyt laskea paljonko ihmisia on sullottu vanhaan pakuun ja tulos on jossain 24 ja 30 valilla, riippuen pakun mallista. Ahtaaltahan tuo ulkopuolelta katsottuna vaikuttaa.
Kuvia Kinshasan liikenteesta
Ohitustilanteita on tietty paljon. Tiet on kapeita ja ohitukseen kaytetaan aika usein vastaantulevan liikenteen piennarta eli tilanne on siis se, etta vastaantuleva auto sujahtaa kahden auton valista. Toinen suosittu tapa on seurata halytysajoneuvoa. Tavallisesti kun esim. armeijan auto paahtaa ohitse sen perassa on kolme-nelja siviiliautoa, jotka pyrahtavat jonosta. Ikaankuin hain perassa uivat seuraajakalat.
Matkan kestoa on mahdoton arvioida. Tana aamuna lahdin asunnolta 6:48 ja noin 10 km matka toimistolle kesti 50 min. Eilen sama matka 6:30 lahdolla kesti 15 min. Ruokiksella jos lahtee kaymaan keskustassa meno kestaa 10 minuuttia ja paluu 45 min. Liikennevaloja ei monia ole, joten liikennepoliisit hoitavat niiden virkaa. Paikka paikoin nakee myos manuaalisia liikennevaloja, joissa siis ihmisella on kytti jolla kerrotaan saako menna vai pitaako odottaa.
Julkinen liikenne on paa-asiassa vanhojen pakettiautojen harteilla. Vanhaan Mersuun, Relluun tai Hiaceen on hitsattu penkkeja. Olen yrittanyt laskea paljonko ihmisia on sullottu vanhaan pakuun ja tulos on jossain 24 ja 30 valilla, riippuen pakun mallista. Ahtaaltahan tuo ulkopuolelta katsottuna vaikuttaa.
Kuvia Kinshasan liikenteesta
tiistai 11. joulukuuta 2007
Mamas and Papas
Joo, amerikkalainen laulu- ja soitinyhtye ei ole kovin tunnettu taallapain. Sen sijaan paikallisilla on mukava tapa on kutsua miehia yleisesti Papa:ksi ja naisia Mama:ksi. Eli talomme jokapaikan hoyla Jean on Papa Jean ja edellisen asunnon eriskummallinen sisakko on Mama Micheline. Tietty, jos ei tieda nimea voi miehia kutsua Papoiksi ja naisia Mamoiksi eli Bonjour Papa on varsin tavallinen tervehdys tai Comment cava Mama ? Mites menee mama. Viela en ole paassyt selville missa iassa mies on Papa ja nainen Mama. Varmaan siihen on tietyt perusedellytykset.
Varsinainen Mamas and Papas maa.
Varsinainen Mamas and Papas maa.
Kuukausi Kongossa
7.12. Kisangani
Kuukausi takana. Ei voi sanoa etta olisi ollut helppoa tai erityisen antoisaa. Kinshasa ei ole kaunis eika eksoottinen. Pikemminkin ruma ja luotaantyontava. Ensi vaikutelma paikallisista ihimisista on kylma jopa vihamielinen. Tietysti auttaisi, jos puhuisi paremmin ranskaa. Tule apuun Paula Pelttari! Paikalliset tyontekijat toimistolla, joita tapaa useimmin ovat yleensa miellyttavia ja auttavaisia.
Ensimmaiset viikot meni paa-asiassa orientoitumiseen uuteen ymparistoon ja uusiin tehtaviin. Tehtavat ei ole mitaan erikoista, tahan asti lahinna byrokratian pyorittamista. Ymparisto on sen sijaan haastavampi.
Tyomaalla kaikkiin asioihin on kehitetty lomake (yleensa paperi), joita sitten systeemi tehokkaasti tai tehottomasti pyorittaa. Paperijumppa on koko Mission tyollistavin osa. Toihin liittyen on toisaalta yllattavaa ja toisaalta ei niinkaan yllattavaa, huomata, etta kaikenlaista valistavetoa tai merkittavaa tehottomuutta esiintyy vaikka muodollisesti tehdaan asiat YK:n saantojen mukaan. Eritason paallikot, ylhaalta alkaen, tekevat palveluksia, joita sitten vaihdetaan ja pelataan pelia eteenpain. Tama nyt on tammoinen ensimmainen kasitys, saa nahda pitaako paikkaansa. Esimerkkeja kuitenkin on jo useampia alkaen tyopaikkojen siirrosta ja junailusta jonkun eduksi tai lentopaikan jarjestelysta ohi systeemin. Kaikki tuntuu tata tekevan ja siihen joutuu helposti mukaan. Osa syyta on varmaan, etta asioiden nopeuttaminen ohi virallisten systeemien osaltaan tehostaa toimintaa.
Uusi ymparisto ja uusien asioiden paljous tuntuvat heikentavan jo entisestaan heikentynytta muistia ja asioiden hallintaa. Asioiden unohtaminen on enemman kuin tavallista. Olisko kyseessa tilanne ettei prosessorin kapasiteetti riita kaikkien eteen tulevien asioiden kasittelyyn? Evoluution tulos varmaan suojaa pienen ihmisen pienta systeemia romahdukselta.
Tata kirjoittaessa istun Kisanganin lentokentan odotusaulassa Roberton, kahden kiinalaisen sairaahoitajan ja kahden kiinalaisen laakarin kanssa. Kiinalaisista Nurse Li (Pinqun) puhuu englantia. Muistuttaa kovin naapurin Heidia. Lentokentan lounge muistuttaa suomalaisravintolan terassia kymmenen vuotta sitten puolen kymmenta valkoista trad. muovipoytaa muovituoleineen, kulmassa baaritiski. Baari myy voilepia ja juomia. Kuva.
Tarkoitus oli kiertaa viikossa kaikki kenttatoimistot eli Kisangani-Bunia-Bukavu-Goma. Ei onnistunut eli lentojen peruuntumisten - syyt joko saa, sotilasoperaatiot ja/tai joukkojen siirrot- johdosta typistyi Kisangani-Bunia linjalle.
Hyva reissu. Aitoa Afrikkaa ja aitoja nakymia, vihdoinkin. Nyt alkaa tuntua etta paasee sisaan tahan "outback" elamaan. Suuremmat kylat ovat kuin Meksikolaisia rajakaupunkeja, hiljainen tempo, poly ja huonot tiet. Muutama kapakka ja kulkukoira. Kylien ulkopuolella on kauniita jopa maagisia nakymia. Buniassa ylimaaraisena paivana mentiin saattueessa, joka oli tarkoitettu vesilaitoksen tarkastajaa varten, uruguailaisen rykmentin luo 58 km Buniasta Lake Albertin rantaan. Leirin pomo jarjesti reissun jarvelle ja kaynnin kylassa nimelta Kafe, lahella Ugandan rajaa. Hyva juttu. Juteltiin (paa-asiassa Roberto) kylapaallikon kanssa paivan ongelmista (tiet) ja kylasta yleensa. Paluumatkalla yritettiin pongata virtahepoja muttei onnistunut. Lounaan jalkeen siesta riippukeinussa jarven rannalla. Paluu kesti tunnin vahemman kuin meno. Kun ei ollut se ihme-insinoori hidastamassa.
Buniassa oli illalla jonkun MOVCON tyypin laksiaiset, hyvin sisaanpain kaantynyt tilaisuus. Eli haippastiin heti kun kehdattiin. Buniassa olevat ovat yhdistyneet Bunia-heimoksi, jotka huutavat yhteista teemaa. Bunia forever tai We are the Bunia tribe. Kait tuokin on yksi tapa selviytya. Jotenkin ei enaan iske piirissa tanssiminen, niinkuin joskus 80-luvulla.
Lahtiessa maha oli todella huonossa kunnossa, mutta yllattaen se on toipunut lahes normaaliksi. Tata ei ole tapahtunut miesmuistiin, joka on siis huononemaan pain.
Kuukausi takana. Ei voi sanoa etta olisi ollut helppoa tai erityisen antoisaa. Kinshasa ei ole kaunis eika eksoottinen. Pikemminkin ruma ja luotaantyontava. Ensi vaikutelma paikallisista ihimisista on kylma jopa vihamielinen. Tietysti auttaisi, jos puhuisi paremmin ranskaa. Tule apuun Paula Pelttari! Paikalliset tyontekijat toimistolla, joita tapaa useimmin ovat yleensa miellyttavia ja auttavaisia.
Ensimmaiset viikot meni paa-asiassa orientoitumiseen uuteen ymparistoon ja uusiin tehtaviin. Tehtavat ei ole mitaan erikoista, tahan asti lahinna byrokratian pyorittamista. Ymparisto on sen sijaan haastavampi.
Tyomaalla kaikkiin asioihin on kehitetty lomake (yleensa paperi), joita sitten systeemi tehokkaasti tai tehottomasti pyorittaa. Paperijumppa on koko Mission tyollistavin osa. Toihin liittyen on toisaalta yllattavaa ja toisaalta ei niinkaan yllattavaa, huomata, etta kaikenlaista valistavetoa tai merkittavaa tehottomuutta esiintyy vaikka muodollisesti tehdaan asiat YK:n saantojen mukaan. Eritason paallikot, ylhaalta alkaen, tekevat palveluksia, joita sitten vaihdetaan ja pelataan pelia eteenpain. Tama nyt on tammoinen ensimmainen kasitys, saa nahda pitaako paikkaansa. Esimerkkeja kuitenkin on jo useampia alkaen tyopaikkojen siirrosta ja junailusta jonkun eduksi tai lentopaikan jarjestelysta ohi systeemin. Kaikki tuntuu tata tekevan ja siihen joutuu helposti mukaan. Osa syyta on varmaan, etta asioiden nopeuttaminen ohi virallisten systeemien osaltaan tehostaa toimintaa.
Uusi ymparisto ja uusien asioiden paljous tuntuvat heikentavan jo entisestaan heikentynytta muistia ja asioiden hallintaa. Asioiden unohtaminen on enemman kuin tavallista. Olisko kyseessa tilanne ettei prosessorin kapasiteetti riita kaikkien eteen tulevien asioiden kasittelyyn? Evoluution tulos varmaan suojaa pienen ihmisen pienta systeemia romahdukselta.
Tata kirjoittaessa istun Kisanganin lentokentan odotusaulassa Roberton, kahden kiinalaisen sairaahoitajan ja kahden kiinalaisen laakarin kanssa. Kiinalaisista Nurse Li (Pinqun) puhuu englantia. Muistuttaa kovin naapurin Heidia. Lentokentan lounge muistuttaa suomalaisravintolan terassia kymmenen vuotta sitten puolen kymmenta valkoista trad. muovipoytaa muovituoleineen, kulmassa baaritiski. Baari myy voilepia ja juomia. Kuva.
Tarkoitus oli kiertaa viikossa kaikki kenttatoimistot eli Kisangani-Bunia-Bukavu-Goma. Ei onnistunut eli lentojen peruuntumisten - syyt joko saa, sotilasoperaatiot ja/tai joukkojen siirrot- johdosta typistyi Kisangani-Bunia linjalle.
Hyva reissu. Aitoa Afrikkaa ja aitoja nakymia, vihdoinkin. Nyt alkaa tuntua etta paasee sisaan tahan "outback" elamaan. Suuremmat kylat ovat kuin Meksikolaisia rajakaupunkeja, hiljainen tempo, poly ja huonot tiet. Muutama kapakka ja kulkukoira. Kylien ulkopuolella on kauniita jopa maagisia nakymia. Buniassa ylimaaraisena paivana mentiin saattueessa, joka oli tarkoitettu vesilaitoksen tarkastajaa varten, uruguailaisen rykmentin luo 58 km Buniasta Lake Albertin rantaan. Leirin pomo jarjesti reissun jarvelle ja kaynnin kylassa nimelta Kafe, lahella Ugandan rajaa. Hyva juttu. Juteltiin (paa-asiassa Roberto) kylapaallikon kanssa paivan ongelmista (tiet) ja kylasta yleensa. Paluumatkalla yritettiin pongata virtahepoja muttei onnistunut. Lounaan jalkeen siesta riippukeinussa jarven rannalla. Paluu kesti tunnin vahemman kuin meno. Kun ei ollut se ihme-insinoori hidastamassa.
Buniassa oli illalla jonkun MOVCON tyypin laksiaiset, hyvin sisaanpain kaantynyt tilaisuus. Eli haippastiin heti kun kehdattiin. Buniassa olevat ovat yhdistyneet Bunia-heimoksi, jotka huutavat yhteista teemaa. Bunia forever tai We are the Bunia tribe. Kait tuokin on yksi tapa selviytya. Jotenkin ei enaan iske piirissa tanssiminen, niinkuin joskus 80-luvulla.
Lahtiessa maha oli todella huonossa kunnossa, mutta yllattaen se on toipunut lahes normaaliksi. Tata ei ole tapahtunut miesmuistiin, joka on siis huononemaan pain.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
