maanantai 14. tammikuuta 2008
Kinshasa-Helsinki all night long
Vihdoinkin kaikki kirjaimet käytössä. Kotimatka alkoi toimistolta 17.30, matka N'dilin kentälle kesti tunnin ja vartin, vähän oli ruuhkaa paikka paikoin muttei mitään normaalista poikkeavaa. Hyvästi oli aikaa yhdelle Primukselle ennen kuin lähtöselvitys alkoi. Ensimmäistä kertaa sain käsinkirjoitetun boarding passin. Passin tarkastuksessa pyysivät juotavaa, joten annoin Cokiksen. Ei ehkä tulisi suomessa kyseeseen, tai no enpä ole koskaan kokeillut. Sinänsä ihmellistä, mutta kone lähti ajallaan klo 21.00, välilasku Kamerunin Dualassa oli siinä puolilta öin. En hirveesti siitä häiriintynyt kun vedin unta. Kone tuli aivan täyteen. Sitten takaisin ilmaan ja ateria, sitten taas unta. Aamulla klo 6.00 heräsin kun aloitettiin laskeutuminen. Aikaa oli kulunut 9 tuntia. Brysselissä en saanut boarding passia ollenkaan ennen kuin vasta portilta, samaa vika kuin Kinshasassa eli tietokoneissa häiriötä. Vetelin siinä tunnin unta kuulaan ja ei kun eteenpäin. Helsingissä oltiin etuajassa eli klo 13.00 (12.00 Kinshasan aikaa). Kotona sitten 13.45. Lentoihin meni siis vaivaiset 11 tuntia, odotteluun Brysselissä 3 tuntia, ei paha. Ehkä vähän pitkä matka jokapäiväiseen pendelöintiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Jarko,
Kiitos vierailusta tänään! Eniten nauratti juttusi siitä, miten olit herännyt Kilossa klo 10.00 ja luullut, että on vielä keskiyö. Launtaina olisit voinut videoida matalapaineen riehumista ja viedä työtovereillesi muistutuksen, mistä oloista ponnistavat ikiaikainen piknikperinteemme ja suollatanssija Reijo Kela.
Oletko muuten huomannut, että heikko signaalimme on ollut vahva - tutkija Elina Lahtinen on vastannut sinulle 11.1. - ystävällistä ja tarkkaa häneltä.
Tänään antamiini kirjavinkkeihin lisään vielä:
Bloomin "Lukemisen ylistys" ja
Veijo Meren "Everstin autonkuljettaja".
Näkemisiin Jo´burgissa 1.2.
Jari
Siis tutkija Elina Hiltunen, korjaan anteeksipynnön kera, terv.Jari
Katoppas. On tosi heikot signaalit kun tuon nappasi. Elinalle kiitos. Niin ja kiitokset lounaasta. Näkymisiin. Siltikin olen sitä mieltä että Jukka ei ollut IM:n konsertissa.
Jarko,
Odotamme Jukan vastausta, oliko hän Iron Maidenia tsekkaamassa Ljubljanassa syyskuussa 1986.
Hyvä, ettei sijoitupaikkasi ollut Lapissa, aamun Hesarin mukaan siellä tapahtuu enemmän tappoja asukasmäärään suhteutettuna kuin Keski-Afrikassa.
Terv. Jari
Arvoisat jeesiöt,
kyllä minä olin IM:n konsertissa Ljubljanassa syyskuussa vuonna 0 J.K. ! Vaikken voi väittää, että konsertti olisi ollut niin ikimuistoinen, etten sitä unohda. En kun ole ollut koskaan erityinen IM-fani. Vaikka toisaalta voihan olla niinkin, että Jarkon sijasta minä olen NuDe (=NuorisoDementikko).
T. JCu
Jarko,
Eilen aviisit toitotti, että Itä-Kongossa rauhaa pukkaa. Aseet joutunevat nyt auroiksi ja auvoinen elämä koittaa noillakin alueilla?
BBC:n uutisia katsoin ja sekavasta mölinästä erotin vain sanat: "Massa Jarko, Massa Jarko, peacemaker!". Siinä ei kauan mene, kun olet East Riverin laidalla vähän vastuullisemmissa töissä!
Terv. Jari
Lähetä kommentti