Kuukausi Kongossa

7.12. Kisangani

Kuukausi takana. Ei voi sanoa etta olisi ollut helppoa tai erityisen antoisaa. Kinshasa ei ole kaunis eika eksoottinen. Pikemminkin ruma ja luotaantyontava. Ensi vaikutelma paikallisista ihimisista on kylma jopa vihamielinen. Tietysti auttaisi, jos puhuisi paremmin ranskaa. Tule apuun Paula Pelttari! Paikalliset tyontekijat toimistolla, joita tapaa useimmin ovat yleensa miellyttavia ja auttavaisia.

Ensimmaiset viikot meni paa-asiassa orientoitumiseen uuteen ymparistoon ja uusiin tehtaviin. Tehtavat ei ole mitaan erikoista, tahan asti lahinna byrokratian pyorittamista. Ymparisto on sen sijaan haastavampi.

Tyomaalla kaikkiin asioihin on kehitetty lomake (yleensa paperi), joita sitten systeemi tehokkaasti tai tehottomasti pyorittaa. Paperijumppa on koko Mission tyollistavin osa. Toihin liittyen on toisaalta yllattavaa ja toisaalta ei niinkaan yllattavaa, huomata, etta kaikenlaista valistavetoa tai merkittavaa tehottomuutta esiintyy vaikka muodollisesti tehdaan asiat YK:n saantojen mukaan. Eritason paallikot, ylhaalta alkaen, tekevat palveluksia, joita sitten vaihdetaan ja pelataan pelia eteenpain. Tama nyt on tammoinen ensimmainen kasitys, saa nahda pitaako paikkaansa. Esimerkkeja kuitenkin on jo useampia alkaen tyopaikkojen siirrosta ja junailusta jonkun eduksi tai lentopaikan jarjestelysta ohi systeemin. Kaikki tuntuu tata tekevan ja siihen joutuu helposti mukaan. Osa syyta on varmaan, etta asioiden nopeuttaminen ohi virallisten systeemien osaltaan tehostaa toimintaa.

Uusi ymparisto ja uusien asioiden paljous tuntuvat heikentavan jo entisestaan heikentynytta muistia ja asioiden hallintaa. Asioiden unohtaminen on enemman kuin tavallista. Olisko kyseessa tilanne ettei prosessorin kapasiteetti riita kaikkien eteen tulevien asioiden kasittelyyn? Evoluution tulos varmaan suojaa pienen ihmisen pienta systeemia romahdukselta.

Tata kirjoittaessa istun Kisanganin lentokentan odotusaulassa Roberton, kahden kiinalaisen sairaahoitajan ja kahden kiinalaisen laakarin kanssa. Kiinalaisista Nurse Li (Pinqun) puhuu englantia. Muistuttaa kovin naapurin Heidia. Lentokentan lounge muistuttaa suomalaisravintolan terassia kymmenen vuotta sitten puolen kymmenta valkoista trad. muovipoytaa muovituoleineen, kulmassa baaritiski. Baari myy voilepia ja juomia. Kuva.

Tarkoitus oli kiertaa viikossa kaikki kenttatoimistot eli Kisangani-Bunia-Bukavu-Goma. Ei onnistunut eli lentojen peruuntumisten - syyt joko saa, sotilasoperaatiot ja/tai joukkojen siirrot- johdosta typistyi Kisangani-Bunia linjalle.
Hyva reissu. Aitoa Afrikkaa ja aitoja nakymia, vihdoinkin. Nyt alkaa tuntua etta paasee sisaan tahan "outback" elamaan. Suuremmat kylat ovat kuin Meksikolaisia rajakaupunkeja, hiljainen tempo, poly ja huonot tiet. Muutama kapakka ja kulkukoira. Kylien ulkopuolella on kauniita jopa maagisia nakymia. Buniassa ylimaaraisena paivana mentiin saattueessa, joka oli tarkoitettu vesilaitoksen tarkastajaa varten, uruguailaisen rykmentin luo 58 km Buniasta Lake Albertin rantaan. Leirin pomo jarjesti reissun jarvelle ja kaynnin kylassa nimelta Kafe, lahella Ugandan rajaa. Hyva juttu. Juteltiin (paa-asiassa Roberto) kylapaallikon kanssa paivan ongelmista (tiet) ja kylasta yleensa. Paluumatkalla yritettiin pongata virtahepoja muttei onnistunut. Lounaan jalkeen siesta riippukeinussa jarven rannalla. Paluu kesti tunnin vahemman kuin meno. Kun ei ollut se ihme-insinoori hidastamassa.

Buniassa oli illalla jonkun MOVCON tyypin laksiaiset, hyvin sisaanpain kaantynyt tilaisuus. Eli haippastiin heti kun kehdattiin. Buniassa olevat ovat yhdistyneet Bunia-heimoksi, jotka huutavat yhteista teemaa. Bunia forever tai We are the Bunia tribe. Kait tuokin on yksi tapa selviytya. Jotenkin ei enaan iske piirissa tanssiminen, niinkuin joskus 80-luvulla.

Lahtiessa maha oli todella huonossa kunnossa, mutta yllattaen se on toipunut lahes normaaliksi. Tata ei ole tapahtunut miesmuistiin, joka on siis huononemaan pain.