maanantai 24. joulukuuta 2007

With Canon you can !

Kaytiin eilen Bonobo-reservaatissa. Bonobot omaavat 99% saman DNA:n ihmisten kanssa ja ne on vahan kuin kevyita simpansseja. Perin inhimillisen nakoisia ja oloisia. Kinshasan lansipuolelle on perustettu suojelualue, johon on koottu kait lahinna orpoja bonoboja, tosin osa niista on nyt sitten jo syntynyt ao. alueella. Reservaatissa on kymmenkunta muutaman neliokilometrin aitausta, joissa kussakin asuu oma Bonobo-yhdyskunta. Mainion oloisia veijareita.

Hupaisa tapaus sattui kun eras pohko suomalaisturisti otti kuvaa bonobosta aidan raosta ja sai sellaisen sahkoiskun aidasta, etta kamera putosi saman tien aitaukseen. Bonobo nimelta Manonohan sen sitten nappasi ja lahti iloisesti juoksemaan kamera kadessa. Manono istui vahan matkan paahan ja alkoi tarkastella kameraa hyvin asiantuntevasti ihmetellen erityisesti kuvaa joka nakyy kameran takakannesta. Kuva tietty havisi kun han sammutti kameran. Seuraavaksi han laittoi kameran jalkaansa, laittaen hihnan jalkansa ympari ja huusi villisti, muistuttaen hyvin paljon "Syva joki"-elokuvan vingu kuin sika kohtausta. Manono vaikutti erittain tietoiselta kameran arvosta eika suostunut vaihtamaan sita tarjottuihin muovipulloihin, paperin paloihin eika edes 500 frangin seteliin, jonka joku ranskalainen tarjosi. Sen sijaan han laittoi rahat kainaloon ja vahan ajan kuluttua soi setelin. Vartijat olivat alun alkaen sita mielta, ettei sita kameraa silta millaan saa. Valilla Manono leikitteli meidan kanssa ja tarjosi kameraa aidan raosta, mutta pitaen kokoajan siita voimakkaasti kiinni. Se vaan testasi mita se mahtaisi saada vaihdossa. Kun olimme jo luovuttaneet Manono meni juttelemaan portugalilaisnaisen kanssa, joka piti sita kadesta ja noin 5 minuutin keskustelun jalkeen nainen otti kameran sen kadesta. Ihme juttu, mutta Bonobo yhdyskunnassa naisilla on aika maaraava asema, joten varmaan Manono vahan ihastui naiseen. Ainiin ja se pohko turisti olin tietty mina.

Sinansa kavi tuuri kameran kanssa vaikka se ei aina enaan ole toiminutkaan. Edellisen kerran kun Bonobot sai kameran ne hajotti sen maiskimalla sita kivea vasten.

Manono ja kamera seka bonobo aiti joka seurasi tilannetta tarkasti koko episodin ajan(Kuvat)

Ei kommentteja: