Edellisen viikonlopun työmatka itään oli perin onnistunut. Ainuttakaan lentoa ei peruttu ja muutenkin matka sujui hienosti. Aloitin Gomasta, joka on edelleen sama lavan peittämä ruuhkainen kaupunkipahainen. Gomasta ei ole tosiaankaan pitkä matka Ruandan rajalle. Raja on itse asiassa Gomassa. Hotellilta oli vain pari sataa metriä Gisenyiin, joka onkin sitten melkein kuin eri planeetalta. Rantaa, hotelleja, ravintoloita ja rela meininki. Ei tosin jääty siihen sen enempää vaan matka jatkui yli kukkuloiden aina Kigaliin asti. Tie on suht hyvässä kunnossa ja 150 km:n matka taittuu reiluun pariin tuntiin. Maisemat Ruandassa on vehreät ja Kongosta poiketen maata viljellään ahkerasti. Kigali on siisti, vauras ja kaikenpuolin Kinshasan vastakohta. 14 vuoden takaisesta kansanmurhasta ei pahemmin näy jälkiä. Keskustan läheisyydestä löytyy kansanmurhan muistomerkki, joka on vaikuttavasti rakennettu 250 000 uhrin hautapaikan viereen. Hotelli Ruandassa elokuvan tapahtumapaikka - Hotel des Mille Collines on edelleen toiminnassa ja uima-allaskin näytti olevan kovassa käytössä. Kongoon ja etenkin Kinshasaan verrattuna ruandalaiset vaikuttavat rennommilta ja vähemmän agressiivisilta. Turvallisuustilanne Ruandassa ja etenkin Kigalissa näytti olevan hyvällä tolalla.
Kigalin jälkeen matka jatkui Beniin, josta ajettiin Virungan kansallispuiston halki, Rawenzori-vuoristoa sivuten Kasindiin. Hieman jää harmittamaan, etten 20 km lähemmäksi Mt. Stanleytä päässyt. Virungassa silmä lepää - tiheää viidakkoa, jokia ja pikku kyliä siellä täällä. Kasindissa tarkastin siltatyömaan. Hyvältä vaikutti. Pieni ongelma työmaalla, kun kongolaisinsinöörin mielestä heidän ei tarvitse yhdistää siltaa Ugandan puolen tieverkkoon. Omituinen ajatusrakennelma. Onnistuimme kuitenkin vakuuttamaan, että sillan liittäminen tieverkkoon edesauttaa sillan alkuperäistä funktiota.
Paluumatkalla poikkesin Buniassa, tapasin australialaistuneen suomalaisen - Tapani Ahon. Tapani ei paljon suomea virka, sitäkin enemmän englantia australialaisella aksentilla.
maanantai 1. syyskuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Jarko,
Parin viikon e-mail katkos - onko vika siellä vai täällä vai oletko reissussa?
Täällä ei ole tapahtunut kansanmurhia, mutta
Tour de Helsinki takana, poljin noin 28 km/h keskituntinopeutta ja matkakin oli pitempi kuin ilmoitettu, eli oma mittarini ilmoitti 142,4 km. Sää suosi, ei sadetta, ei tuulta ja säästyin haavereilta. Sijoitus kunniakas 578.,maaliin taisi tulla joku reilu 800 ja keskeyttäneitäkin taisi olla melkein sata. Olen tyytyväinen. Pysyin omalla tasollani ja ehkä vähän ylikin. Pystyin jättämään 110km:n kohdalla ryhmän, jossa peesailin 20 km:a ja kykenin vielä liittymään uuteen ennen maalia, jossa tulin sitten loppuun saakka. Maaliintulo velodromille, joka oli sykähdyttävää.
Tarkista mailit, terv. Jari
Reissussa, reissussa. Viime viikot on mennyt vauhdilla. Lisäksi internet toimii täällä samalla vauhdilla kuin Rantasalmella. Eiköhän tää tästä palaa normaaliin uriin, nyt kun oikea insinööri on vetämässä osastoa. -jarko
Jarko,
Siis niin hidas internetti! Viime talvenahan Jaakolle lähetetty e-mail Raantasalmelle juuttui rospuuttokelissä Suirakkalansuolle, kun hevonen upposi etusiaan myöten hetteikköön. Kyydissähän oli tieto Porkkalanpalautuksesta ja Fagerholmin kuolemasta. Onpa hidas, onpa!
Mihin kuntoon insinööriosasto jäi sinun jäljiltäsi? Kokositko koko laskutikkuporukan aamuisin luentosaliin ja näytit naisten kuvia: "Pojat, tällaistakin elämää on autocadin takana. Tehkää kapina, olkaa humanisteja!"
Terv. Jari
Lähetä kommentti