Neulansilmä vasempaan ja sataa oikeaan

Laitettiin autot arvojärjestykseen Kinshasan kaduilla ja tässä tulos.



Ei kiitosta heru kuljetuspuolen herroilta. Vai pitäisikö kiitoksena ottaa, että selvisin varoituksella. IT-puolen heppu ajoi vain kertaalleeb 81 km/h ja kortti lähti kahdeksi viikoksi.

Itse asiassa varoitus on hieman myöhässä. En ole kuukauteen ajanut ylinopeutta. Elämisestä täällä tulee hieman turhan hankalaa ilman ajolupaa. Aika hyvin sitä kerkiää ajelemalla 65 km/h. Eikä siinä nyt itse asiassa jalkoihin jää. Tietkin on sen verran huonokuntoiset.

Kimbondo säätiö

Yli 500 hylättyä lasta, kehitysvammaisia, sairaita. Kimbondo säätiö sijaitsee Kinshasan ulkopuolella on surullinen paikka. Aids, tuberkuloosi, malaria ja paljon muuta. Yhdessa talossa on kymmenia kehitysvammaisia, jotka on hylätty koska heidän kuvitellaan olevan noitia. Monet lapsista sairastaa aidsia, vanhemmat ovat kuolleet eikä suku pysty huolehtimaan.



Sairaalarakennuksia, kouluja ja asuntoja sijaitsee hyvässä järjestyksessä eri puolilla suurta aluetta. Säätiö pyörittää farmia, joka tuottaa osan sairaiden ja lasten tarvitsemasta ravinnosta. Toimintaa pyörittää chileläinen katolinen pappi, urakkaa on kestänyt 26 vuotta. Apuna on vapaaehtoistyöntekijöitä eri aloilta kaikkialta maailmasta. Kaikki perustuu yksityisiin lahjoituksiin, Kongon valtio tarjoaa pelkästään asiakkaat.



Insinööriosasto on mukana omalla pienellä panoksella opastamassa säätiötä ammattikoulun ja siihen liittyvien työpajojen rakentamisessa. Siinä syy visiittiini, en tosin osallistunut opastuksen sen enempää kuin katselemalla osittain valettuja perustuksia sillä silmällä. Yhdyin insinööri Jacquesin mielipiteeseen, että raudoitus olisi voinut olla ylempänä ja rautaa olisi voinut laittaa enemmän.



Säätiön naapurustossa on muuten Opus Dein toimintakeskus. Varakkaat katoliset voivat nauttia luonnonrauhasta ja etsiä pyhyyttä jokapäiväisessä toiminnassa, sinne tosin köyhät, sairaat ja lapset eivät ole tervetulleita.

Zongon putoukset

Hiukan epäillen olen suhtautunut ihmisten kehumisiin erilaisiin vapaa-ajan vierailupaikkoihin Kongossa. Yleensä olen ollut paikkoihin suht pettynyt. Viime viikonloppuna vierailimme kookoonpaholla minä, Aziz ja hänen mielitiettynsä Diana Zongon putouksilla ja yllätysyllätys se oli ihan oikeasti käväisemisen arvoinen paikka. Putoukset sijaitsevat noin 130 km Kinshasasta lounaaseen. Ensin Matadin pikatietä 80 km, sitten pikkuista ja huonokuntoista tietä 50 km. Matkaan kului aikaa noin 3 tuntia josta puolet tuohon viimeiseen osuuteen. Nelivetoa ei sentään tarvittu, mutta aikamoista rynkytystä lähes koko matka. Loppupätkän maisemat on sitä joksi Afrikan olen Tarzan-kirjojen ja elokuvien perusteella kuvitellut. Apinaleipäpuita, korkeaa ruohikkoa, palmuja ja liaaneja. Pieniä kyliä joissa savesta tehtyjä taloja. Kinshasata poiketen talojen ympäristöt oli perin siistit.



Juuri putouksia ennen joen rannassa on leirintäalue, muutamia bungalowia ja ravintola. Putoukset sijaitsevat Zongon-joen loppupuolella noin 10 km ennen Kongo-jokea. Mahtava kohina vyöryy yli alueen, kasvillisuus ja maisemat on aivan loistavat, trooppista sademetsää parhaimmillaan. Leirintäalueelta on polku putouksien vastarannalle, johon nousee tiheä vesihöyry tai pikemminkin ainainen vesisade. Aamusellahan siellä tuli käytyä suihkussa. Vasitenkin kun totesin bungalowini suihkun vedenlaadun koostuvan enemmän mudasta kuin vedestä. Hupaisaa, mutta polun alkupäässä on oppaita tyrkyllä, jotka pyytävät kymmentä dollaria opastaakseen turistit max kilometrin mittaisen matkan vastarannan parille näköalapisteelle. Sunnuntaiaamuna halusimme käydä mahdollismman lähellä joen alajuoksua pois tallatulta polulta ja päädyimme ottamaan oppaan turvallisuuden vuoksi. No opas saatteli meidät alkumatkan ja lopetti hommansa kun lähdimme polulta alaspäin kohti jokea. Asiakaslähtöisyydessä on tässä turistirysässä vielä hieman hiomista. Aikamoinen mutapainihan se matka oli, vaikkei ihan rantaan päästy, mutta näkymät alhaalta oli vaivan ja kuran väärtti.



Sunnutaina ajeltiin rauhallisesti takaisin Kinshasan meluun ja sykkeeseen. Asuinalueestani Ma 'Campangensta muuten tullut on aseistavapaa vyöhyke tai siis siihen paikallinen poliisi pyrkii. Vähän joka kulmalla on poliiseja ja alue vaikuttaa nykyisin perin rauhalliselta. Rauhallinenhan se on ollut aina.

Eilen aloittelin pitkästä aikaa lenkkeilyn, mukavan lämmintä juosta iltasella joen rannassa. Vastaan tulevilla paikallisilla on toppatakit ja verkkarit. Näin se vaan on, että toisen miehen kylmä on toisen miehen lämmin.

Welcome to Cabaret!

Perjantai-iltana viidakkorumpu viestitti huippu ooppera-esityksestä Halle de la Gombe:ssa. Ei muuta kuin ihmettä katsomaan. Lippujen oston jälkeen selvisi, että kyseessä on Kinshasan kuorolaulukerhon Kabaree. Liput oli 2 dollaria, johon sisältyi kaksi ilmaista juomaa. Edullista siis.



Kabaree oli itse asiassa todella hyva ja hauska. Esiintyjien taso vaihteli, mutta kaikki tuntuivat nauttivan. Jopa siinä määrin, että esiintyjät tuntuivat nauttivat enemmän kuin yleisö. Ohjelma oli vaihteleva kokoelma kabaree klassikoit, kuten New York, New York ja vähemmän kuultuja paikallisia lauluja. Itse pidin paikallisista iskelmistä ja niitä olisi voinut olla esillä enemmänkin. Länsimaalaiset oli monessa kappaleessa pääosassa, vaikka paikalliset oli itse asiassa huimasti parempia esiintyjiä ja laulajia. Sponsorit - pankit ja teleoperaattori, olivat hyvin esillä, lieneekö käynyt niin, että sponsorien hankinnalla oli enemmän tekemistä roolituksen kanssa kuin itse laulutaidoilla. Mene ja tiedä, hyvät iltamat joka tapauksessa ja ennenkaikkea yllättävää että tupa oli lähes täynnä.



Täällä tuntuu olevan aika paljon kaikenlaista kulttuurijuttua. Tosin niistä näyttää olevan hiukan vaikeaa saada tietoa etukäteen. Jälkikäteen niistä tuntuu saavan paremmin tietoa.

Brazzavillen pojat

Viikonloppuna oli vuorossa vierailu naapurivaltion, Kongon Tasavallan, pääkaupunkiin Brazzavilleeen. Robert, joka aiemmin työskenteli muutaman kuukauden Kinshasassa ja hänen tyttöystävänsä Eva, ajoivat Land Cruiserilla Barcelonasta Brazzavilleen. Siellä he totesivat, että auton kunto ei riitä Kapkaupunkiin asti, joten myivät sitten autonsa ja päättivät jatkaa lentäen Bangkokiin. Heidän tarkoitus on viettää reissun päällä parisen vuotta kiertäen kaikki mantereet.

Lauantai-aamuna lähdimme Diegon kanssa heitä tapaamaan. Rannassa (Ngobila Beach) tuttu kaaos oli odottamassa kahta matkaajaa, kaaosmiesten harmiksi YK:n työntekijät voivat ohittaa muodollisuudet ja ei muuta kuin hihasta repimisten ja huutojen saattelemana odottelemaan lähtöä. Nappasimme VIP veneen ja parissa kymmenessä minuutissa olimme vastarannalla, matkaa tuli noin 3 kilometriä joen poikki. Toisella puolella, sama kaaos odotti. Aikamoista rumbaa ja kävelyä ympäriinsä tulliviranomaisten perässä. Vihdoin viimein passit kädessä kohti hotellia. Diegon suosituksesta menimme Hippocampe:een. Siisti paikka ja todennäköisesti kaupungin parhaimpia ravintoloita.



Mitään sen ihmeempää emme touhunneet. Käveltiin ympäri kaupunkia, istuskeltiin terasseilla ja ihmeteltiin elämän menoa. Robert kertoi matkasta Afrikan halki ja me päivitimme Robertin Kinshasan kuulumisilla. Hippocampe:ssa majaili itse asiassa useampia Afrikan halki matkaajia. Itävaltalainen pariskunta oli aloittanut matkansa 2006 menemällä halki Afrikan itäkautta ja olivat nyt matkalla Mersun kuorma-autolla vm. 1966 länsikautta takaisinpäin. Mersu vanhuksen he olivat muuttaneet matkailuautoksi. Etelä-Afrikkalainen mies oli matkalla polkupyörällä ja menossa mantereen halki etelästä pohjoiseen, seuraava etappi Keski-Afrikan tasavalta, saapa nähdä miten miehen käy.

Brazzaville on hyvin paljon samanlainen kuin Kinshasa. Sama kieli samat tavat ja yhtä likainen. Raha on eri, mutta hinnat samalla tasolla. Kaupunki on rauhallisempi, liikennettä vähemmän ja kaduilla voi huoletta kävellä. Keskustassa on jopa muutamia asiallisia ulkoterasseja Kongo-joen rannalla, Kinshasassahan näitä ei ole. Brazzavillessa ei oikestaan ole mitään nähtävää, paitsi normaali elämänmeno, jota on tietenkin mielenkiintoista seurailla.

Tiistai-aamuna sitten takaisin rantaan ja pikaliippari Kinshasaan. Jokimatka kesti muutaman minuutin, kokonaiskesto muodollisuuksineen 1,5 tuntia. Täytyy myöntää, että hieman epämiellyttävä kokemus olla 15 henkilön kanssa pikkuveneessä, johon Suomessa tuskin saisi ottaa enempää kuin 5 henkilöä. Ja kaiken päälle hirmuinen kasa matkatavaraa. No pinnalla pysyttiin ja päästiin takaisin Kinshasan hulinaan.